Ylio­pis­ton tai­deaar­tei­ta huk­ka­teil­lä

KalevaOulu Yliopiston taidekokoelman inventointityöt ovat olleet käynnissä keväästä alka


Oulu
Yliopiston taidekokoelman inventointityöt ovat olleet käynnissä keväästä alkaen. Melkein kolmesataa työtä on listattu, mutta noin sata työtä on vielä listaamatta.

Joidenkin teosten olinpaikka on myös arvoitus. Henkilökunnan palaaminen lomilta selvittänee monen teoksen olinpaikan, uskoo historianopiskelija Hannu Kuivalainen. Inventointiprojekti päättyy syksyllä.

Vuoden alussa perustetun yliopiston kulttuuritoimikunnan projektia on vetänyt Elna Stjerna Oulun yliopiston viestintäpalveluista. Hänen opastuksellaan käytännön toteutuksesta ovat vastanneet taidehistorian opiskelijat.

Kuivalaisen ohella teoksia on inventoinut Terhi Kumpula, joka opiskelee pääaineenaan yleistä arkeologiaa. Molemmat lukevat taidehistoriaa sivuaineena.

"Maaliskuusta alkaen ollaan inventointeja tehty, aina silloin kun on ehditty", kertovat opintoviikkoja urakastaan saavat Kuivalainen ja Kumpula.

Projektin alkaessa kaksikolla oli käytössään aikaisempi pohjaluettelo teoksista. Lista on täydentynyt matkan varrella, sillä kaikkia teoksia ei oltu huomattu ilmoittaa luetteloon niiden hankintavaiheessa.

Ylimääräistä etsiväntyötä on aiheuttanut myös se, että osa teoksista ei ole ollut omilla paikoillaan.



Unohdetut jemmat


Teoksia on inventoimatta vielä reilut sata, joista suurin osa sijaitsee Kajaanin kampuksella. Lukuun sisältyvät myös teokset, jotka ovat hukkateillä.

"Ongelmia aiheuttaa se, että yliopisto kasvaa ja laitokset muuttavat paikasta toiseen", Kuivalainen selostaa. Teokset siirretään muuton ajaksi väliaikaisvarastoihin, ja sieltä uusiin paikkoihin.

On käynyt myös niin, että tilojen vaihduttua teokset unohdetaan väliaikaiseksi suunniteltuun säilytyspaikkaan. Henkilökunnan vaihtuessa jemmasta voi tulla niin hyvä, ettei tiedetä missä se on.

Rakennusurakoiden ja remonttien mukana teoksia on voinut kadota myös lopullisesti. Varkauksien mahdollisuus tuntuu inventoijista kaukaa haetulta, mutta jotain on saattanut kadota epähuomiossa remontin aikana.

Kuivalainen ja Kumpula kertovat, että puuttuvat teokset pyritään paikallistamaan henkilökunnan avustuksella heti elokuussa. "Mikäli projektin päättyessä jotain todetaan kadonneeksi, on tiedekunnan tehtävä selvittää teosten kohtalo", toteaa Kuivalainen.



Teokset rekisteriin


Yliopiston tiloissa olevista teoksista noin puolet on valtion taideteostoimikunnan omaisuutta. Toinen puoli on yliopiston omaisuutta, joko itse hankittua tai lahjoituksina saatua. Suurin osa teoksista onkin maalaustaidetta ja grafiikkaa.

"Kaikki teokset eivät ole enää priimakunnossa. Parhaimmassa kunnossa pysyvät henkilökunnan työhuoneisiin sijoitetut taulut", Kuivalainen ja Kumpula kertovat havainnoistaan.

Muutamat teokset vaativat kunnostusta, varsinkin jos ne ovat sijainneet vilkkaiden käytävien varsilla, tai joutuneet vesivahingon uhreiksi. Kehykset ovat vuosien varrella löystyneet useasta taulusta.

Käytännön inventointityössä pyritään selvittämään kaikki oleelliset tiedot teoksesta. Lomakkeille listataan koko, mahdolliset kuntovauriot ja tunnusmerkit. Yliopiston omiin teoksiin kiinnitetään tarra perustiedoista, jossa näkyvät teoksen nimi, tekijä ja sijaintipaikka.

Kuivalainen ja Kumpula ovat myös numeroineet teokset tietokonepohjaista rekisteriä varten. Rekisterin luomisen jälkeen teosten perustietojen päivittäminen käy helposti, ja epäselvyyksiä pääsee syntymään yhä harvemmin.

Aiempina vuosina taidehistorian opiskelijat ovat toteuttaneet inventointeja myös muualla. Yritysten ja organisaatioiden kannattaisi kiinnittää laajetessaan huomiota myös taideomaisuuteen.

"Suurissa organisaatioissa taidetta ei usein huomioida tarpeeksi", Kuivalainen toteaa.

Ilmoita asiavirheestä