Yo Zenin ko­ruis­sa yh­dis­ty­vät suo­ma­lai­set teemat ja ja­pa­ni­lai­set muodot

Arkkitehdit Kate Hulkkonen, 33, ja Paula Kouri, 25, tutustuivat toisiinsa yhteisessä työpaikassaan vuonna 2008. Kesällä 2011 uima-altaassa rentoutuessaan ystävykset löivät kättä päälle, että he alkavat suunnitella ”jotain” yhdessä.

Paula Kouri (vas.) ja Kate Hulkkonen tutustuivat toisiinsa työskennellessään samassa arkkitehtitoimistossa vuonna 2008. Nyt he ovat myös korusuunnittelijoita.
Paula Kouri (vas.) ja Kate Hulkkonen tutustuivat toisiinsa työskennellessään samassa arkkitehtitoimistossa vuonna 2008. Nyt he ovat myös korusuunnittelijoita.
Kuva: Risto Rasila

”Suomalaista tematiikkaa Japanista tuoduilla muodoilla ja yksinkertaisuudella höystettynä sekä kerrankin myös miehet huomioon ottavaa tyylikästä korusuunnittelua”, kuvailtiin oululaisen Yo Zen -design-studion ensimmäistä korumallistoa sen julkistamisjuhlassa helmikuun alussa.

Arkkitehdit Kate Hulkkonen, 33, ja Paula Kouri, 25, tutustuivat toisiinsa yhteisessä työpaikassaan vuonna 2008. Muodista, sisustamisesta ja rap-musiikista kiinnostuneet naiset huomasivat mielenkiinnon kohteidensa lisäksi myös kemioidensa pelaavan hyvin yhteen.

Yhteistyö alkoi pari vuotta sitten

Yhteinen suunnittelutyö sai alkusysäyksensä suunnittelijoiden alitajunnassa jo talven 2010–2011 aikana, jolloin Hulkkonen ja Kouri ruokkivat kahta Oulujoelle talvehtimaan jäänyttä joutsenta.

Kesällä 2011 uima-altaassa rentoutuessaan ystävykset löivät kättä päälle, että he alkavat suunnitella ”jotain” yhdessä.

Vain reilu puoli vuotta myöhemmin he esittelevät joutsenen mukaan nimetyn Yo Zen -merkin kaulakoruista, rintakoruista, korvakoruista, sormuksista ja kalvosinnapeista koostuvaa Origami-mallistoa.

Miksi jo suunnittelutyöllä leipänsä ansaitsevat nuoret sitten tahtoivat perustaa oman osakeyhtiön ja lähteä mukaan kiivasta kilpailua käyvään muotimaailmaan?

”Arkkitehdin on suunniteltava rakennuksia, jotka miellyttävät silmää vielä sadankin vuoden päästä. Hänen on myös pysyttävä asiakkaansa toiveissa. Korusuunnittelijana sen sijaan pääsee loihtimaan oman makunsa mukaista ja juuri tähän hetkeen sopivaa muotoilua. Tässä työssä voi myös hullutella aivan eri lailla kuin arkkitehdin työssä. Korumme ovatkin kaikkea muuta kuin vakavia”, Kouri perustelee.

Inspiraation lähteenä katumuoti

Nuoret suunnittelijat sanovat korusuunnitteluunsa kiteytyvän myös kapinaa.

”Inspiroidumme katumuodista ja siitä, että kaikki ei olekaan niin täydellistä. Haluamme tehdä kohtuuhintaista designia vaikka sitten muovista. Mitään hopeakorusuunnittelijoita me emme ole”, Hulkkonen kertoo.

Suomalaisista nuorista suunnittelijoista puhuttaessa on jo lähes useammin sääntö kuin poikkeus, että sanat ekologisuus tai mahdollisimman pieni hiilijalanjälki nousevat brändin arvoissa esille.

Yo Zen-korujen akryyliosat leikataan Kemissä ja viiluvaneri valmistetaan Hollolassa.Suhteellisen lähellä työskentelevien valmistajien käyttö toki säästää luontoa, mutta Kouri ja Hulkkonen perustelevat valmistajien valintaa enemmän hyvällä laadulla ja sillä, että heillä on näin mahdollisuus nähdä tekijöitä helposti kasvokkain.

”Erityisen tärkeää on se, että voimme omalta osaltamme edesauttaa taitavan osaamisen pysymistä pienillä paikkakunnilla. Miksi kaikkien olisi lähdettävä tekemään ja teetättämään töitään Helsinkiin, kun lähempänäkin on osaavia ihmisiä?” Kouri pohtii.

Tällä hetkellä Yo Zenin koruja voi tilata heidän kotisivujen lisäksi parista kansainvälisestä nettikaupasta. Tulevaisuuttakin kaksikko on jo ehtinyt miettiä. ”Seuraava askel voi olla jotain aivan muuta kuin korusuunnittelu. Mielessä on pyörinyt esimerkiksi sisustukseen, printteihin ja t-paitoihin liittyviä visioita”, Hulkkonen paljastaa.

Yo zen on Kate Hulkkosen ja Paula Kourin design-studio.

Ensimmäisen malliston nimi on Origami.

Mallisto on saanut vaikutteita esimerkiksi japanilaisesta kulttuurista, rap-musiikista ja katukulttuurista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä