AC/DC Marathon Oulun Club Teatriassa 18.2.
Kyllä säädytön rock and roll ja tupakansavu aina auringonpaisteessa kylpevän pakkaspäivän voittaa. Se nähtiin lauantaina Oulun Club Teatrialla, jossa piehtaroitiin AC/DC-musiikissa peräti 15 tunnin ja 17 yhtyeen voimin.
AC/DC-maratonissa soi yhtyeen koko tuotanto kronologisessa järjestyksessä albumi kerrallaan. Lauantaiaamusta sunnuntaiaamuyöhön nähtiin sekä AC/DC:n musiikille omistautuneita tribuuttibändejä että vain tätä tapahtumaa varten perustettuja kokoonpanoja.
Avainsana oli kunnioitus ja lähes kaikki olivat pakanneet kitaralaukkuihinsa myös sopivan annoksen rentoa asennetta ja tilannehuumoria.
Puoliltapäivin aloittanut pohjoisen oma äijälauma Bedrock uppoutui Dirty Deeds Done Dirt Cheapin sulosäveliin alkuperäisesitykselle uskolliseen sävyyn. Sävykkäät Ride On ja Squealer osuivat maaliinsa.
Kaj Skrabbin johtaman Pohjan Sotilassoittokunnan marssiaskel AC/DC-maailmaan oli lyhyt mutta hauska. Rock and Roll Ain't Noise Pollution oli nappivalinta nimeään myöten ja Back In Blackin aikana vaskipuhaltimien jyrähtely, lavan etuosaan sijoitetut kanuunat ja takakulmista välähdelleet liekit nivoutuivat kunnon rock and roll -tykistökeskitykseksi.
Mainiota, että kerrankin rocktapahtuman pyrotekniikka ja pauke palveli kitaranvarressa roikkuvien tiskirättien sijaan miehiä ja naisia, joilla oli rautaa kauluksessa ja terästä selkärangassa.
Naissolisti johdatti Powerage-albumia versioineen Mama & The Brakemanin soinnin kyllä korkealle, mutta AC/DC:n laulaminen on sittenkin kuin 50 kilometrin kilpahiihto puusuksilla: sonnin hommaa.
Bon Scott -kauden AC/DC:ta jyystänyt jyväskyläläinen Dirty Deeds Indeed oli raakaa rockia tiukasti soittava ryhmä, jonka solisti Timo Heinonen osoittautui mainioksi korvikkeeksi Scottille, tuolle kelpo hulttiolle, naistenmiehelle ja huikealle rock and roll -karjujalle.
Toisin kuin suomalaiset miehet yleensä, pari numeroa liian ahtaisiin farkkuihin takapuolensa tunkenut Heinonen tiesi, että musiikin viedessä tärkeintä on lantion, ei hartioiden, liike.
Newyorkilaisen Live Wiren kitaristi jäljitteli Angus Youngin maneereja ja yhtyeen riskissä rumpalissa Pohjois-Amerikan metsäteollisuus on totisesti menettänyt lupaavan halonhakkaajan. Ennakkokehujen veroisen tribuuttiloiston sijaan Live Wire tarjosi aavistuksen rutiininomaista ammattiviihdettä, jolla yhtye voitti yleisön puolelleen.
Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelinpalvelun hyväksi soinut konsertti oli vielä alkuillasta muutaman sadan kävijän päässä tuhannen katsojan kannattavuusrajasta.
"Yön kävijämäärä kertoo, kumpi voittaa: hyväntekeväisyys vai välinpitämättömyys", sanoo tapahtumasta taloudellisin riskin kantava puuhamies Pertti Havas.