Yohan Blake sivuun MM-Mos­ko­van 200 met­ril­tä

Pikajuoksun sadan metrin hallitsevaa maailmanmestaria Yohan Blakea ei nähdä elokuussa Moskovan MM-kisojen 200 metrillä.

Pikajuoksun sadan metrin hallitsevaa maailmanmestaria Yohan Blakea ei nähdä elokuussa Moskovan MM-kisojen 200 metrillä.

Jamaikalaistähti vetäytyi viikonloppuna järjestettävistä maan mestaruuskilpailuista reisivamman vuoksi, eikä näin ollen saa osallistumisoikeutta myöskään Moskovan 200 metrille.

MM-kisojen sadalla metrillä Blake sen sijaan voi kilpailla Daegussa kaksi vuotta sitten voitetun maailmanmestaruutensa ansiosta.

Lontoon olympiakisoissa hopeiset mitalit molemmilla pikamatkoilla voittanut Blake sai reisivammansa jo huhtikuussa.

Jamaikalaisen manageri Cubie Seegobin kertoi, ettei Blaken valmentaja Glen Mills ole ollut tyytyväinen vamman paranemiseen.

- Sen vuoksi hän ei voi osallistua Jamaikan mestaruuskisoihin. Tilannetta arvioidaan jatkuvasti, kun MM-kisat lähestyvät, Seegobin sanoi.

Moskovan MM-kisat kilpaillaan 10.-18. elokuuta.

Ilmoita asiavirheestä