Zimbabwessa on määrä pitää presidentinvaalien toinen kierros perjantaina. Mitä sinä päivänä lopulta tapahtuu, sitä kukaan ei vielä tiedä. Oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai ilmoitti sunnuntaina vetäytyvänsä vaaleista kannattajiinsa kohdistuneen väkivallan vuoksi.
Vasta tämän vaaleja edeltävän viikon aikana nähdään, oliko ilmoitus lopullinen vai oliko kyse jonkinlaisesta taktikoinnista ja neuvotteluasetelmien hakemisesta. Poliittisesti Tsvangirain veto oli älykäs. Hän sai näin kiinnitetyksi kosolti kansainvälistä huomiota Zimbabwen tilanteeseen ja ajoi presidentti Robert Mugabea entistä enemmän nurkkaan.
Silti kyse on varmasti myös aidosti siitä, että rehelliset vaalit eivät Zimbabwen oloissa ole mahdolliset. Väkivalta oppositiota kohtaan on todellisuutta, ja Mugabe takertuu valtaan kaikin keinoin, jotka hänen hallussaan vielä ovat.
Zimbabwen edeltäjän Rhodesian valkoinen vähemmistöhallitus oli kansainvälinen hylkiö, täydestä syystä. Mutta juuri tähän taustaan nähden on häpeällistä, kuinka läpi sormien kansainvälinen yhteisö on katsonut maan nykyistä sortovaltaa. Mugaben johtama Zimbabwe on raunioina, mutta naapurimaat eteläisessä Afrikassa eivät ole panneet tikkua ristiin puuttuakseen tilanteeseen. Erityisen silmiinpistävää ja valitettavaa on ollut Etelä-Afrikan presidentin Thabo Mbekin ponnettomuus asiassa.
Oppositiopuolue MDC pystyi menestymään parlamenttivaaleissa, mutta Zimbabwessa todellinen valta on kiinni presidentin henkilöstä. Jos Tsvangirai on pois pelistä, Mugabe voi vaivatta julistaa itsensä voittajaksi, mutta vaaleista puuttuu silloin minkäänlainen uskottavuus.
Kestävin ratkaisu olisi vaalien järjestäminen kansainvälisessä valvonnassa eteläisen Afrikan maiden ja Afrikan unionin yhteistyönä ja YK:n valtuuttamana. Mutta eri asia on, mikä on toivottavaa ja mikä on toteutettavissa maassa, jossa armeija ja poliisi ovat yhä Mugaben valvonnassa. Ikävä kyllä paljon todennäköisempi vaihtoehto on nykyistäkin suurempi sekasorto, ehkä jopa sisällissota.
Parhaiten sellaisen voisi välttää neuvottelemalla Zimbabween yhteishallituksen, joka ylimenokauden jälkeen johtaisi Mugaben väistymiseen. Siihen tarvitaan ennen muuta painetta naapurimaista, joiden olisi selväsanaisesti sanouduttava irti Mugaben surkeasta politiikasta. Tilanne nimittäin on hyvää vauhtia kriisiytymässä, ja kansainvälisen yhteisön valinnoilla on merkitystä verenvuodatuksen välttämiseksi.
paakirjoitus@kaleva.fi