Ym­pä­ris­tö­te­ki­jöi­tä Eu­roo­pas­ta ran­ta­ve­teen

Eurooppalaisen tanssiverkoston alkavan kolmivuotiskauden suomalaisedustajaksi on nostettu Nomadi-tuotantoryhmä. Päätös tehtiin Täydenkuun Tanssien loppumetreillä pidetyssä kokouksessa.

Katsojat varustautuvat. Kypäräpakkoa ei Täydenkuun Tansseissa sentään yleisemmin ole. Tässä ollaan menossa festivaalin kaivosnäytökseen.
Katsojat varustautuvat. Kypäräpakkoa ei Täydenkuun Tansseissa sentään yleisemmin ole. Tässä ollaan menossa festivaalin kaivosnäytökseen.
Kuva: Lehtikuva/Timo Toivanen

Eurooppalaisen tanssiverkoston alkavan kolmivuotiskauden suomalaisedustajaksi on nostettu Nomadi-tuotantoryhmä. Päätös tehtiin Täydenkuun Tanssien loppumetreillä pidetyssä kokouksessa.

Koolla ollut kansainvälinen valitsijaryhmä nimesi verkostokoreografeiksi tulevan taiteilijaprofessori Alpo Aaltokosken ja taiteilijaprofessuurinsa hiljan jättäneen Arja Raatikaisen.

Valinta tarkoittaa sitä että tuleva tuotanto saa automaattisesti esityksen verkostoon kuuluvissa maissa. Ilmeisesti hyvää odotetaan vuoteen 2005, tuolloin Nomadi on 10-vuotias. Täydenkuun festivaali pääsee myös hyödyntämään vaihtorengasta.

Nyt 12. kertaa ohjelmaan mahtui Pyhäjärvellä kumpaisenkin koreografin uutta teknologiaa käyttävän teoksen esitys: Arja Raatikaisen Opal-D:n kaupunginsykkeeseen lopulta johtavan videoinstallaatio-osuuden liveluoja on Kimmo Koskela. Alpo Aaltokosken Saharan kuvaluomaan on ollut vaikuttamassa kokonainen kolmikko, Tapani Launonen, J-P Passi ja Tarja Ervasti.

Nykyisellään kahdeksan maan muodostamaa TransDance Europea ohjailee Suomessa Helsinki. Asia juontaa juurensa vuoteen 2000, jolloin pääkaupunkimme oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista, tuolloinkin tanssiteokset risteilivät maasta toiseen.



Tievarsiopaste
ja leikkitie


Full Moon kumotti tällä kertaa sentään edes pikkukylttinä nelostien varressa kuiskimassa suomalaisen nykytanssin suurimmasta kesänäyttämöstä.

Vieraspaikkakuntalainen ensikertalainen loihe kuitenkin lausumaan, ettei Täysikuu mitenkään ihmisimuinen ole. Tunnelma on jotain sellaista, että älä tule, jollet ole asialle vihkiytynyt.

Joka tapauksessa katsomot täyttyivät. Vihon viimeisessä lauantain myöhäisillan esityksessä monitoimihalliin luodussa mustassa laatikossa yleisö sai kiertää lähikontaktissa Carol Brownin ja Grant McLayn tyylikkään vahvan esityksen ympärillä.

Englannissa vaikuttava Brown on antautunut arkkitehtuurin vietäväksi. Täysikuussakin hän puhui aiheesta ja keskittyi nimenomaan omimpaan alueeseensa eli esitystilakontekstiin.

Monitoimihallissa oikeaa asfalttia imitoineen tien ja taivaan luoja on jo muutaman vuoden ikäisessä NervessäStewart Dodd.

