Metalliteollisuuden Keskusliitto, joka vaihtaa näinä päivinä nimensä trendikkäämmäksi Teknologiateollisuudeksi, kertoi menneellä viikolla perustaneensa peräti 100 miljoonan peruspääomalla varustetun Teknologiateollisuuden satavuotissäätiön. Mahdollisesti säätiö on jopa Suomen suurin, aavisteli liiton hallituksen puheenjohtaja, Nokia Mobile Phonesin toimitusjohtaja Matti Alahuhta.
Jäsentensä myötä vaurastunut liitto on puuhannut miljoonilleen jakomahdollisuutta vuoden verran huolekkain tunnoin. Talous laahaa jo kolmatta vuotta. Silti Suomessa panostukset toimintaympäristöön, siis julkiset tutkimus- ja teknologiavarat, sen kun polkevat paikallaan, Alahuhta arvosteli selvin sanoin ja vaati seuraamaan Valtion tiede- ja teknologianeuvoston suosituksia. Sen puheenjohtajana toimii jatkossa pääministeri Anneli Jäätteenmäki.
Yleislinjauksen mukaan julkisen rahoitusosuuden pitäisi olla 40 prosenttia. Yritysten osuus on kuitenkin kirinyt tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksessa jo lähes 80 prosenttiin. Vain yritysten voimin Suomi onkin pystynyt pitämään panostuksensa tulevaisuuteen edes vanhoissa lukemissa: 0,99 prosentissa bruttokansantuotteesta.
Tavoite tosin leijuu 1,4 prosentissa suhteessa bkt:hen. Viimeksi vuonna 1999 koko t&k -rahoitus ylsi yli maagisen prosentin rajan.
Lisäbudjetin lopputulos on vielä auki ja ainakin kauppa- ja teollisuusministeriössä ollaan toiveikkaita. Tavoite on 405 miljoonan euron korotus neljälle vuodelle.
Korkeintaan viiden miljoonan euron apurahoilla siis tuskin vielä väännetään maailmaa jengoiltaan. Mutta selvää on, että Teknologiateollisuus pyrkii korjaamaan nykyistä suuntausta: kun viime vuodet on panostettu ennen kaikkea koulutettavien insinöörien määrään, niin jatkossa voimat olisi kohdistettava laatuun.
Säätiön ideana onkin edistää jotakin, mihin tiede- ja teknologianeuvostokaan ei pahemmin ole puuttunut. Apurahat aiotaan suunnata tulevaisuuden teknologioita ennakoivien kehityshankkeiden tai vaikka tutkimusprofessuurien ohella myös tutkijasukupolvien alkulähteille.
Kesätyöpaikka on edelleen paras keino muokata koululaisten asenteita teollisuusmyönteisiksi, Alahuhta tosin myönsi.
Säätiö taas luo niin peruskoulun kuin lukionkin opettajille väylän availla uusia uria ammatinvalinnalle yhdessä teollisuuden kanssa. Avainryhmältä kaivataan ideoita paitsi matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen myös vasta muotoaan hakevan teknologiaopetuksen kehittämiseksi.
Teollisuuden tuska koulutuksen tasosta tuntuu kiirineen myös ylioppilaslautakuntaan. Moni on tuominnut matematiikan tehtävät liian vaikeiksi, kun taas jotkut kokelaatkin kiittävät kevään kokeen vaatineen luovuutta ja oivallusta...
Apurahojen kautta opettajat saattavat löytää uuden, motivoivan ulottuvuuden työhönsä. Toimiihan säätiö näköalapaikalta. Sen takana on maamme suurin teollisuudenala. Metalli- ja elektroniikkateollisuuden nimissä tehdään lähes puolet koko teollisuuden liikevaihdosta. Lisäksi ala on harvinaisen kansainvälinen, se vie reippaasti yli puolet tuotannostaan.
Opettajille mallihankkeet lupaavat kaivattua arvostusta. Parhaassa tapauksessa apurahoilla herätettävä kunnianhimo ja vuorovaikutus johtavat siihen, että yritysten kovapalkkaiset edustajatkin jalkautuvat edes hetkeksi kapealeipäisten, joskin myös riskittömyyteen tottuneiden kouluttajien joukkoihin. Nämä maailmat elävät nykyään turhan kaukana toisistaan.