Myöhäinen ilta-aurinko värjäsi taivaalla hitaasti lipuvien pulleiden pilvien vatsat punaisella, vaaleanpunaisella ja lämpimällä kullanhohteella. Harju ei tiennyt mikä sai pilvet liikkumaan, sillä hän ei tuntenut ihollaan tuulen häivääkään. Hän veti sisäänsä ilmaa, jossa tuoksuivat meren ja joen läheisyys, päivän haihtuva kuumuus sekä viereisen pöydän kytemään jäänyt pikkusikari.
Hän oli istunut Oulun kauppatorin kahvilamakasiinin pöydässä toista tuntia. Hänellä oli edessään kolmas tuoppi olutta. Sen sijaan, että olut olisi piristänyt ja tuntunut palkinnolta, se väsytti ja närästi. Harju katsoi kelloaan. Puoli kymmenen.
Nainen oli juonut lasillistaan pidempään kuin Harju oli nähnyt kenenkään koskaan nauttivan kahtatoista senttilitraa äärimmäisen keskinkertaista punaviiniä. Nainen istui selin Harjuun, eikä Harju vieläkään keksinyt mitä tämä oli katsellut kohta puolentoista tunnin ajan. Ruskeat, paksut hiukset näyttivät punahohteisessa, tummuvassa illassa aidoilta, mitä ne eivät tietenkään olleet.
Harju huokaisi, otti siemauksen oluestaan ja oli sylkäistä nesteen suustaan.
Naisen pää oli nytkähtänyt asentoon, jossa se ei mitenkään voinut olla. Samalla ruskeat hiukset, tai ruskeahiuksinen peruukki, kuten Harju heti ymmärsi, liukui naisen päästä. Viereisessä pöydässä havahduttiin samaan.
Viisikymppinen mies ja noin kolmikymppinen nainen kääntyivät naisen puoleen samalla hetkellä, kun Harjun olutkulaus valahti väärään kurkkuun.
Nainen kirkui kuin olisi itse hyökkäyksen kohteena. Harju nousi ylös, yski olutta paidalleen ja katsoi uhrin suuntaan. Tämä ei ollut nainen, jota hän oli seurannut. Nainen, jonka pää nyt retkotti luonnottomasti ja jonka peruukin alta paljastuneet hiukset olivat vaaleanruskeat ja ohuet, oli joku tyystin muu. Harju näki nyt harmillisen selvästi, että tämä nainen oli huomattavasti nuorempi ja pienempi kuin se jota hän oli seurannut ja että vaatteet tämän naisen päällä olivat aivan liian suuret hänelle.
Mitä oli tapahtunut? Harju oli lyödä itseään. Hän muisti naisen vessakäynnin. Tietysti.
Nainen valui nyt pää retkottaen tuolilta torikivetykselle, ja viereisen pöydän mies huusi ambulanssia samalla kun polvistui naisen viereen. Joku huusi takaisin: ambulanssi oli tulossa.
Kuka ikinä tämä nainen olikaan, hän ei kaivannut Harjun apua, vaan ensihoitajan.
Harju katsoi ympärilleen ja laski nopeasti, että hänen varsinaisella varjostuskohteellaan oli nyt yli tunnin etumatka.