"Ys­tä­väl­li­siä" nyr­kin­is­ku­ja ja ros­vo­ro­maa­ne­ja - kou­lu­vuo­det Oulussa jäivät läh­te­mät­tö­mäs­ti sa­tu­se­dän mieleen

Sakari Topelius myhäilee kipsisenä rintakuvana Oulun pääkirjaston lastenosastolla.

Kuva: Teija Soini

Sakari Topelius nuorena lehtimiehenä F. Kaschenreuterin vesivärimaalauksen mukaan 1845.

11-vuotias Sakari Topelius lähetettiin vuonna 1829 Ouluun kouluun ja oppimaan suomen kieltä. Noina neljänä vuonna hän sai myös eväitä tulevalle kirjailijanuralleen.

"Yhdentoista vuoden vanhana minut sisäänkirjoitettiin Oulun koulun (Oulun triviaalikoulu, toim. huom.) kolmannelle luokalle helmikuun 1. päivänä 1829. Oulu oli suvun vanha pääpaikka, ja siellä minulla oli toinen kotini setäni Gustafin ja äitini sisaren, Marien luona, sukulaisuus, joka oli kaksinkertainen, koska kaksi veljestä oli nainut kaksi sisarta. Koulun valinta riippui etupäässä isäni toiveesta, että minä oppisin suomea, sillä syntymäseutuni oli ruotsinkielinen, ja suomalainen hoitajani Briitta oli oppinut murtamaan ruotsia, sen sijaan että hän olisi opettanut minulle suomea."

Näin muistelee Sakari Topelius tyttärenpoikansa Paul Nybergin toimittamassa Zacharias Topelius - Elämäkerrallisia muistiinpanoja -kirjassa (1923).

Opetuskielenä koulussa oli ruotsi, mutta keskustelukieli koulussa ja useissa perheissäkin oli suomi. Topelius kertoo oppineensa suomea jokapäiväiseksi tarpeeksi, mutta harmittelee jälkeenpäin kielitaitonsa jääneen kuitenkin varsin vaillinaiseksi.

Kämmenpampulla Jumalanpelkoa

Koulun rehtori Appelgren oli Topeliuksen isän entinen oppilas ja setä-Gustafin hyvä ystävä ja kohteli nuorta Sakaria hyväntahtoisesti. Siitä huolimatta sai Sakarikin muutaman kerran ryhmysauvan hieraisuja niskaansa ja koivunvitsasta palmikoidusta patukasta kämmenilleen.

Ensimmäisen kerran jäätyään pois venäjän tunnilta ja toisen kerran kirkosta. Jumalanpelkoa istutettiin poikiin siten, että heidän oli pakko käydä kirkossa ja sen jälkeen referoida, mitä saarnassa sanottiin.

"Ja seurauksena tästä uskonnonopetuksesta luonnollisesti oli, ettei kukaan mennyt kirkkoon niin pian kuin pääsi patukan alueen ulkopuolelle."

Uskonnonopetuksen lisäksi koulussa tärkeää oli latina, jopa niin, että kaikki muu oli miltei sivuseikkaa. Esimerkiksi Suomen historiasta ei oppilailla ollut aavistustakaan.

Toverielämän koulussa Topelius kuvaa olleen varsin raakaa, vaan ei siveetöntä.

"Ensimmäiset luokkatoverini kasvattivat omalla tavallaan hiljaista poikaa, jota he alussa epäilivät hemmotelluksi suosikiksi. Monta jäistä lumipalloa, monta kovaa potkua ja ystävällistä nyrkiniskua osui poikaan, ennen kuin hän oppi antamaan samalla mitalla takaisin ja vihdoin voitti toveriensa luottamuksen."

Ensikoettelemuksien jälkeen Topeliuksen ystävyys luokkatoveriensa sekä luokkaa korkeammalla olevan M.A. Castrénin kanssa kesti elämän loppuun saakka.

Romaanien lukeminen oli vaarallista

Vieläpä toveriensa leikkejä enemmän Topeliusta veti kuitenkin puoleensa Gustaf-sedän naimattomien sisarten Gretan ja Lisetten pihapiirin asunnossaan pitämä lainakirjasto, Låne-Bibliotek i Uleåborg, joka sisälsi noin tuhat teosta, suurin osa niistä romaaneja.

