”Totuus on oleva kaikessa pääasiamme”, sanoi sanomalehti Kalevan perustaja Juho Raappana, kun lehti ilmestyi ensimmäisen kerran Oulussa 1899.
Vaatimus tuntuu tuoreelta, vaikka lehden perustamisesta on vierähtänyt 114 vuotta.
Raappanan aikana lehtipaino oli kuin digitaalinen verkko nyt. Painokoneella saattoi monistaa tuhansia lehtiä tuhansille ihmisille. Uudenlainen reportterien ammattikunta kiiruhti tilaisuuksiin, joista he välittivät elämänmakuista tietoa lukemaan oppineelle väestölle. Lehtitilauksia myytiin ennätystahtia. Sanomat levisivät nopeasti kuin hevoskyyti tai höyryjuna.
Parhaiten pärjäsivät lehdet, jotka jakoivat luotettavia, kaikkia kiinnostavia uutisia, puheenaiheita ja tarinoita.
Tässä kirjoituksessa täytyy jatkaa tarinaa työkaverin, Kalevan toimittajan Petri Hakkaraisen viimetiistaisesta kolumnista. Petri tuntee Talvivaaran kaivoksen ja kirjoitti otsikolla ”Ehdottomia totuuksia jokaiseen makuun”.
Hän päätti toiveeseen, että kohu energia- ja kaivoshankkeiden ympärillä rikastuisi aidoksi kansalaiskeskusteluksi: ”On mieltä jalostavaa kuunnella kiivastumatta itselle tärkeistä asioista täysin toista mieltä olevien ajatuksia. Toivottavasti kouluissa opetetaan yhä enemmän keskustelun ja kuuntelun taitoa. Monella aikuisella ne ovat jääneet oppimatta.”
Turvetuotanto, tuulivoima, ydinenergia tai kaivokset jakavat naapuruksetkin eri leireihin pohjoisessa Suomessa. Jupinaa piisaa, kuuntelua vähemmän. Ohipuhumisen sijasta väittelyn pitäisi perustua uuteen tietoon ja tiedon perusteluun.
Erimielisyydessä ei sinänsä ole mitään pelättävää, pikemminkin päinvastoin jos se luo uusia ja parempia ratkaisuja.
Vuorimiesyhdistyksessä puhutaan maaliskuussa Helsingissä kaivosten yhteiskunnallisesta vastuusta. Kaivannaisteollisuuden toiminnanjohtaja Pekka Suomela esiintyy otsikolla ”Onko korjattavaa kaivosyhtiöiden toiminnassa vai suuren yleisön asenteissa?”
Kaivosten sietää miettiä korjauksia, mutta voiko yleisön tunteita korjata noin vain? Jos kansalaisten asenteet perustuvat huoliin tai pelkoihin, niitä voi ”parantaa” vain kertomalla kaivosten hyödyistä ja haitoista tosipohjaisesti, rehellisesti, avoimesti ja arkijärjellä tajuttavasti.
Raahen kultakaivoksen Nordic Mines Oy:n varatoimitusjohtaja Krister Söderholm toi julkisuuteen sanaparin sosiaalinen toimilupa, kun hän puhui Kalevan ja Maaseudun sivistysliiton Kuka hyötyy kaivoksista? -tilaisuudessa Raahessa viime tiistaina. Söderholmin mukaan kaivosten pitää itse ansaita sosiaalinen toimilupansa.
Professori Asko Suikkanen Lapin yliopistosta puolestaan esitti perjantaina Ylen haastattelussa, että kaivosten vaikutukset ihmisten elämään ja elinkeinoihin pitäisi arvioida määräajoin.
Sosiaalista toimilupaa on lupa vaatia kaikilta yrityksiltä. Hyvinvoivaan yhteisöön kuuluu, että etenkin ihmisten arkeen vaikuttavat yritykset, myös pörssiyhtiöt altistuvat joka päivä julkiseen keskusteluun.
Ja mielellään ilman, että paikalle tuodaan aivopesun manipulaattoreita tai kriisiviestinnän ammattilaisia.
Ihmiset tuskin sietävät jatkuvia pimityksiä, joissa myös kansalaisten edusmiehiksi palkatut virkamiehet näyttäytyvät vain bisneksen tukijoina. D-vitamiinin pitää olla d-vitamiinia, hevosen hevosta ja naudan nautaa.
Toimittaja Juho Raappana perusti Kalevan 114 vuotta sitten, kun hän riitautui silloisen Oulun valtalehden Kaiun kanssa. Raappanan Kaleva suuntautui tavoittelemaan ”kansan kaikuja Oulusta ja Oulun läänistä”.
Sananvapauden idean mukaisesti riippumattomilla ammattitoimittajilla on mahdollisuus edustaa ”kansan kaikuja”. Tilaa yleisön kokemuksille, mielipiteille ja asenteillekin annetaan harkitusti, mutta aina niin, että tositieto toimii pääasiana.