Zen Cafè kas­vat­ti basisti Kari Ny­lan­de­ria muu­sik­ko­na ja ih­mi­se­nä – yhtyeen paluu vaatisi syyn ja oi­kean­lai­sen tunteen

Basisti Kari Nylander pitää Zen Cafén paluuta täysin mahdollisena. Siihen tarvitaan vain syy ja oikeanlainen tunne.

– Itse asiassa juuri toissaviikolla istuskeltiin Samulin kanssa saunassa ja puhuttiin aiheesta, hän paljastaa.

Kuva: Olli Nylander

Kun haastateltavana on Kari Nylander, 48, on pakko puhua myös suomirokin suosituimpien bändien joukkoon 2000-luvun alkuvuosina kasvaneesta Zen Cafésta.

– Kyllä, aina, hän sanoo itsekin.

Nylanderin, Samuli Putron ja Pete Parkkosen muodostama yhtye jäi alkuvuodesta 2008 tauolle, ja on edelleen.

– Juuri näin, vahvistaa Nylander.

Viime vuosina moni suomirokin suuri nimi on tehnyt paluun keikkalavoille. Ensi kesänä sen tekee jopa Hassisen Kone.

Yllätys ei ole, että myös Zen Cafén paluuta on kyselty, toivottu ja odotettu.

– Itse asiassa juuri toissa viikolla istuskeltiin Samulin kanssa saunassa ja puhuttiin aiheesta sen verran, että sitten pitää vain kaikilla olla paluusta sellainen tunne, että nyt olisi sopiva hetki. Enempikin kynnystä paluun tekemiseen kasvattaa se, että sille pitää olla syy, ja se syy ei saa olla pelkkä raha.

Nylander muistuttaa bändin, jäsentensä keskuudessa Kahvilan, kaikkien muusikoiden olevan edelleenkin hyvissä väleissä.

– Ne on hienoja muusikoita, on todella mukava ajatus soittaa niitten kanssa. Ja onhan Kahvila ollut itsellekin niin merkittävä kasvun aika niin muusikkona kuin ihmisenä, että olisi täysin järjetöntä hylätä koko idea mahdollisesta paluusta.

Kallion kaupunginosassa Helsingissä nykyään asuva Kari Nylander on muusikko pitkälti siksi, että hänestä piti tulla muusikko. Musiikilla on ollut käytännössä aina rooli hänen elämässään.

– Olen ollut kahden tai kolmen vuoden, kun olen kuullut ensimmäisen kerran Lumi teki enkelin eteiseen -kappaleen, ja olen kuulemma pyytänyt heti lisää Hetcoria, hän kertoo.

Nylander kokee koko elämänsä olleen vahvasti musiikkialisteinen, mutta positiivisessa merkityksessä.

– Olen pyrkinyt tekemään kaikki siirtoni elämässä niin, että pystyn soittamaan. Silloin kun musasta ei saa tarpeeksi rahaa, tehdään myös muita hommia, että se mahdollistaa soittamisen. Kun on kerran päässyt kurkkaamaan sitä maailmaa, niin siinä haluaa edelleen olla mukana.

Tällä hetkellä Nylander soittaa bassoa useammassakin bändissä. On instrumentaaliorkesteri, on suomirokkia soittava Paha tapani, ja on loppuvuodesta uuden levyn julkaissut Tappajatomaatit. Suomenkielistä ramo-punkkia soittavassa Tappajatomaateissa on mukana muun muassa Juliet Jonesin Sydämestä ja Ne Luumäet -yhtyeestä tuttuja muusikoita.

Näiden lisäksi on olemassa The Randelins, joka soittaa omanlaisiaan versioita Kake Randelinin kappaleista. Nylander luonnehtii kokoonpanoa tilausorkesteriksi, joka esiintyy aina kun on mahdollista.

– Se on huumoria ja mitä mainioin bändi. Olen erittäin ylpeä siitä kop, kop, kop, avaa hakas -kappaleesta, josta väännettiin Knockin’ on heaven’s door. Siinä yhdistyy monia kamalia asioita, joista tulee parhaimmillaan kaoottisen kaunista.

Nylander soittaa myös vierailevana muusikkona tänä syksynä ilmestyneellä Ali Alikosken uudella levyllä. Alikoski oli 1980-luvulla vaikuttaneen Keba-yhtyeen laulaja.

Soittaminen bändeissä on Kari Nylanderin mielestä tänä päivänä rennompaa kuin touhu oli Zen Cafén aikana.

– Kahvilasta halusi ja siitä piti saada ammatti, mutta nyt on aivan sama, tuleeko soittamisesta enää ammattia. Se soittamisen palo on kuitenkin edelleen sama. Kappaleitten sovittamista, omia bassolinjoja ja muuta miettii yhtä lailla, se ei ole muuttunut miksikään. Olen huomannut, että niillä pystyy stressaamaan itsensä hulluuteen vieläkin.

Musiikin ohella Kari Nylanderin elämään kuuluu tänä päivänä osa-aikainen työ kehitysvammaohjaajana. Hän opettaa kotikulmillaan Kalliossa toimivassa Lyhty ry:n ylläpitämässä Ipi Kulmakuppilassa ravintolatyötä kehitysvammaisille.

– Tein itse pitkään baaritöitä, mutta kyllästyin siihen puolitoista vuotta sitten. Sitten minulta kysyttiin, että kiinnostaisiko tulla kehitysvammapuolelle duuniin, ja ajattelin, että nyt on kyllä aika mielenkiintoista.

Työ, jossa yhdistyy ravintola- ja hoitotyö, on Nylanderin sanoin ”aika jännää puuhaa”.

– Siinä työssä ollaan lähellä ihmistä, se on toisen tyyppistä musiikkia. He ovat niitä yhteiskunnan heikoimpia, ja siinä työssä pystyy parhaimmillaan saamaan sisältöä heidän elämäänsä. Silloin kun se onnistuu, siitä tulee itsellekin olo, että on onnistunut jossain.

Raahesta Kari Nylander lähti 1989 Turkuun opiskelemaan. Siitä on nyt 30 vuotta.

– Järkyttävän pitkä aika, huh huh, hän sanoo.

Nylander huomauttaa, ettei ole lähtenyt Raahesta ovet paukkuen.

– Olen lähtenyt enempikin uteliaana ihmettelemään maailmaa, koska halusin nähdä monenlaista ja hakeutua hankaliin tilanteisiin. Olisi se varmasti onnistunut Raahessakin, mutta maailmalla sitä voi tehdä nimettömämpänä, tai ainakin pystyi.

Raahelaisuudestaan Nylander ei ole kuitenkaan päästänyt irti. Hän miettii, että ellei voisi sanoa olevansa raahelainen, hän todennäköisesti sanoisi, ettei ole mistään kotoisin.

– Koska eihän minusta tietenkään stadilaista tule, eikä minusta koskaan tullut turkulaista.