"Pitkä, pimeä kaamos on juuri päättymässä ja aurinko alkaa lahjoittaa tervetullutta lämpöään. Olkoon tämä valon voitto enteenä myös maittemme välisten ystävyyssuhteiden kehittymiselle."
Näin maalaili Suomen Kuvalehden mukaan Enontekiön nuoriso ystävyysviestikirjan tervehdyksessään vuonna 1973. Tuolloin juhlittiin yya-sopimuksen 25-vuotispäivää paljon muun ohessa nuorison ystävyysviestillä, joka kulki Lapin perukoilta Helsinkiin. Oulussa järjestettiin viestin saapumisen kunniaksi nuorisodisko.
Miksikö kaivelen vanhoja? No siksi, että viime perjantaina tuon juhlakalun, yya-sopimuksen, solmimisesta Kremlissä tuli kuluneeksi seitsemän vuosikymmentä. Sopimus eli vajaat 44 vuotta, vuoteen 1992.
Yya-sopimus oli aikansa tuote ja poliittinen väistämättömyys, joka oli pakko tehdä. Siitä ja sen tulkinnoista väännettiin kuitenkin vuosikymmeniä kulissien takana kättä samaan aikaan kun julkisuudessa hymyiltiin hampaat falskin ystävyyden irveessä. Yya:lla tehtiin myös härskiä sisäpolitiikkaa.
Ehdin itse törmätä yya-sopimukseen useita kertoja. Oli jännittävää vertailla suomalaisneuvostoliittolaisia vierailukommunikeoita keskenään ja hakea muutoksia tai edes uusia sävyjä riveiltä ja niiden väleistä. Niin oppi lukemaan virallisia tekstejä "sillä silmällä".
Harva taitaa muistaa, että Neuvostoliiton hajottua Suomi ja Venäjä solmivat yya-sopimuksen jatkoksi naapuruussopimuksen. Se on voimassa tänäkin päivänä. Arkistoja selaillessani huomasin, että sopimuksesta on sittemmin puhuttu julkisuudessa äärimmäisen harvoin.
Kun yya:n korvikesopimus tehtiin, maailma hengitti vapaammin kylmän sodan kaikottua. Suomi pääsi ylös yya-sopimuksen upottavasta tulkintasuosta, ja tie aukesi kohti EU-jäsenyyttä.
Noista päivistä maailma on kuitenkin tehnyt kutakuinkin täyskäännöksen kohti uutta kylmää sotaa. Siitä saattaa tulla edeltäjäänsä vaarallisempi etenkin arvaamattomien suurvaltajohtajien takia. Edellisen kylmän sodan johtajat suhtautuivat sentään ydinaseiden käyttömahdollisuuteen hyvin vastuullisesti.
Venäjän vierellä oleva Suomi on muuttunut naapuruussopimuksen solmimisen ajasta, mutta niin on tehnyt Suomen vierellä oleva Venäjäkin. Se mikä vaikutti sopimuksessa alunperin yya-ikeen jälkeen vapauden tuulahdukselta voikin nyt, tarkasti luettuna, olla aivan muuta.
Muistin virkistämiseksi naapuruussopimus piti lukea uudestaan. Se viittaa Etyk-asiakirjoihin, ja osapuolet vahvistavat noudattavansa tinkimättömästi oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksia jne. Kaikki kunnossa.
Ja vielä jatkossakin: suhteet perustuvat kansainvälisen oikeuden periaatteisiin. Rajan loukkaamattomuutta ja alueellista koskemattomuutta kunnioitetaan. Hyvä.
Sitten alkaa jo poltella: osapuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista vastaan. Eihän siinä mitään, kunhan eivät käytä aluettaan hyökkäykseen. Entäpä "eivät salli aluettaan käytettävän"? Ei kai kukaan kuvittele, että jokin toinen voisi tehdä näin Venäjältä Suomeen päin?
Sama pätee seuraavaankin kohtaan: Jos jompikumpi joutuu hyökkäyksen kohteeksi, toinen pidättyy sotilasavun annosta hyökkääjälle. Eihän tänne vain Ruotsi tai Viro hyökkäisi?
Yya-sopimuksen vastaava kohta kuului näin: "Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi."
Tämä kaikki on tietysti sopimuspoliittista saivartelua, klassiseen yya-tyyliin. Mutta jos Suomi sattuisi joskus hakemaan Nato-jäsenyyttä, kaivaisiko Venäjä sopimuksen naftaliinista? Suomessa katsotaan tietysti, ettei sopimus sido Suomen käsiä Nato-asiassa.
J.K. Paasikiven tunnettua lausahdusta nykyaikaan mukaillen: Kreml ei ole vieläkään mikään raastupa. Venäjä on kyllä pyyhkinyt viime vuosina kansainvälisellä oikeudella pöytää, mutta tästä sopimuksesta se voi pitää kiinni hyvinkin hanakasti.
Naapuruussopimus on voimassa vuoteen 2022. Jos haluaa irtisanoa sopimuksen, se olisi tehtävä vähintään vuotta aiemmin.