Prahan kesäkuisessa quadriennalessa Brown oli mukana tekijänä ja toteuttajana. Olisipa ollut mielenkiintoista kuulla esimerkiksi paneelissa, mitä toisen sortin - niin ikään Prahaan töineen kutsuttuna ollut - ammattilainen Brownin tekemisistä tuumii. Ja mitä puolestaan Brown tuumisi Oulun kaupunginteatterin pukusuunnittelija Pirjo Valisen luomista maailmoista. Valinenhan oli Pyhäjärvellä mukana yhtenä nähdyn Isadora!n tekijöistä.



Sävellaji maan uumenissa


Tuhannen neljänsadan ja kymmenen metrin syvyydessä tulee harvemmin käydyksi. Tommi Kitti sai viedyksi niihin lukemiin viime keväänä kantaesitetyn Väärän sävellajinsa ja itsensä ohella viisi muuta tanssijaa. Katsojia oli määrällinen sadan joukko.

Oli kuuman kosteaa. Kuumempaa ja vielä kosteampaa oli ollut pystytyspäivänä kun huoltohallin rasvamonttu peittyi lavan alle ja piuhaa vedettiin tekniikkaa varten. Tanssijat itse pääsivät paikalle vasta esiintymispäivänä.

Väärä sävellaji on kuin opinkappale niistä "ympäristötekijöistä", jotka ovat arkea ihmissuhteissa, vaikk'ei Kitti mikään tarinoija ole vaan liikkeistäjä. Alussa edetään koti-maisesti siis kodin- tahi parisuhteen tapaan, sitten venytään johonkin kommuuniin (naissellaiseen), mestari-oppilas -suhteeseen ja lopulta vääjäämättömään yksinäisyyteen.

Karu paikka oli komea sävellajille. Tuskin Täysikuu ja kanadalaisten omistama kaivoskaan malttaa olla käyttämättä tilaa hyväkseen tulevaisuudessa, kun on alkuun päässyt.



Irti yhden
paikan kahleista


Aiempina kesinä festivaali on kävelyttänyt, juoksuttanut ja veneilyttänytkin katsojia. Nyt mentiin bussilla.

Ensimmäisellä pysähdyspaikalla Pyhäsalmen keskustassa torinvieri parkkipaikka-olosuhteissa sai kokija vaikkapa pohtia, missä kulkee esiintyjän ja ei-esiintyjän raja. Syntyykö ylipäätään esitystilannetunnelma siitä, kun kalustoa pystytetään antiikinaikaiseen teatterikaarimuotoon merkiksi mukaantuleville. Näin ovat ainakin jossain määrin ajatelleet Carl Knif ja Erkki Soininen tehdessään jo Oulussakin koettu Vesijohto-installaatiota.

Viiden päivän ajan residenssitaiteilijan viittaa hartioillaan pitäneellä Nikolai Schetnevillä yleisö-esittäjä -tilanne oli toisin rajattu. Käytössä oli Pyhäjärven kesäteatteri Kesäheinä, joka tarkoittaakin rakennettua, katettua katsomoa. Taiteilija sai olla vapaana luonnossa!

Perinnepihan Pienen vanhan riihen hirret antoivat puolestaan lisähistoriasävyä Titta Courtin ja puolisonsa John Courtin lavastamalle Kylkiluusta-teokselle, joka viesti kaltoin ja raa'astikin kohdellusta ympäristötekijästä nimeltä nainen.

Emolahden rannalla järvi houkutti jo Jouni Järvenpään ikiliikkuvasta Green boysta huolimatta. Kukaan muu bussimatkalaisista ei valinnut tuolillaistumisen sijasta seisoskelua vedessä nilkkasyvyydessä. Siltä suunnalta havaitsi kuitenkin ennen muita, että residenssitaiteilija Järvenpää oli hankkinut itselleen "residenssitaiteilijan". Avustajana toimi Michael Stoekel.

Mainos
Kalevan uutispodcast

Kuuntele vartti, pysy kartalla!

Kalevan toimittajat avaavat viikon kiinnostavimpien uutisten taustoja ja vaikutuksia podissa, jonka kuuntelemalla tiedät enemmän.

Kuuntele
Ilmoita asiavirheestä