Amerikkalainen Zach Shelby,26, ja irakilainen Allaa Manuel Yousif,43, jakavat saman haaveen maailmanrauhasta. Keskiviikko-iltapäivänä sodan uhka tuntui vahvana keskusteluissa työpaikoilla, tiedotusvälineissä ja kodeissa. Zach ja Manuel löysivät keskustelussaan yhteisen sävelen.
Manuel on ollut Oulussa kaksi kuukautta ja Zach seitsemän vuotta. Manuel on Irakista Basrahista, Zach Marquettesta Yhdysvalloista. Manuel ei hyväksy sotaa. Myös Zach tuomitsee sodan. Manuel pelkää. Myös Zachilla on aihetta pelkoon. Manuel tuntee joskus häpeää. Myös Zachia hävettää silloin tällöin.
Maailmanpoliittisesti tarkasteltuna heidän pitäisi olla toistensa pahimpia vihamiehiä. Yksilötasolla nokatusten on kaksi ihmistä, jotka eivät hyväksy oman maansa valtaapitävien suunnitelmia.
Tavallisina ihmisinä he tuntevat olonsa avuttomaksi, kun mitään ei ole tehtävissä.
"Jos on joutunut katsomaan sotaa suoraan silmiin, ei toivo eikä halua sitä edes pahimmalle vihamiehelleen," toteaa Persianlahden sodan nähnyt Manuel. Häneltä ei ole koskaan kysytty. Vaihtoehtoja ei ole ollut. "Joko sodit ja kuolet tai olet petturi ja kuolet", sanoo Manuel.
Vihamiehiä Manuelista ja Zachistä ei saa asettelemallakaan. Maailmanpolitiikan ääriasetelmat ovat aivan eri asia kuin kahden tavallisen ihmisen kohtaaminen.
Manuelilla ei ole ollut kotimaassaan vaihtoehtoja, mutta Zach on voinut äänestää vaaleissa. Hän ei kuitenkaan antanut ääntään Yhdysvaltain nykyiselle hallitukselle eikä George W. Bushin politiikalle.
Nyt Zach sanoo joskus jopa häpeävänsä. Tavallisena amerikkalaisena hän edustaa maatansa ja sen linjauksia tahtoi tai ei. Amerikkalainen on ulkomailla tavallaan koko ajan tapetilla.
"Toisinaan minua hävettää olla amerikkalainen. Tunnen itseni syylliseksi, vaikka eihän tämä ole minun vikani", Zach pohtii.
Myös Manuel on saanut hävetä irakilaisuuttaan. Ihmisten ennakkoluulot ja käsitykset ovat vahvoja ja usein yksioikoisia. Häntäkin on luultu monesti vaaralliseksi mieheksi.
Maailmanpoliittinen tilanne on nyt niin hirvittävä, ettei Manuel voi kuin vain rukoilla koko sydämensä pohjasta.
Hän puhui juuri sukulaisilleen puhelimessa, kun nämä askartelivat itselleen kaasunaamareita Irakin Basrahissa. Vaimo ja Manuelin kaksi lasta ovat Oulussa.
Zach kuuntelee Manuelia vakavana. "Haluan, että tiedät, etten minäkään halua sotaa", Zach painottaa. Manuel ymmärtää, nyökkää ja toistaa, ettei hänkään sotaa halua.
Manuelin mukaan ihmiset elävät pelossa. Irakissa kukaan ei voi luottaa kehenkään. Maassa on öljyä, mutta rahat laitetaan sotavarusteluun, eikä tavallisilla ihmisillä ole Manuelin mukaan edes puhdasta juomavettä.
"Haluaisin, että jonain päivänä pelko lähtisi pois irakilaisten sydämistä", Manuel toivoo.
Yhdysvalloissa puolestaan pelätään terroristeja. "Kommunistien pelko on jo vanhanaikaista", Zach pohtii.
Tämän hetken tilanteessa on Zachin mielestä kyse muustakin kuin Irakin öljyvaroista. Hänen mukaansa Yhdysvalloilla on tarve sotia. Jos uhkaa ei tulisi Irakin suunnalta, Yhdysvallat löytäisi aihetta jostakin muualta.
Zach työskentelee tutkijana Oulun yliopistossa. Manuel on työskennellyt tekniikan alalla ja sotilaana.
Tulevaisuudesta Manuelin on hankala sanoa yhtään mitään. Tilanne Irakissa ja lähialueilla on vakava, eikä asia ratkea päivässä tai kahdessa. Manuel on miettinyt miettimistään, mutta ratkaisua hän ei ole keksinyt.
"Miksi tilannetta ei ratkaistu silloin vuonna 1991", hän ihmettelee.