Hagströmit, Arttu, Marleena, Pinja ja Anselmi rynnistivät rappukäytävään. Pinjalla ja Anselmilla oli vielä yöpuvut päällään. Pinja piteli minusta tiukasti kiinni. Palaneen käry tuli selvästi vastapäisestä asunnosta, Hagströmien kotoa.
Sofie kiiruhti oven luo ja sanoi äidilleen käskevästi:
-- Avain!
Äiti kääntyi pienen Toven puoleen ja sanoi:
-- Avain.
Tove katsoi äitiään silmät pyöreinä ja ihmetteli:
-- Avain?
Silloin Hagströmien äiti tuntui ymmärtävän, että hänellähän se avain olisi pitänyt olla ja huudahti järkyttyneenä:
-- Avain! Me unohdimme avaimen sisälle!
Seisoimme kaikki rappukäytävässä ja katselimme toisiamme yrittäen löytää ratkaisua. Palaneen käry haisi yhä selvemmin. Silloin Arttu-isän ilme kirkastui, ja hän hihkaisi:
-- Avain!
Hän tarkoitti sillä, että meillähän oli kotona Hagströmien vara-avain. Perheet olivat antaneet toisilleen vara-avaimet juuri tällaisia tilanteita varten, kun avaimet sattuisivat unohtumaan sisään ja pullat uuniin.
Ryntäsimme kaikki takaisin kotiin etsimään avainta. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kukaan ei muistanut, minne avain oli pantu. Jonnekin varmaan talteen. Marleena etsi avainkaapeista. Pinja etsi omien lelujensa joukosta. Anselmi etsi piparipurkista, mutta löysi vain pari piparia, joita alkoi rouskutella. Arttu juoksenteli sinne tänne eikä osannut etsiä oikein mistään. Minä olin kaiken tohinan keskellä pudonnut olohuoneen lattialle.
Arttu loikkasi viimein myös olohuoneeseen ja hänen jalkansa osui suoraan minuun. Liu´uin pois hänen jalkansa alta, ettei minuun sattuisi, mutta Artun jalka liukui mukana, ja hän muksahti lattialle. Silloin hänen katseensa osui sohvan alle, hän kurkotti kättään ja riemuitsi:
-- Avain!
Sieltä nimittäin löytyi Hagströmien vara-avain.
Ovi saatiin auki, mutta pullat olivat kärähtäneet aivan mustiksi ja kivikoviksi. Marleena kipaisi kaupassa. Siellä ei ollut pullia, mutta possumunkit maistuivat myös hyviltä kaakaon kanssa.