Topeliuksen isä oli kuitenkin sitä mieltä, että romaanien lukeminen on kasvavalle nuorisolle turmiollista ja oli vannottanut poikaansa, ettei tämä romaaneihin kajoa.

Kävi kuitenkin niin, että Topeliuksen käynnit tätien luona tontin piharakennuksessa kävivät yhä tiheämmiksi ja pian jokapäiväisiksi.

"Minä luin sanomattoman paljon, nielaisin kaiken sekä nautittavan että mauttoman niistä tuhannesta nidoksesta, ensiksi rosvoromaanit (...) Isäni oli ollut oikeassa, tällainen lukeminen oli vaarallista. Kiihottunut mielikuvitus turmeli muistin ja veltostutti ajatukset. Paljon vaivaa ja tahdonvoimaa on kysytty ennen kuin jossain määrin voitin takaisin sen, minkä kadotin kouluaikanani tätien kirjaston kautta."

Topelius tosin pohtii, että aikainen tutustuminen niin laajaan ja sekalaiseen kirjallisuuteen vaikutti sen, että hänestä tuli kirjailija.

Pilvilinnahaaveita Pakkahuoneensillalla

Oulun vuodet laajensivat Topeliuksen elämänpiiriä myös siksi, että sedän talossa majoitettiin näyttelijä Westerlundin johtama teatteriseurue. Nuori Sakari näki paitsi seurueen näytäntöjä, joihin kuului aikalaisteosten lisäksi niin sanottuja arvokkaita näytelmiä, myös teatterilaisten arkea.

Sakari Topelius nuorena lehtimiehenä F. Kaschenreuterin vesivärimaalauksen mukaan 1845.

Topelius muistelee isänsä kylväneen lastensa mieliin jo varhain rakkauden luontoon. Oulussa luonto alkoikin kuvastua Sakarin unelmissa.

"Keväisin ja syksyilloin istuin usein tuntikausia Pakkahuoneen sillalla, josta saatoin nähdä koko joensuun ja tarkastella pilvien värikisailua auringonlaskussa. Ne näyttivät minusta kauniilta palatseilta ja keijukaisilta, joita sittemmin olen kuvaillut saduissani pilvilinnoista."

Topeliuksen koulunkäynti Oulussa päättyi kesäkuussa 1832, hänen mukaansa paljon paremmalla todistuksella kuin hän olisi ansainnut.

Oulun jälkeen Topelius lähti Helsinkiin, missä kirjoitti ylioppilaaksi Johan Ludvig Runebergin yksityisoppilaana 1833, minkä jälkeen hän kirjautui Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon Pohjalaiseen osakuntaan.

Rautatiesilta teki valtioneuvokseen vaikutuksen

Oulussa Topelius vieraili vielä kolme kertaa. Vuonna 1835 tervehtimässä Gustaf-setää ja lainasto-tätejä. Vuonna 1847 hän vieraili myös sukulaisissa, tällä kertaa esittelemässä nuorikkoaan Emilietä, jonka kanssa oli mennyt naimisiin kaksi vuotta aikaisemmin.

Viimeisen kerran Topelius, tuolloin jo valtioneuvoksena ja eläkkeellä professorin virasta, vieraili Oulussa Pohjanmaan radan ja Oulujoen rautatiesillan vihkiäisissä 28.10.1886, jonne hän saapui juhlajunalla.

Matkastaan hän kirjoitti kolme laajaa jatkokertomusta Finland-nimiseen lehteen.

Matka ja 40 vuodessa uudeksi muuttunut Oulu siltoineen ja tehtaineen oli Topeliukselle vaikuttava elämys. Merikoskenniskan rautatiesilta oli hänestä ihmeitten ihme, se kun tuntui kannattelevan itse itsensä kuin ihmeparoni Münchausen.

Jutussa käytetyt lähteet: Paul Nyberg (toim.): Zacharias Topelius - Elämäkerrallisia muistiinpanoja (Otava 1923), Pentti Paavolainen: Suomen teatterihistoria (Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 53), Pasi Jaakola: Topeliaaninen usko - kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana (teologian väitöskirja 2011), Oulun kaupungin historia III, Panu (Atte Kalajoki): Topeliuksen kaupungit -artikkeli Oulu-lehdessä 16.1.1967 sekä Kalevan arkistot.