G20-maiden huippukokouksen suurin saavutus oli, että mukana olivat todellakin kaikki suurimmat maat. Lopputulos ei taantumaa lopeta, mutta eripuralla olisi ollut karut seuraukset.
Rutkasti lisää rahaa Kansainväliselle valuuttarahastolle, tuki markkinoiden paremmalle säätelylle, tuomio protektionismille, tuki uudelle ilmastosopimukselle vuoden lopussa. Siinä G20-maiden huippukokouksen tuloksia Lontoosta, eivätkä ne ole yhdentekeviä.
Jännitteistä ei tuon kokouksen alla ollut pulaa. Yhdysvallat halusi elvyttää lisää, Ranska ja Saksa eivät, ja kokousisännällä Britannian pääministerillä Gordon Brownilla oli muutenkin täysi urakka juosta yhteistä päätöslauselmaa kasaan.
Oleellista ei niinkään ole, mitä G20-kokouksen julkilausumassa lukee. Oleellista on, että se on olemassa.
Nyt mukana olivat kaikki suurimmat maat Kiinasta Brasiliaan ja Etelä-Afrikasta Intiaan. Tämä ei enää ollut pelkkä rikkaiden länsimaiden näytös, kuten suuret talouskokoukset ovat aiemmin tavanneet olla, eikä Yhdysvaltain delegaatio tullut paikalle sanelemaan lopputulosta suurimman talousmahdin yksinoikeudella.
Moni asia on nyt murroksessa, ja sitä symboloi jo kokous itsessään. Ei G20-ryhmällä ole mitään virallista mandaattia järjestellä maailman asioita. Ei se ole YK:n alainen elin, eikä sillä myöskään ole pitkää historiaa. Aiemmin eräänlaisena maailmanhallituksena on esiintynyt rikkaimpien teollisuusmaiden G8-ryhmä, josta etelä on puuttunut kokonaan.
Kiina, Intia, Brasilia ja muut isot nousevan etelän maat ovat nyt mukana tasavertaisina tärkeimmissä pöydissä, eivätkä ne niistä enää poistu. Se heijastuu myös valuuttarahasto IMF:n ja Maailmanpankin rakenteiden uusimisessa. Ne siirtyvät 1940-luvun lopun maailmasta kohti uutta, monipuolisempaa todellisuutta. Saman olisi pakko tapahtua myös YK:n turvallisuusneuvostossa, jotta YK ei joudu täysin sivuraiteille.
G20-kokoonpanon ongelmana tietysti on, että tällaisen ryhmän jäseneksi pääsee vain suuruuden perusteella. Se sulkee kaikki muut maat pois. Tosin juuri nyt, vastatoimena talouskriisille, tällaista kokoonpanoa voi myös puolustella. Se sitoutti yhteen juuri ne maat, joiden tekemisillä on eniten merkitystä.
IMF:n tuntuva lisärahoittaminen puolestaan turvaa apua niille usein pienille maille, joiden talous on jo matkalla kohti romahdusta. Sellaisia löytyy nyt muun muassa itäisestä Euroopasta.
Meneillään olevaa talouskriisiä ei tällä nujerreta, mutta askeleet ovat oikean suuntaisia. Taloustilannetta on usein verrattu vakavuudeltaan 1930-luvun alkuun. Nyt nähtiin oleellinen poliittinen ero. 1930-luvun suurvallat valmistautuivat valloittamaan toisiaan. Tämän päivän mahdit sitoutuvat yhteisiin toimiin ja globalisaation jatkamiseen.
Hyvä symboli tästä oli Yhdysvaltain ja Venäjän johdon tapaaminen Lontoossa. Puhuttiin uusista aserajoitusneuvotteluista ja uudesta alusta suhteissa.
Voi vain kuvitella, paljonko talouskriisiä kiihdyttäisi, jos moninapaistuvassa maailmassa voimakeskusten välillä olisi merkittävää eripuraa.
Lontoon kokous jätti myös avoimia kysymyksiä. Yksi niistä on dollarin rooli maailmanvaluuttana. Kiina ja Venäjä ovat ilmaisseet haluaan muuttaa nykyistä tilannetta, ja Yhdysvaltain talouden paha huojuminen vauhdittaa noita pohdintoja. Eivät ne välttämättä mihinkään johda, mutta moni asia on liikkeessä ja isotkin rakenteelliset muutokset ovat vielä mahdollisia. G20-kokouksen tärkeys oli jo itsessään selvä murrosajan merkki.