Kajaanissa Harju ehti tankata autonsa. Hän ei ollut ajatellut, että nainen olisi huoltamolla aterioivaa tyyppiä, mutta toisaalta Harju oli erehtynyt ennenkin, ja huomattavasti kohtalokkaamminkin. Täytettyään tankin korttiautomaatilla Harju ohjasi auton parkkipaikan reunalle ja viistosti asemarakennuksen taakse. Hän näki yhdellä silmäyksellä paikoitusalueen ja sen oikealla laidalla naisen mustan auton.
Taivas oli sininen ja pilvetön ja auringon voima hellittämätön. Kun Harju hetkeksi sammutti ilmastoinnin, auto kuumeni minuuteissa ja pian penkki syleili häntä palavasti kuin tunteelliseksi yltynyt humalainen.
Matkalla mieleen noussut ajatus kummitteli tajunnan perukoilla. Harju totesi, että tunne oli vailla syytä, vailla järkeä. Hän tiesi hyvin kuka oli ja mitä oli tekemässä. Ei ollut hänen syytänsä, että hänen toimeksiantajansa oli valehdellut hänelle tai että nainen, jota hän oli seurannut Tampereelta Kouvolan kautta Mikkeliin ja edelleen Kajaaniin, saattoi olla sekaantunut eilen tapahtuneeseen henkirikokseen. Harju nosti kätensä puhaltimen eteen ja antoi viileän ilman kuivata hikisen, kuuman kämmenensä.
Puhelin, joka oli jäänyt äänettömälle, värisi hänen taskussaan. Salainen numero.
"Harju."
"Piirainen."
Harju käänsi ilmastoinnin pois päältä. Hän sanoi:
"Mä luulin, että elinkautisvangeille ei anneta mahdollisuutta soittaa."
"Et sä oikeasti luullut. Sä tiedät. Mä saan mitä haluan. Sä tiedät senkin."
Tiesikö Harju? Tietysti. Piirainen oli Suomen vaarallisin vanki ja rikollisjärjestön johtaja. Jos Piirainen halusi Sirkus Finlandian vankilaan, elefantit ja pellet olivat siellä seuraavalla viikolla.
"Mulla on sulle kerrottavaa", Piirainen sanoi. Ääni oli lämmin ja tuttavallinen kuten aina ennenkin, eikä millään tapaa vastannut Piiraisen ulkomuotoa: kaljua päätä ja korvia, joista joku oli repinyt tai leikannut yläreunat pois; umpeen tatuoitua kaulaa ja silmien samaan aikaan tyhjää ja laskelmoivaa katsetta.
"Niin mullakin sulle", sanoi Harju. "- Ja vankilanjohtajalle. Sulta otetaan puhelin pois ja sut viedään rundiin."
Piirainen päästi pienen naurun. Se oli joko vilpittömän iloinen tai vilpittömän sadistinen.
"Sä olet nyt Kajaanissa. Autossa tuntuu olevan kuuma."
Harju ei vastannut.
"Ja sä luulet tietäväsi mistä on kysymys. Niin kuin sä aina luulet tietäväsi."
Harju katsoi eteensä. Maisemassa väreili jokin muu kuumuuden lisäksi.
"Kohta sä tiedät vähemmän kuin koskaan aiemmin."