person>Kari Haajanen haluaa oikaista tiedot, joiden mukaan hänen vanhempansa olisivat olleet kaksostyttöjen omaishoitajia.
"Kukaan meistä ei ollut omaishoitaja tytöille. He asuivat viimeiset kuusi vuotta asuntolassa ja vain kävivät isän ja äidin luona sunnuntaisin, eivät olleet koko viikonloppua eivätkä koskaan öitä siellä. Yhtään yötä he eivät nukkuneet kotona sen jälkeen, kun muuttivat asuntolaan", korostaa Haajanen.
Sunnuntaivierailut tapahtuivat yleensä niin, että joku sisaruksista, useasti jopa kaikki olivat kotona. Silloin kahviteltiin, laulettiin karaokea ja syötiin yhdessä. Ja muutaman tunnin kuluttua isä tai joku lapsista ajoi tytöt takaisin asuntolaan.
"Mutta asuntolassa isä ja äiti kävivät kyllä usein ja huolehtivat tytöistä sinne, oikein pontevastikin. Tytöt olivat heille loppuun asti kaikki kaikessa."
Omaishoitajia vanhemmat - ja ennen kaikkea juuri äiti, sillä hän oli se joka hoiti - olivat toki aikaisemmin, ennen kuin tytöt muuttivat asuntolaan, mutta tuolloin ei vielä taidettu puhuakaan omaishoitajista.
Haajanen sanoo, että vanhemmat halusivat hoitaa tytöt kotona niin pitkään kuin suinkin pystyivät.
"Kun sitten eivät enää jaksaneet, äiti itki raskaasti sitä, kun tytöt muuttivat asuntolaan. Se oli heille kova paikka."
Tyttöjen muutettua asuntolaan vanhemmilla oli kotitalossa monta hyvää vuotta vielä, tuntien vapautta, mitä vailla he olivat olleet kaksostyttöjä hoitaessaan. Ikää kuitenkin karttui, tuli sairauksia ja kipuja.
"Suunnittelimme yhdessä kotiavun tarvetta tai jopa kokopäivähoitajaa, joka on paikalla auttamassa. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan kerinnyt alkua pidemmälle, isä teki oman ratkaisunsa."
Haajanen on hiljaa, mieleen nousee muisto vuosien takaa.
"Vuosia sitten äiti toivoi, että tytöt saisivat lähteä ennen heitä, etteivät he jäisi yksin tänne kärsimään. Ja sitten hän sanoi että, parasta olisi jos kaikki pääsisimme pois yhdessä."
"Nyt he lähtivät kaikki yhdessä. Lähtötapa oli kuitenkin sellainen, jota emme voi hyväksyä."
"Meille lapsille, lastenlapsille ja lastenlastenlapsille jäi vain sanomattoman suuri suru ja tyhjyys."