Meksikon kansallisen autonomisen yliopiston UNAM:n aukio täyttyy tuhansista ihmisistä. Väkeä valuu yhtenäisenä virtana paikalle: opiskelijoita, opettajia, pariskuntia, kansalaisjärjestöjen aktivisteja banderolleineen, tavallisia ihmisiä kameroineen.
Kaikki tungeksivat mahdollisimman lähelle esiintymislavaa, jota suojaa kolminkertainen ihmisistä muodostettu turvaketju. Alkamassa on "La otra campañan" tilaisuus, jossa etsitään vaihtoehtoa Meksikon nykyiselle politiikalle. "La otra campaña" eli "toinen kampanja" on zapatistisissien järjestön EZLN:n alulle panema kansalaisliike.
Kun juontaja kuuluttaa paikalle tilaisuuden päätähden, subcomandante Marcosin, yleisö räjähtää. Hurmioitunut väki tunkee eteenpäin ja turvaketju joutuu koville.
Marcos sanoo, että on tullut kuuntelemaan, mitä muilla on sanottavaa. Niinpä hän astuu taka-alalle ja kaivaa esiin muistiinpanovälineensä ja piippunsa.
Parinkymmenen kansalaisjärjestön edustajat käyvät vuorotellen puhumassa ongelmistaan.
Yliopistojen opiskelijajärjestöt valittavat, että opiskelijoiden ja opettajien mielipiteitä ei kuunnella, vaan korkeakoulujen asioista päättävät korruptoituneet virkamiehet ja ministeriö. Opiskelija-aktivisteja pelotellaan, painostetaan ja hakataan. Asialla ovat "los porros" eli kouluviranomaisten ja turvallisuusministeriön kouluttamat vandaalit.
Maaseudun talonpoikaisjärjestöt kertovat painostuksesta, jota he kohtaavat puolustaessaan maitaan, joita hallitus yrittää heiltä riistää.
Työläisjärjestöjen edustajat puhuvat surkeista työoloista esimerkiksi kaivoksissa.
Parin tunnin paahteisessa auringossa seisoskelun jälkeen Marcos - tai delegado Zero, delegaatti Nolla - niin kuin hän nykyään itseään kutsuu, astuu puhumaan. Taas väkijoukko hullaantuu ja kamerat räpsyvät. Kolme tuhatta ihmistä ei meinaa pysyä nahoissaan, kun Marcos aloittaa.
Hän käyttää termejä "los de arriba" (ylhäällä olevat) ja "los de abajo" (alhaalla olevat) kuvaillessaan meksikolaista yhteiskuntaa.
Asioista päättävät omaksi edukseen ylhäällä olevat: maan hallintokoneisto, presidentti, poliitikot, puolueet, tiedotusvälineet, talouselämän johto, pankit, suuryritykset ja rikkaat.
Alhaalla ruohonjuuritasolla elämää pyörittävät talonpojat, maatyöläiset, kaupunkien työväestö, pienkauppiaat, opiskelijat, opettajat. Heillä ei ole yhteiskunnassa sananvaltaa; kukaan ei aja heidän asioitaan. Itse asiassa heidän olonsa vain kurjistuvat.
"Tutkimuslaitokset ja yliopistot ovat muuttuneet tiedetehtaiksi. Ne palvelevat vain suuryritysten kaupallisia etuja, minkä seurauksena maa ja luonto tuhoutuvat. Yliopistojen etiikka on tuhon ja petoksen palveluksessa. Yliopistot pitää palauttaa takaisin opiskelijoille ja opettajille. Niiden pitää valita, mihin ne katsovat, kenen etua ne ajavat: ylhäälle vai alhaalle", vaatii Marcos kansanjoukon hurratessa.
Zapata vive vive - la lucha sigue sigue (Zapata elää elää - taistelu jatkuu jatkuu), huutaa väkijoukko.
Marcosin karismaattisuutta ei ole turhaan kehuttu. Rähjäiseen sissipukuun pukeutunut ja kasvonsa naamioiva köyhien äänitorvi osaa asettaa sanansa. Hän esittää vakavia analyysejä ja syytöksiä hyvin persoonallisella kaunopuheisella tyylillään.
Puheensa jälkeen hän poistuu nopeasti turvamiestensä ympäröimänä. Kuten arvata saattaa, Marcosilla on vahvoja vastustajia. Meksikon poliittiseen kulttuuriin kuuluvat edelleenkin poliittiset murhat. Ihme on, että Marcos on säilynyt hengissä näinkin pitkään.
Viikon aikana Marcosilla on 14 puhetilaisuutta ja tapaamista erilaisten järjestöjen ja ammattiryhmien kanssa pääkaupunki Mexicossa.
Seuraavana päivänä Marcos kuuntelee torimyyjien murheita Mexicon toreilla La Mercedillä ja Tepitolla. Iltapäivällä hän puhuu massatilaisuudessa Tlatelolcossa.
Tlatelolcon aukio on valittu puhujapaikaksi historiallisista syistä. Tällä aukiolla poliisin ja armeijan joukot tappoivat satoja demokratiaa vaativia opiskelija-aktivisteja vuonna 1968.
Tlatelolcoonkin kerääntyy tuhansia Marcosin kannattajia ja sympatisoijia.
Paikalla on lähiseutujen viljelijöitä, kaupunkilaisia, työttömiä, opiskelijoita, kotirouvia, eläkeläisiä, punkkareita, anarkisteja, homoja.
