Kevään eduskuntavaalien pääpuolueet julkistivat vaaliohjelmansa viikonvaihteessa. Pihvi unohtui. Puolueet eivät uskalla esittää äänestäjille talouslääkkeitään.
Mielipidemittausten kolme suurinta puoluetta keskusta, kokoomus ja SDP avasivat poliittiset tarjoustavaratalonsa viikonvaihteessa.
SDP korosti miesten ja naisten välisen palkkaeron kuromista umpeen. Kokoomus esitteli strategisen hallitusohjelman, jossa vaaditaan remonttia työlainsäädäntöön. Keskusta haluaa parantaa perheiden ja lapsien asemaa sekä suitsia oluenkäyttöä.
Puolueet lähtevät ohjelmillaan vaalikentille ja suuntaamaan kohti huhtikuun kolmantena sunnuntaina pidettäviä eduskuntavaaleja. Ohjelmat teemoineen ovat tärkeitä pohjapapereita, kun äänestäjä tekee valintaansa.
Siksi onkin omituista, että ohjelmien todellisuusvastaavuus on hieman niin ja näin. Puolueiden tavoitteet ovat kaikin puolin hienoja ja kannatettavia, mutta missä on realismi? Papereiden perusteella ei voi päätellä, että Suomi elää keskellä syvää taloustaantumaa ja yhteiskunnallista hämmennystä.
Yksikään kolmesta puolueesta ei ole ainakaan vielä halukas tarjoilemaan kansalaisille vaihtoehtojaan.
Puolueet unohtivat vaaliohjelmissaan milteipä täysin kaikista painavimman kysymyksen: mitä Suomen talouskehitykselle pitäisi aivan käytännössä tehdä huhtikuun eduskuntavaalien tuloksen selvittyä?
Rehellisyyden sijaan tarjottiin ympäripyöreyttä. Kokoomuksen mukaan valtio tarvitsee kolmen miljardin euron säästöt ensi vaalikaudella. Keskusta on laskeskellut summan olevan kaksi miljardia euroa. SDP ei esittänyt rahamääräistä arviota menoleikkauksille. Vaaliohjelman julkistamistilaisuudessa puoluejohto tyytyi latteasti toteamaan, että ”sopeuttamista tarvitaan”.
Vaalien jälkeen nimitettävä uusi hallitus joutuu listaamaan hallitusohjelmaansa kipeää tekeviä säästö- ja muita tavoitteita. Ne tulevat kaikessa karuudessaan suomalaisten nähtäville vasta hallitusta muodostettaessa.
Vaikuttaa siltä, että äänestäjää aiotaan kosia vaaliuurnilla tietoisesti laput silmillä.
Puolueiden ei pitäisi olla niin neuvottomia kuin ulospäin vaikuttaa. Puheenjohtajat Juha Sipilä (kesk.), Alexander Stubb (kok.) ja Antti Rinne (sd.) saavat jatkuvasti ajantasaista tietoa talouskehityksestä, jonka perusteella he ymmärtävät tunnustaa tosiasiat.
Talouspolitiikassa liikkumavara on kapea. Kolmikko tietää taatusti, että säästöjä ja leikkauksia pitää tehdä ja että kasvun eväitä pitäisi saada aikaan. Puolueilla on hyvin tiedossa sekin, että kestävyysvajeen kattaminen vaatii rakenneuudistuksia.
Veronkorotuksia voi olla tulossa, vaikka veroaste on ylittänyt kipurajan jo nyt. Veroja korottamalla paikataan kenties valtiontaloutta, mutta ei lisätä kotimarkkinoiden elpymisen kannalta olennaista kulutusta ja kysyntää.
Silti politiikalla on sijansa. Myös kipeät päätökset ovat arvovalintoja. Eduskuntavaaleihin osallistuvat puolueet tekisivät suuren palveluksen, jos ne puhuisivat äänestäjille ilman kiertelyä ja kaartelua ja löisivät omat talouslääkkeensä reilusti pöytään. Äänestäjät arvostavat rehellisyyttä: jos muu ei auta, sitä kannattaa tunnetusti käyttää.