EU:n johtajat pääsivät yllättävän kivuttomasti sopuun laajentumisen rahoituksesta ja ehdoista. Kylmän sodan raja-aidat ovat viimeinkin kaatumassa.
Euroopan unionin huippukokoukset ovat yleensä pitkiä ja kiivaita. Asioista sovitaan vasta viime hetkillä. Nyt tapahtui toisin, ja esteet laajentumisen tieltä kaatuivat yllättävän kivuttomasti. Syykin tiedetään. Ranska ja Saksa pääsivät sovintoon laajentumisen rahoituksesta. Tähän muiden oli tyydyttävä.
Pääministeri Paavo Lipponen oli tyytyväinen Brysselin huippukokouksen tuloksiin. Juuri muuta hän ei kovan kotimaisen paineen takia voisikaan sanoa. Toki saavutuksena on pidettävä sitä, että laajentumisen yhteydessäkin toistetaan Suomen ajama vaatimus, jonka mukaan maataloutta on voitava harjoittaa koko unionin alueella.
Lopullisesti Brysselin huippukokouksen päätökset toteutuvat vasta kymmenen vuoden päästä. Tärkeintä jatkossa on, että Suomen hallitus löytää konkreettiset ratkaisut Suomen maatalouden erityisongelmiin yhdessä EU:n komission kanssa.
Poliittisena tavoitteena EU:n laajentuminen on hyväksytty aikaa sitten. Nyt kiisteltiin lähinnä rahasta eli siitä, miten laajentuminen rahoitetaan. Kiperin riita koski maatalouden suoria tukia, mutta solmu aukeni, kun unionin suurin nettomaksaja Saksa ja maataloustukien suurin saaja Ranska sopivat asiasta.
Aluksi uusien jäsenmaiden maataloustuet ovat neljäsosa vanhojen jäsenten tuista, mutta ne nousevat täysimääräisiksi kymmenessä vuodessa. Päätös merkitsee vanhojen jäsenmaiden suhteellisen osuuden pienenemistä vuosi vuodelta.
EU:n johtajat sopivat, että maatalousmenot jäädytetään vuodesta 2007 lähtien seitsemäksi vuodeksi vuoden 2006 tasolle. Tällöin maatalousmenojen taso on noin 45,6 miljardia euroa. Tämän suuruisina menot pysyvät vuoteen 2013. Menokattoon on kuitenkin tulossa joka vuosi yhden prosentin suuruinen inflaatiokorotus. Se ei vastaa todellista hintojen nousua Euroopassa.
Lisäksi kymmenelle uudelle jäsenmaalle myönnetään 23 miljardia euroa rakennetukia vuosiksi 2004-2006.
Tuen jäädytys lienee ainoa keino jotenkin hallita maatalousmenoja, kun jäseniksi on tulossa useita maatalousvaltaisia maita. Varsinaisen suoran tuen lisäksi komission suunnitelmien mukaan viljelijöille maksettaisiin ympäristö- ja kehittämistukia. Nyt on kuitenkin sovittu vasta pääperiaatteesta, ei siitä, miten maataloustukien rakenteita uudistetaan. Voi olla, että Brysselin ratkaisustakin syntyy tulkintaerimielisyyksiä, kuten huippukokousten jälkeen on ollut tapana.
Brysselin päätökset kiistatta pienentävät suomalaisviljelijöiden saamia EU-tukia. Jonkinlaista lohtua tuonee se, että tukea myönnetään vielä monta vuotta nykyisin perustein. Tämä antaa aikaa niin viljelijöille kuin hallituksellekin toteuttaa tarvittavia muutoksia. Mielläkin on syytä varautua siihen, että EU:n nettomaksajat yrittävät päästä eroon maatalouden suorista tuista.
Rahakiistojen keskellä pitää kuitenkin muistaa EU:n laajentumisen merkitys. Kun Eurooppa yhdentyy, maanosan vakaus ja rauha lisääntyvät. Kylmän sodan rautaesiripusta päästään lopullisesti eroon, kun Eurooppa laajenee entisiin sosialistimaihin. Juuri tämä tekee itälaajentumisesta historiallisen. Näihin saavutuksiin verrattuna laajentumisen hinta vaikuttaa vähäiseltä.
Venäjän ja Kaliningradin kiistaankin saataneen kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Venäjä suhtautuu myönteisesti erityiseen kauttakulkulupaan. Myös kiista Naton voimavarojen käytöstä EU:n rauhanturvaoperaatioista on ratkeamassa.