Yrit­tä­jyys­lei­ril­lä tu­tus­tut­tiin am­mat­ti­tu­bet­ta­jan työhön

Jari Riekki Utajärven lukion R1 ryhmän opiskelijat pääsivät heti lukuvuoden alkajaisiksi tutustumaan toisiinsa leireilyn merkeissä, kun lukion tutorit...

-

Jari Riekki

Utajärven lukion R1 ryhmän opiskelijat pääsivät heti lukuvuoden alkajaisiksi tutustumaan toisiinsa leireilyn merkeissä, kun lukion tutorit järjestivät vuorokauden kestävän yrittäjyysleirin.

Leiriläiset pääsivät tutustumaan yhdenlaiseen nykyaikaiseen yrittäjyyteen, kun oululainen suosittu tubettaja Annika kävi kertomassa kuinka hän on saavuttanut YouTubeen lataamillaan videoilla yli 85 000 tilaajaa.

Annika eli Annika Jaakkola on 20-vuotias tubettaja eli videobloggaaja, joka opiskelee Oulun aikuislukiossa.

Nettivideoillaan hän kertoo elämästään. Videoita on enimmillään katsottu YouTubessa yli 100 000 kertaa.

Hän kertoi olleensa vielä yläkoulussa tavattoman ujo ja pelänneensä julkisia esiintymisiä, mutta tubettaminen on koulinut häntä siihen.

– Minä aloitin tubettamisen siihen aikaan, kun tarjontaa ei vielä ollut niin paljoa kuin nykyisin. Katsojakunta on kasvanut pikkuhiljaa vuosien varrella, Annika kertoo.

Tubettaminen on tuonut hänelle itsevarmuutta ja opettanut ottamaan vastaan kritiikkiäkin.

– Kommentteihin pitää osata suhtautua. Kun vain luotat omaan juttuusi, niin muulla ei ole väliä, Annika toteaa.

Lue lisää tiistain 15.8.2017 Tervareitistä.

Artikkeli Yrittäjyysleirillä tutustuttiin ammattitubettajan työhön julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

Ilmoita asiavirheestä