"Meksikon hallitus ajaa vain rikkaiden, suurpääoman ja suuryritysten etuja. Köyhät ja kouluttamattomat eivät kiinnosta valtaapitäviä. Siksi olemme zapatisteja", toteavat Victor ja Omar - työttömiä kummatkin.
"Rakastamme isänmaatamme ja kansaamme. Haluamme taistella kurjuuden ja kärsimyksen poistamiseksi", sanovat filosofian ja viestinnän opiskelijat Xilonen Barrios Flores ja Eva Maria Serna. He ovat mukana turvaketjujoukoissa kaikissa Marcosin tilaisuuksissa Mexicossa.
Roman Alfredo Yanez uskoo, että todellinen muutos voi lähteä vain alhaalta, kansasta. Puolueet ylläpitävät systeemiä, eivät muuta sitä. Tulevissa presidentinvaaleissa 2. heinäkuuta hän aikoo jättää tyhjän lipukkeen.
"Marcos ja hänen kampanjansa osuvat oikeaan. Meksikossa on paljon muutettavaa. Mistä emme oikein pidä, on se, että Marcos moittii myös vasemmistolaista PRD-puoluetta, joka on mielestämme köyhien asialla", toteavat eläkeläisrouvat Maria Herrera Cruz ja Guadalupe Garcia Calderon.
He kertovat pitkään isiensä taisteluista vuosisadan alun vallankumoussodissa. Heille Marcos on kuin uudelleen syntynyt Emiliano Zapata.
Kuin kohtalon sormi olisi pelissä, demokratia joutuu koetukselle Tlatelolcossa tälläkin kertaa. Kesken tilaisuuden Marcos saa kännykkäänsä dramaattisen ilmoituksen. Poliisit ovat hyökkäämässä Texcocon ja San Salvador Atencon asukkaita vastaan. Kiista sai alkunsa, kun viranomaiset halusivat häätää Texcocon kukkakauppiaat perinteiseltä myyntitoriltaan, koska sinne kaavaillaan urbaania ostoskeskusta.
Tlatelolcon tilaisuus päättyi mielenosoitusmarssiin texcocolaisten ja atencolaisten puolesta.
Marcosin vuoden alusta luotsaama kampanja saa dramaattisen käänteen, kun poliisin väkivaltaisuudet Atencossa paljastuvat. 14-vuotias poika on ammuttu. Satoja ihmisiä on hakattu ja vangittu. Koteja ja omaisuutta on rikottu. Naisia on raiskattu.
Marcos keskeyttää kampanjakiertueensa, jonka piti jatkua Meksikon pohjoisiin osavaltioihin. Hän ilmoittaa jäävänsä Mexicoon, kunnes Atencon ja Texcocon tapahtumat on selvitetty ja syyttömästi vangitut kansalaiset vapautettu.
Meksikolaisessa yhteiskunnassa on aina useita "totuuksia". Niin tässäkin.
Lehdistä, radiosta ja televisiosta voi kuulla erilaisia versioita. Valtion virallinen selitys on se, että kansa nousi kapinaan ja poliisien piti taata "rauha ja järjestys". Atencolaisten, texcocolaisten ja kansalaisaktivistien käsitys on toinen: poliisi käytti erityisen rajuja otteita ja kohteli vangittuja epäinhimillisesti.
Tiedotusvälineissä Marcosia on syytetty kapinaan yllyttämisestä, koska hän kehottaa kansalaisliikkeitä yhdistymään poliittisen järjestelmän vastavoimaksi. Marcos puolestaan toteaa, että Meksikon demokratian kriisi on kestämätön. Ulospääsyteitä on kaksi. Toinen on väkivaltaisen sisällissodan tie ja toinen on La otra campañan tarjoama rauhanomainen kansalaisaktivismin tie.
"Poliittisella järjestelmällä ei ole parannuskeinoa", toteaa Marcos.
Hänen mukaansa yksikään poliittinen puolue ei tarjoa vaihtoehtoa: kaikki edustavat valtaapitävien intressejä. Kuka tahansa valitaan heinäkuisissa presidentinvaaleissa, kaikki jatkuu entisellään.
"Emme vaihda hallitusta, vaan kaadamme sen. Emme pyydä rikkaita lähtemään maasta, vaan heitämme heidät ulos", lataa tämä nykyajan Che Guevara.
Kaksitoista vuotta sitten asein kapinoinut Marcos puhuu nyt rauhanomaisen muutoksen puolesta. Hän ei usko aseiden voimaan, vaan muutoksen pitää lähteä ihmisten mielistä.
"La otra campañan tavoitteena on aidosti kansanvaltainen ja antikapitalistinen yhteiskunta, joka saavutetaan vastarinnalla ja aktivismilla ilman vallankumousta", sanoo Marcos. Aktivismin vankkana ytimenä on intiaaniliike, joka on Marcosin mukaan "pääopettaja koulussamme".
Hän toteaa, että "muutos lähtee alhaalta ja kulkee vasemmalle".
Vasemmistolaisuus on Marcosille demokratiaa, vastuullisuutta ja suvaitsevaisuutta; vaihtoehtoa kapitalismille, uusliberalismille, sovinismille, naisvihalle ja homofobialle. La otra campañaan on liittynyt kansalaisjärjestöjä ja yksityishenkilöitä eri puolilta maailmaa.