Työministeri Lauri Ihalainen piipahti reilu viikko sitten Oulussa, hallituksen linjasta poiketen ilman Duudsoneita ja polvihousuja.
Ihalaisen ”nopean toiminnan joukkojen” – ministerin oma ilmaus – tuomisina oli reilu viisi miljoonaa euroa, josta pari miljoonaa menee Ict-ammattilaisten muunto - tai uudelleenkoulutukseen, palkkatukeen ja starttirahaan.
Loput noin kolme miljoonaa myönnetään yritysten kehittämishankkeisiin.
Pakettiin kuuluu myös viiden TE-toimiston työntekijän palkkaus ihan niille töin kiertämään yrityksissä tehtävänään kaivaa siellä piilevät työpaikat esiin.
Kuulostaa hyvältä, selkeältä ja mutkattomalta.
Jotenkin kummasti tunnelmaa latisti seuraavalla viikolla paikallisesta yrityksestä tullut viesti, jonka mukaan TE-toimiston nykyisellä työharjoittelumallilla on kannattavampaa palkata valmis osaaja ulkomailta kuin uudelleen kouluttaa kotimainen harjoittelija.
Se oli tietysti vain yksi esimerkki, mutta tätä viestiä on tullut jo muutenkin ihan liikaa: työllistymisen ja yrittämisen esteeksi muodostuvatkin niiden edistämiseksi perustetut systeemit.
Pessimistisimmät ovat jo epäilleet, että Ihalaisen pelastuspaketistakin rahat valuvat yritysten sijaan jonnekin byrokratian välikäsiin.
Oulun alueen tulevaisuuden on nähty rakentuvan pitkälti pienten ja keskisuurten yritysten varaan.
On toivottu, että työttömiksi jäävistä huippuosaajista mahdollisimman moni työllistäisi itsensä ja vielä kaverinsakin perustamalla oman yrityksen.
Uusia ja vanhoja yrityksiä auttaisi todennäköisesti kaikkein eniten, jos niitä säätelevä byrokratia saataisiin jollakin tavoin järjellisiin aisoihin. Tai että edes sen byrokratian hallintaan saisi tukea.
Suuri osa säädöksistä tulee EU:sta, mutta raskaaksi asian tekee Suomi ihan itse omalla tiukalla ja pilkuntarkalla lainsäädännöllään.
Sitten ollaan tilanteessa, jossa aurinkopaneelien valmistus tyssää verotustulkintoihin, pienen maatiaiskanalan bisnes lähiravintolan kanssa loppuu luokittelemattomiin kananmuniin ja kahvilaa kielletään myymästä pullaa samassa tilassa käsittelemättömän tilamaidon kanssa.
Säädösten tarkkaa määrää tietää tuskin kukaan, mutta yli sadantuhannen mennään. Tuokin arvio oli jo muutaman vuoden takaa.
Satatuhatta!
Suuri yritys pystyy palkkaamaan säädöksien hallintaan asiantuntijoita, mutta pienessä yrityksessä voidaan vain reagoida siihen, mitä eteen tulee.
Professori Arto Lahti Aalto-yliopistosta on todennut, että paras tapa tukea pieniä yrityksiä on järjestää niille kohtuuhintaisia lakimies- ja taloushallinnon palveluja kuten tehdään Saksassa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Suomalaisesta tavasta käyttää julkisia varoja konsulttipalveluihin ei sen sijaan ole pienelle yrittäjälle mitään hyötyä, väittää Lahti.
Enemmän hyödyttäisi kädestä pitäen annettu tuki siitä, miten byrokratian vaatimat kaavakkeet täytetään muodollisesti oikein.
Lahti on vakuuttunut, että pienillä yrityksillä menee sitä paremmin, mitä vähemmän valtio ja kunnat asioihin puuttuvat niiden asioihin. Suomalainen järjestelmä keksii itse sääntöjä ja esimerkiksi työvoimakoulutus on helposti yritysten ja yritysmaailman todellisuuden ulkopuolella.
Oma lukunsa on julkishallinnon sisäinen tila organisaatiouudistuksineen, tietojärjestelmineen, sisäisine raportointeineen. Joku ilkeämielinen onkin epäillyt, että julkishallinto pystyisi sangen sujuvasti työllistämään itsensä ilman ulkoisia ärsykkeitä.
Ehkä se olisikin jopa toivottavaa...