Hallituksen päätös leikata koulutuksesta satojamiljoonia euroja on poikimassa ensimmäiset yt-neuvottelut yliopistoissa. Helsingin yliopisto ilmoitti viime viikolla säästötarpeesta, joka saattaa johtaa peräti 1 200 työpaikan vähennykseen vuoteen 2020 mennessä.
130 työntekijän supistamistarpeesta on ilmoittanut jo Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Samoja uutisia on odotettavissa myös muista yliopistoista.
Koko koulutus- ja opetusalalla leikkausten arvioidaan merkitsevän useiden tuhansien työpaikkojen häviämistä lähivuosina. Tämä ei voi olla vaikuttamatta opetuksen ja tutkimuksen tasoon ja sitä kautta vaarantamatta talouden kasvun edellytyksiä.
Suomen takavuosien menestys perustui pitkälti korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen sekä näiden tuloksena osaamiseen.
Vaikka 1990-luvun laman aikana julkisia menoja oli pakko karsia kovalla kädellä, koulutukseen ja tutkimukseen uskallettiin satsata. Se kannatti. Suomi tunnettiin kohta korkean osaamisen maana.
1990-luvun kokemukset näyttävät unohtuneen tyystin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitukselta siitä huolimatta, että kaikki puolueet, myös nykyiset hallituspuolueet, lupasivat ennen vaaleja olla kajoamatta juuri koulutukseen.
Koulutus on yksi suurimmista valtion rahan saajista ja siinä mielessä houkutteleva leikkausten kohde päättäjille. Ilmeisesti hallituspuolueet luottavat ihmisen poliittisen muistin lyhyyteen.
Paine tehdä päätöksiä nopeasti heti hallituskauden alussa on niin kova, että lapsi tuppaa menemään pesuveden mukana. Tärkeintä tuntuu olevan näyttää, että asioihin puututaan tomerasti eikä niinkään ajatella pidemmälle tulevaisuuteen.
Kuluneen viikon uutistulvan jalkoihin jäi opposition – sosiaalidemokraattien, vihreiden, vasemmistoliiton ja ruotsalaisen kansapuolueen – hallitukselle tekemä välikysymys koulutuksesta.
Oppositio tiedustelee hallitukselta, miksi se vaarantaa tulevaa kasvua leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta.
Vaikka oppositiosta on aina helppo huudella, tällä kertaa asia, osoite ja ajankohta osuvat nappiin.
Suomen taloustilanne on vaikea, sitä tuskin kukaan kiistää. Päättäjien pitäisi kuitenkin pitää jalat tiukasti maassa ja välttää paniikkiratkaisuja. Koulutuksen ja tutkimuksen leikkaaminen on paniikkiratkaisu, joka johtaa vain syvemmälle suohon, ei vielä huomenna, mutta ensi vuosikymmenellä kylläkin.
Korkeinta koulutusta on myllerretty viime vuosina niin paljon, että olisi jo korkea aika taata työrauha. Useita yt-neuvotteluita on takana, ja jokainen kierros vie voimavaroja pois päätehtävästä, opetuksesta ja tutkimuksesta.
On turha tuudittautua siihen, että vähentämällä 15 prosenttia henkilökunnasta, mitä Helsingin yliopistoon kohdistuvat leikkaukset tietävät, ei vaarannettaisi tutkimuksen ja opetuksen tasoa. Ainakaan siihen Suomella ei luulisi olevan varaa.