Kemin kaupungin ympäristöpäällikkö Risto Pöykiöllä on huojentavaa kerrottavaa. "Jos luonto voi huonosti, ei ihminenkään voi hyvin. Teollisuuden päästöissä tilanne on mennyt koko ajan parempaan suuntaan."
Filosofian lisensiaatti Pöykiö tietää, mistä puhuu. Hän väittelee tänään Oulun yliopistossa Kemi-Tornion alueen raskaan prosessiteollisuuden ympäristövaikutuksista. Kohteena ovat olleet Oy Metsä-Botnia Ab, Stora Enso Oyj, AvestaPolarit Stainless Oy ja AvestaPolarit Chrome Oy:n Kemin kaivos Keminmaassa.
Tutkimuksen perusteella ei ole syytä huoleen; teollisuuslaitokset eivät ole ympäristöongelmia, vaikka toki niiden toiminta aiheuttaa ympäristövaikutuksia.
Pöykiön väitös on ympäristökemiallinen tutkimus. Yliopistolla puhutaan vihreästä kemiasta silloin, kun kemian kanssa mennään luontoon. Pöykiö on tutkinut metsäteollisuuden rikkipäästöjen leviämistä männyn neulasten avulla sekä sammalilla terästehtaan ja kaivoksen raskasmetallipitoisuuksia. Selluteollisuus ei juurikaan raskasmetalleja tupruttele.
"Kemin selluteollisuuden rikkipäästöt ovat vähentyneet ja se näkyy myös männyn neulasissa. Leviämisalueet ovat niin ikään pienentyneet", Pöykiö kertoo. Parikymmentä vuotta sitten pitoisuudet olivat selvästi suurempia.
Muutos johtuu prosessien parantumisesta, mutta myös käytettyjen polttoaineiden vaihtumisesta vähärikkisempiin biojätteeseen, turpeeseen ja lipeään. Veitsiluodon tehtaiden energiasta öljyllä tehdään enää 1,3 prosenttia, Metsä-Botnialla luku on seitsemän prosenttia.
Kemin kromikaivoksella tyypillinen ympäristövaikutus on pölyäminen: Kemi-Tornion alueelle leviää vuosittain noin 48 tonnia pölyä, mutta siitä on ympäristöön liukenevaa kromia vain 1,2 kiloa. Pöykiö veikkaa, että kaivos pölyää senkin jälkeen, kun toiminta siirtyy maan alle. Uudessa ympäristöluvassa kaivos on saanut määräyksen tutkia luonnonmarjojen raskasmetallipitoisuuksia vuoden 2003 loppuun mennessä.
Pöykiö katsoo ympäristövalvonnan olevan ylipäätään hyvässä kuosissa. Selvityksiä tekevät teollisuuslaitokset, päästömittauksiin perehtyneet konsultit ja jossain määrin myös ympäristöviranomaiset, jotka aika ajoin otettavilla kontrollinäytteillä huolehtivat siitä, että homma pelaa.
Hajut kohteena
ehkä seuraavana
Mittausmenetelmiin sen sijaan liittyy Pöykiön mukaan epävarmuustekijöitä, jotka tulisi ottaa huomioon myös lupapäätöksissä. Esimerkiksi metallipäästöjä mittaavat analyysimenetelmät eivät kaiva esiin kuin osan pitoisuuksista.
"Kuvasta tulee siten kaunisteltu. Niinpä olisikin hyvä miettiä näiden rinnalle vertailumenetelmiä, joilla saadaan irti kokonaispitoisuudet. Lain mukaan aiheuttajanhan pitää olla perillä kaikista ympäristövaikutuksista."
Ympäristöasioissa riittää Pöykiön mukaan tutkittavaa ja koko ajan uusia aiheita putkahtaa esiin myös siksi, että tutkimusmenetelmät kehittyvät.
Omaa väitöstään Pöykiö on puurtanut viimeiset viisi vuotta lomillaan ja vapaa-aikoinaan. Joulut ja juhannuksetkin ovat kuluneet vihreän kemian ja ammatillisen pätevöitymisen parissa.
"Tutkiminen on jäänyt veriin", hän myöntää. Muutamia uusia aihioita pyörii jo mielessä. Yksi niistä voisi olla selluteollisuuden hajurikkiyhdisteiden tutkiminen.
Peruskemiläiselle Pöykiölle sellutehtaan hajut ovat perin tuttuja, mutta aina yhtä ärsyttäviä.
Hajut ovat vähentyneet, mutta edelleen ne ovat ilmeinen viihtyvyyshaitta, hän sanoo. "Päästöjen radikaali leikkaus nykymenetelmillä on kallista. Uskonkin, että sellutehtaat tulevat haisemaan vielä aika kauan."
Jokunen vuosi sitten Pohjois-Karjalassa selviteltiin väitöskirjatyönä sitä, miten ihmiset aistivat hajukatkut. Tutkittavat pitivät hajupäiväkirjaa ja kertoivat siihen tuntemuksensa. Tutkija analysoi myös sanomalehtien kirjoituksia teollisuudesta.
"Tämän tapainen tutkimus olisi hyvä tehdä myös täällä, koska se on selvä asia, joka ärsyttää ihmisiä", Risto Pöykiö huomauttaa.