Kalevan otsikko elokuun 19. päivältä vuonna 1972 nojasi STT:n välittämään uutiseen: "Kekkonen palasi kotimaahan: Neuvostojohdon tuki ETK:n aloittamiselle ensi vuonna". Etusivun kuvassa hallitustunnustelija, ulkoministeri Kalevi Sorsa kuiskaa jotakin presidentin korvaan.
ETK tarkoitti Euroopan turvallisuuskokousta, myöhemmin Etykinä tunnettua. Juttu kertoi myös Kekkosen Neuvostoliiton-matkan sisällöstä. Presidentti osallistui isäntien järjestämään sorsajahtiin, jonka saaliina oli säkillinen lintuja. Jahtipaikka oli Zavidovo, suomalaisille vielä varsin tuntematon paikannimi, vaikka Kekkonen oli siellä ennenkin käynyt.
Lokakuun lopussa kaikki muuttui. Sana Zavidovo iskeytyi kerralla suomalaisten tajuntaan. Dagens Nyheter ja Suomessa Vasabladet julkaisivat suomenruotsalaisen toimittajan Tor Högnäsin kirjoittaman uutisen, jonka mukaan Neuvostoliiton johtajat, pääsihteeri Leonid Brezhnev ja pääministeri Aleksei Kosygin, varoittivat Kekkosta Zavidovossa Suomen ja EEC:n välisen vapaakauppasopimuksen solmimisesta.
Uutinen oli suomalaisessa poliittisessa elämässä todellinen pommi. Heti DN:n uutisen julkaisupäivänä Suomen ulkoministeriö kiirehti mitätöimään ruotsalaislehden tietoja. STT:n välittämän ministeriön kannan mukaan Zavidovossa käydyissä keskusteluissa "Neuvostoliiton taholta todettiin, että Neuvostoliitto ei pyri painostamaan Suomea EEC-ratkaisussa".
Tapahtuman voimakas jälkijäristys koettiin joulukuun puolivälissä, kun presidentti Kekkonen perui lupauksensa olla käytettävissä seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 1974. Syyksi presidentti mainitsi juuri Zavidovon luottamuksellisia keskusteluja koskevan muistion vuotamisen julkisuuteen.
Kekkonen loikki kuiville
Pommi laukesi, katkaisi tuolloisen ulkomaankauppaministeri Jussi Linnamon poliittisen uran ja toi myöhemmälle ministerille Seppo Lindblomille sakkotuomion Helsingin raastuvanoikeudessa. Tuomion sai myös nykyinen professori Antero Jyränki, joka joutui myös eroamaan presidentin kansliapäällikön virasta.
Kekkonen itse ei eronnut ja pyörsi jo tammikuussa joulukuisen kielteisen kantansa jatkohalukkuudestaan. Hän loikki Zavidovo-hetteiköstä taitavasti kuiville.
Pommin rakentajasta tai sen suunnittelijasta ei edelleenkään ole varmuutta. Nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi vuonna 1993, että hän antoi muistion Högnäsille. Tuomioja ei kuitenkaan kertonut eikä kerro, keneltä muistion käsiinsä sai. Toinen, joka tietää muistion vuotajan, on tutkija Elina Sana, joka vastikään julkaisi suuren kohun aiheuttaneen kirjan venäläisten sotavankien ja juutalaisten luovutuksista Suomesta Saksaan toisen maailmansodan aikana.
Sana, tuolloin sukunimeltään Suominen, oli Zavidovo-jupakan aikoina Ydin-lehden päätoimittaja. Heti Högnäsin jutun ilmestyttyä Ydin-lehteen tarjottiin julkaistavaksi Zavidovoa selittävä taustakirjoitus. Torstaina tavoitettu Sana sanoo edelleen olevansa täysin varma, että tuo kirjoitus oli juuri muistion vuotajan. Nimeä tai nimiä hänkään ei kerro.
Sana ei avaudu
Jutun julkaisun jälkeen Sana menetti työnsä ja oman luonnehdintansa mukaan joutui demarien julistamaan virkakieltoon. Hänen toiveensa on, että totuus Zavidovosta tulisi lopulta esiin itse vuotajilta. Vuotajien kantaa tähän toiveeseen ei Sana ole selkeästi saanut. "En ole mitään sellaista kommenttia saanut, josta tässä voisi mainita", hän sanoo.
Onko vuotajia siis useita?
"Tähänkään kysymykseen en halua sanoa mitään tarkempaa. Olin silloin päätoimittaja, ja silloin niin kuin nyt edelleenkin minua suojaa toimittajien lähdesuoja. En halua tätä lehdistölle välttämätöntä periaatetta rikkoa. Itse en siis aio koskaan tästä mitään sanoa."
Sanan mukaan olisi kuitenkin historian yleisen tiedon valossa aiheellista, että ne ihmiset, jotka "asian aikoinaan puuhailivat", tulisivat esiin. "Että he olisivat sen verran selkärankaisia, että kertoisivat omat tekonsa niin, ettei kaikkia muita tarvitse häiritä lopun ikää."
Zavidovo-jupakan nousu haudasta - taas kerran - ei Sanan mukaan herätä hänessä erityisen voimakkaita tuntemuksia. Jotakin Sana suostuu kuitenkin sanomaan siitä, mitä Sorsa muistelmissaan asiasta arvelee. Itse kirjaa Sana ei tosin ole lukenut mutta on nähnyt Sorsan haastattelun asiasta.
"Kyllä Sorsa varmaan parhaiten sen asian tuntee oltuaan pääministeri ja Kekkosen lähellä. Mitä hän siis katsoo muistelmissaan voivansa sanoa, kuvittelisin sen olevan sitä, mitä asiasta ylipäätään voidaan sanoa - elleivät vuotajat itse sano mitään."
