Puolet suomalaisista käyttää silmälaseja. On hajataittoa, kaukonäköisyyttä, silmänpainetta, likinäköisyyttä eli myopiaa. Viittä miljoonaa muotoon hiottua linssiä kuljetellaan joka päivä nenän varassa. Kuperaa ja koveraa.
Kahta herraa on tästä syyttäminen. Suomen kirjakielen isää Mikael Agricolaa ja Kalevalan koonnutta Elias Lönnrotia. Molemmat olivat alustamassa taikinaa, joka paistui erääksi Euroopan lukuhulluimmaksi kansaksi.
Agricolalla ja Lönnrotilla on tänään merkkipäivä. Suomen kielen päivän voisi nimetä uudelleen suomalaisen silmälasipäisyyden päiväksi. Kieltä ja kirjallisuutta ahminut ihminen hieroo punaisiksi luettuja silmiään, tihrustaa. Optikolla tavataan.
Ei ole täyttä varmuutta siitä, käyttikö Agricola silmälaseja. Hänestä ei koskaan otettu valokuvaa, koska 1500-luvun Varsinais-Suomessa ei ollut valokuvausliikettä. Lönnrot turvautui laseihin. Pohjois-Pohjanmaan museossa on esillä metallisankaiset rillit, Lönkan entiset vänkkyrät.
Agricola saattoi lukuhirmuna kyllä olla pahasti taittovikainen. Hänhän kirjoitti mahtavan suomalaissankarin nimeksi Äinemöinen. Kolmesataa vuotta myöhemmin kakkulapää-Lönnrot korjasi sen Väinämöiseksi.
Ennen silmälasien hankkiminen tarkoitti, että rupesi astumaan Mikaelin ja Eliaksen jälkiä. Maisteri nosti kallisarvoiset lasinpalat nenälleen ja alkoi paukuttaa vanhoja rakenteita vavisuttavaa pamflettia. Tieteen hohtavin hahmo kokosi esseellisen näkemyksiään , ja imeskeli mitäpä muuta kuin sankaa.
Tänään on toisin. Pyöreät pokat päässä käyskentelevä henkilö ei enää välttämättä kuulu kantakirjaltaan älykköihin.
Laaja levinneisyys on muuttanut silmälasien kulttuurista luonnetta. Kukaan ei ihastele henkilön hurjaa lukeneisuutta nähdessään linssit.
Meistä on tullut naisia ja miehiä silmälasimuodin eturintamasta. Odotamme onko seuraavaksi ostettava muovia vai titaania. Jos jostakin saa toisen linssin kaupan päälle, mykistymme onnesta.
Lain valvova silmäkin katsoo nykyään linssin läpi, kun katuvierillä on valvontakykloopit.