Bodom-järven kolmoissurma on yksi Suomen rikoshistorian suurista kysymysmerkeistä. Epävarmaa on, ratkeaako arvoitus meneillään olevassa oikeudenkäynnissä. Uutta tietoa oli kuitenkin kertynyt niin paljon, että prosessi piti käynnistää.
Selvittämättömät henkirikokset saavat aina ylleen salaperäisyyden synkkäsävyistä hohdetta. Erityisen paljon sitä on kertynyt Bodom-järvellä helluntaina 1960 tapahtuneen veriteon ympärille. Kolmen nuoren raaka surma on onneksi sentään Suomessa erittäin harvinainen rikos. Sellaisen oikeuskäsittely koskettaa ihmisiä yhä, vaikka surmatöistä on kulunut 45 vuotta. Espoon käräjäoikeus on pyrkinyt ratkomaan tekoa viikkoja kestäneessä oikeudenkäynnissä.
Ensi viikolla päättyvän julkisen osan jälkeen tuomioistuin valmistelee päätöstään ehkä jopa kuukauden ajan. Harkinta on esitettyjen väitteiden ja tosiasioiden pohjalta visaista. Ilmeisesti juttua käsitellään vielä myös ylemmissä oikeusasteissa.
Oikeudenkäynnin kuluessa ovat vaimenneet ne mielipiteet, joissa arvosteltiin raskaan ja kalliin prosessin käynnistämistä vanhan rikoksen takia. Kaikki asiaa seuranneet ovat havainneet, että uusi tutkinta ja uudet menetelmät ovat tuoneet esiin tietoa, joka täytyy käydä läpi. Oikeudenkäynti on ollut täynnä yllätyksiä ja uusia yllättäviä käänteitä, eikä kaikkea ole vielä ehkä nähty.
Ainoana neljästä nuoresta telttailijasta hengissä selvinnyt Nils Gustafsson surmasi nykyisten rikostutkijoiden teorian mukaan ystävänsä. Poliisit saivat myös syyttäjän vakuuttuneeksi Gustafssonin syyllisyydestä.
Epävarmaa on, kyetäänkö syytetty osoittamaan syylliseksi ja tuomitsemaan esitetyn näytön perusteella. Tunnustus puuttuu yhä. Tutkintavankeuden alussa sellissä puuskahdettua lausetta siitä, että tehty mikä tehty, ei voi sellaiseksi lukea. Vain virallisissa kuulusteluissa tai oikeudessa sanottu painaa.
Niissä Gustafsson on toistanut johdonmukaisesti, ettei muista surmayön tapahtumista mitään. Yksikään todistuskappale ei ole enää tuore. Dna-näytteitä sentään saatiin vielä tutkituksi, mutta ei ehkä selkeyttä tuovalla tavalla.
Pöytäkirjojen ulkopuolella lausutuilla tunnustuksilla on tällaisissa asioissa yleensäkin vähän arvoa. Miltei kaikkien surmatöiden yhteydessä nousee esiin henkilöitä, jotka syystä tai toisesta haluavat ottaa teon kontolleen. Niin on laita myös Bodom-jutussa. Muun muassa tunnustuksen esittänyt, sittemmin hukuttautunut kioskiyrittäjä oli murhien tapahtuessa todistettavasti muualla. Muualla oli todistajien mukaan myös parissa kirjassakin syylliseksi väitetty saksalainen Hans Assman.
Surmapaikalla oli varmasti Nils Gustafsson, mutta onko hän uhri vai syyllinen? Poliisin mukaan syyttömyyden puolesta puhuvat plussat ovat Gustafssonin kannalta ratkaisevasti vähäisempiä kuin syyllisyyteen viittaavat miinukset. Vammoja hänessä oli, mutta poliisien mukaan ei niin vakavia kuin Gustafsson itse on väittänyt.
Gustafssonin vammojen laatu oli kiistatta erilainen kuin surmansa saaneilla. Puukoniskuja hänessä ei ollut, lyöntien tai potkujen aiheuttamia ruhjeita ja leukaluun murtuma kylläkin. Nykyisten surmatutkijoiden mielestä hänen vammansa tulivat uhrien puolustaessa itseään.
Yhteenlaskua oikeudenkäynti ei kuitenkaan koskaan voi olla. Jos näyttö syyllisyydestä jää epävarmaksi, Gustafsson pääsee pälkähästä. Toistaiseksi oikeudessa ei näytä tuleen esiin vakuuttavaa näyttöä puoleen taikka toiseen. Kärääoikeuden tehtävä on sen takia erittäin vaikea.