Paineita paljastaa
Sorsa pohtii kirjassaan kumpaakin jupakkaan liittyvää ikuisuuskysymystä: kuka vuoti ja miksi? Entinen pääministeri pohtii - ei varmuudella siis väitä - olisiko Kekkonen koko vuodon takana. Ikään kuin aihetodisteena hän muistuttaa, että "kuka nyt sitten perimmältään oli Zavidovo-vuodon takana, se sopi erinomaisesti Kekkosen jatkopiirustuksiin".
Jupakka todisti Sorsan mukaan EEC-sopimusta kannattaville, mutta varsinkin Kekkosen poikkeuslakivalintaa kannattaville porvareille, ettei EEC-sopimusta tule ilman poikkeuslakia.
"Tämä on saanut minut ajattelemaan, ettei ole mitenkään pois suljettua, jos kohta ei mitenkään toteen näytettyäkään, että vuodon takana olisi ollut viime kädessä Kekkonen itse", hän kirjoittaa tuoreissa muistelmissaan.
Entä sitten vuotaja? Siis kuka toimitti paperit Tuomiojalle. Sorsan päättely vie vahvimmin väylälle Antero Jyränki - Eino S. Repo, siis presidentin kansliapäällikön ja Yleisradion pääjohtajan ja samalla Kekkosen tärkeän tukimiehen suuntaan. Sorsa pitää todennäköisempänä reittiä Jyränki -> Tuomioja.
Sorsan mukaan nämä kaksi tunsivat toisensa helsinkiläisistä vasemmistoradikaalipiireistä. Toimintatapa sopi entisestä pääministeristä myös kummankin luonteeseen. Jyränkiä hän kuvaa suorastaan "konspiratiiviseksi" eli salaliittoluonteeksi.
Päätelmäänsä vuotoreitistä Sorsa ei tosin varmaksi totuudeksi väitä. Hän huomauttaa, että Tuomioja on luvannut joskus salaisuuden verhon avata. "Mielestäni olisi jo aika", Sorsa kirjoittaa.
Tuomioja ei tällä viikolla halunnut kommentoida asiaa mitenkään. Niin ikään vaikenee visusti Jyränki. Eino S. Repo on puolestaan edesmennyt.
Yllätysväite naisista
Kekkonenkaan ei ole enää todistamassa asiassa muuten kuin vanhojen lehtijuttujen, tv-uutispätkien tai äskettäin julkaistujen päiväkirjojensa kautta. Juhani Suomen toimittamissa päiväkirjoissa puhutaankin Zavidovosta, ja kiinnostavia tietoja. Yksi tällä viikolla esitetty huomautus kuitenkin kuuluu, että Kekkosen päiväkirjoihinkin pitää suhtautua varauksella, koska presidentti arvasi, että ne joskus julkaistaan. Esillä olisi siis vain tulevaan julkisuuteen tarkoitettua tietoa.
Yksi päiväkirjojen erikoisista merkinnöistä liittyy kahteen naiseen. Päiväkirjojen mukaan Eino S. Repo kertoi toukokuussa 1973 Kekkoselle, että vuotaja oli ollut presidentin "lastenkutsuihin" osallistunut nainen, joko nykyinen professori Katarina Eskola tai radiotoimittaja Kristina Rotkirch. Ulkomaanmatkalla loppuviikon olleen Rotkirchin aviomies, entinen ulkoministeriön diplomaatti Holger Rotkirch sanoo päiväkirjan tämän kohdan olevan "ihan huuhaata".
"Olemme sille nauraneet", hän sanoo.
Jussi Linnamo ei jupakalle edelleenkään naura, muttei tunnu ajattelevan sitä kovin suurella katkeruudellakaan. Vaikka ministeriys katkesi, virkamiehenä hän nousi myöhemmin pankkitarkastusviraston ylijohtajaksi. Omat toiveensa jupakan jälkiselvittelystä hänellä kuitenkin on.
Linnamo sanoo kuulleensa Kekkosen roolista ennenkin samanlaisia hypoteeseja kuin mitä Sorsa nyt esittää. Toisen hypoteesin hän muistuttaa menevän kuitenkin niin, että vuoto ei ollut Kekkosen tahto vaan että tilanne karkasi tältä käsistä. Linnamo kallistuu jälkimmäisen näkemyksen kannalle. Vuodossa ei ollut kyse Kekkosen taiturimaisesta mestaroinnista.
"Paska reissu..."
Sorsan kirjan Zavidovo-luvun loppupäätelmä on, että varsinainen vuotaja oli joko Mauno Koivisto, Jussi Linnamo tai Antero Jyränki. Linnamo ei suostu syyllisyyttä ottamaan edelleenkään. Sen sijaan hän kohdistaa sanansa Elina Sanalle ja Tuomiojalle.
"Eivätkö Sana tai Tuomioja voisi ilmoittaa sen, ketkä Sorsan kirjassa mainitusta kolmesta nimestä eivät ainakaan vuotajia olleet", hän sanoo - ehkä enemmän vain puolivakavissaan, koska tällä poissulkemismenetelmällähän Sana tai Tuomioja tulisivat tietysti kertoneeksi varsinaisen vuotajan.
Linnamo ei jupakassa itse saanut syytettä, koska näyttöä siihen ei löytynyt. Häntä kyllä kuulusteltiin neljä kertaa. Linnamoa epäiltiin siitä, että hän olisi näyttänyt huippusalaisen paperin Aimo Kairamolle ja Paavo Lipposelle. "Se ei pitänyt paikkaansa", Linnamo sanoo.
Kolmekymmentä vuotta vuodon jälkeen Linnamo (s. 1924) sanoo ajattelevansa jupakasta suunnilleen samoin kuin sotaretkestä. "Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä."