11. Yksi muiden jou­kos­sa?

Päiväkotipäivä Anselmin kanssa oli aluksi ratkiriemukas. Olin ensin intiaanien kanoottien melana, sitten jedisoturin valomiekkana, sitten villinä hevosena, sitten leipurimestarin kaulimena ja sitten vielä kuninkaan valtikkana. Sen jälkeen Anselmin piti kuitenkin mennä syömään, ja hän jätti minut leikkihuoneeseen, ettei muille tulisi paha mieli, koska heillä ei olisi yhtä hienoa lusikkaa.

-

Päiväkotipäivä Anselmin kanssa oli aluksi ratkiriemukas. Olin ensin intiaanien kanoottien melana, sitten jedisoturin valomiekkana, sitten villinä hevosena, sitten leipurimestarin kaulimena ja sitten vielä kuninkaan valtikkana. Sen jälkeen Anselmin piti kuitenkin mennä syömään, ja hän jätti minut leikkihuoneeseen, ettei muille tulisi paha mieli, koska heillä ei olisi yhtä hienoa lusikkaa.

Ehdin jo ajatella, että eihän tällaisessa päiväkotipäivässä ollut mitään vaarallista. Turhaan Marleena-äiti ja Arttu-isä olivat olleet huolissaan. Tuskin olin ennättänyt ajatella ajatukseni loppuun, kun yksi lastentarhanopettajista tuli leikkihuoneeseen ja tarttui minuun mutisten: -- Mitenkäs tämä on tänne jo joutunut? Vasta tänäänhän nämä tulivat.

En ymmärtänyt yhtään mitään. Lastentarhanopettaja alkoi kuljettaa minua jonnekin. Minne minua oikein vietiin? En kai joutuisi Anselmista eroon? Ovi avautui edessäni ja tajusin, että olimme menossa varastoon. Minua kuljettava nainen asteli hyllyn luo, jolla oli suuri kori. Eikä mikä tahansa kori, vaan kori täynnä puulusikoita! Siinä oli niin erikokoisia ja -näköisiä lusikoita, että minua ihan huimasi. Kymmenittäin lusikoita.

Lastentarhanopettaja tyrkkäsi minut muiden lusikoiden sekaan ja sanoi:

-- No niin, nyt olet oikealla paikalla!

Sitten hän lähti ja sulki oven perässään.

-- Kukas sinä olet? eräs lusikoista kysyi minulta ystävällisesti.

-- Minä olen Hilma, mutta keitä te olette? kysyin vuorostani.

-- Meillä ei ole nimiä. Me olemme päiväkodille lahjoitettuja lusikoita. Eräs vanha mies tykkäsi veistellä erilaisia puulusikoita ja päätti lopulta antaa meidät kaikki päiväkodille leikkejä ja muuta varten, eräs hyvin pieni lusikka selitti.

Lusikat vaikuttivat mukavilta, mutta kauhistuin silti.

-- Eihän minun pitäisi olla täällä! huudahdin. -- Minun pitäisi olla Anselmin luona. Löytääköhän hän minua enää koskaan?

-- Voi olla vaikeaa, kun nyt sinä olet vain yksi puulusikka muiden joukossa, suuri ja vakavan näköinen lusikka sanoi.

-- Apua! Anselmi! minä huusin kuitenkin toivoen, että Anselmi kuulisi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä