Kuopiossa satoi ja minut oli pidätetty osallisuudesta viisinkertaiseen sarjamurhaan sekä salaisen asiakirjan anastamiseen. Kesäloma olisi voinut alkaa paremminkin. Varsinkin jälkimmäinen rikos näytti olevan komisario Lonkan kaiken nähneelle mittapuulle liikaa. - Missä minun muistivihkoni on? - En ymmärrä, esitin ymmärtämätöntä. - Mikä vihko?
Vihko oli rullalla sateen kasteleman tuulitakkini taskussa. Osasin sen sisällön jotakuinkin ulkoa ja olisin voinut huoleti luopua siitä. Mutta siinä tapauksessa olisin tunnustanut syyllisyyteni jälkimmäiseen syytökseen. - Vielä minä sinusta totuuden puserran, Lonkka kirskautti hampaitaan. - Odotahan kun olet viettänyt muutaman yön savolaisessa sellissä veljmiesten vartioimana, niin laulat vanhatkin helmasyntisi julki.
Ymmärsin etten voisi pitkään venkoilla vastaan. Vihko löytyisi viimeistään poliisilaitoksella. Vitsit alkoivat olla vähissä ja päätin kokeilla viimeisenä epätoivoisena konstina virkamiehen lahjontaa: - Haluatko muikkukukon?
Lonkka muljautti murhaavasti silmiään ja muutin kiireesti taktiikkaa. Muistin komisarion omahyväisyyden ja siirryin liehakoivalle nuoleskelulinjalle. Sillä saisin edes pienen aikalisän. - Olisihan minun pitänyt arvata, huokaisin alistuneena. - Ei sinua pääse pakoon. Olet sinä sen verran viekas kettu.
Lonkka tyrkki minut muikkuvaunun taakse ja äänessä soinnahti uusi itseriittoinen sävy: - Ei se ollut vaikeaa. Muistin nimesi ja pistin autosi hakuun. Sinua on seurattu Vehmasmäestä asti. En silti antanut lentäville lupaa pidätykseen. Halusin siepata sinut omin käsin. Halusit ettei kukaan muu löytäisi sinikantista vihkoasi, ajattelin happamana, sitä johon olit piirrellyt Makkosyhteenvetojen lisäksi alastomia naisia, sekä reunahuomautuksia "Häkyräinen on perseennuolija", ja niin edelleen.
En maininnut niistä kuitenkaan vielä mitään. - Sitä vain en ymmärrä millä perusteella minua epäillään Makkosen rikostoveriksi. Lonkan pöllönsilmät menivät viekkaaseen viiruun. - Ei minusta olisi tullut koskaan komisariota ellen osaisi laskea yhteen kaksi plus kaksi. Pienet ovat vaatimukset, mietin itsekseni. En uskaltanut sanoa sitä ääneen, vaan annoin Lonkan herkutella: - Makkosen Ladan hanskalokerosta löytyi kaksi kirjaa, Sarjamurhan filosofia ja Rostovin teurastaja. Kummassakin oli sinun nimesi. Se todistaa että olette suunnitelleet iljettävät tekonne yksissä tuumin ja vakaata harkintaa käyttäen.
Oli minun vuoroni kiristellä hampaita. Makkonen mokoma ei ollut koskenutkaan kirjoihin sen jälkeen, kun oli käynyt lainanaamassa ne minulta Hervannasta. Enää ei auttanut muu kuin panna omakin kierous peliin: - Tuohan on Häkyräisen keksimää. - Mitä! Lonkka jäykistyi. - Häkyräisenkö? - Häkyräisen hyvinkin, valehtelin koko sieluni kyllyydestä. - Kuulin kun se kertoi poliisikomentajalle tuon saman jutun. Puhuivat muistaakseni jotain ylikomisarion vakanssistakin.
Se riitti Lonkalle. - Häkyräinen perkele! hän karjaisi ja pulut lehahtivat lentoon vielä Sankaripuistossakin. - Perseennuolija! Lonkka pyöri kädet nyrkissä ympyrää, puhisi ja paukkui, ja sitä tunteenpurkausta käytin hyväkseni. Syöksyin myyntikojujen välisiin labyrintteihin, pujottelin sinne tänne, muutama mummokin meni kumoon, mutta minä vain juoksin muikkukukko kainalossani. Tajusin etten voisi käyttää enää omaa autoani. Säntäilin hädissäni ympäri toria, kunnes huomasin ukrainalaisen tanssiryhmän bussin. Se oli juuri lähdössä ja ehdin pujahtaa parahiksi kyytiin. Viiksiniekka kuski katsoi minua hölmistyneenä: - Where is Kaustinen? - Anna mennä vaan! karjaisin ja painuin matalaksi. - Minä neuvon tien.