Ylioppilastutkinnon asema Suomen koulutusjärjestelmässä nousi jälleen tällä viikolla julkisuuteen, kun Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä otti asiaan kantaa Ylen Aamu-tv:ssä. Opetuksen kehittämisviraston korkein virkamies oli kannanotossaan suora: nykymuotoinen ylioppilastutkinto on lukion kehittämisen este.
Näin on Pitkälän mukaan, koska lukio-opetuksessa tähdätään koko ajan ylioppilaskokeen suorittamiseen. Pääjohtajan mielestä koetta pitäisi vähintäänkin muokata, mutta mieluummin poistaa se.
Pitkälä ei ole ainoa koulutuksen valistunut vaikuttaja, joka olisi valmis siirtämään nykymuotoisen ylioppilastutkinnon historiaan. Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi Jyväskylästä esitti jokin aika sitten Kalevassa kritiikkiä melkein samoin sanoin.
Välijärven mukaan yo-tutkinto kahlitsee lukion kehittämistä nykyaikaisena oppimisympäristönä. Tutkinto korostaa hänen mielestään suoritusta, ei läpi elämän kestävää halua ja taitoa oppia.
Ylioppilastutkintoa on arvosteltu aiheesta myös siitä, että sattuma ja muut tilannetekijät voivat ratkaista kokeessa onnistumisen.
Ylioppilastutkinnolle on helppo löytää myös perusteluja. Koe on valtakunnallinen, jokseenkin puolueeton mittari. Näin ylioppilastodistus voi toimia korkeakoulujen näkökulmasta hyödyllisenä dokumenttina opiskelijavalinnoissa.
Ylioppilaskokeen yleisenä tavoitteena on selvittää, ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot ja saavuttaneet tavoitteiden mukaisen kypsyyden. Näitäkin ylioppilaskoe varmasti jollain tavoin mittaa.
Voi kuitenkin kysyä, onko ylioppilastutkinto lukio-opetuksessa renki vai isäntä. Onko se todella vain mittari vai onko se sittenkin tavoite, johon pääsyä lukioaika palvelee?
Ristiriitaista tilanteessa on myös se, että valtakunnallisesta tasonmittauksesta huolimatta valtaosa korkeakouluista käyttää omia, aloittaisia pääsykokeitaan. Näin se tieto- tai kypsyystaso, jota ylioppilaskokeen on määrä mitata, muuttuukin korkeakoulujen näkökulmasta jopa turhaksi informaatioksi. Tässä lukioasteen ja korkeakoulujen välinen synkronia kangertaa pahasti.
Edelleenkin lukion oppimäärän suorittaneet opiskelijat saavat lukion päättötodistuksen, joka sekin mittaa tietojen ja taitojen omaksumista. Sillä voi olla iso henkinen merkitys nuorelle ihmiselle itselleen, mutta jatko-opintoihin pyrittäessä käytännössä vain yo-tutkinnolla on painoa.
Ja näin opetus pakosta keskittyy vain yo-tutkinnossa tarvittaviin asioihin. Peruskysymys onkin, olisiko oppilaan taitojen ja tietojen mit-tausta mahdollista kehittää niin, ettei raskasta, ongelmallista yo-koetta tarvittaisi.
Kun Opetushallituksen pääjohtaja työnsi nyt keskustelun liikkeelle, olisi sopiva aika käydä teemasta perusteellisempi yhteiskunnallinen mielipiteenvaihto. Suomessa tosin vallitsee nyt uudistumisen pelko. Tulevaisuutta otetaan vastaan mieluummin entiseen ripustautumalla kuin uutta etsien.