Mainos: Anna lah­jak­si pai­kal­li­sym­mär­rys­tä. Tutustu Kalevan joulun ti­laus­tar­jouk­siin klik­kaa­mal­la tästä.

Yli­opis­ton mur­to­aal­to ei laan­tu­nut kiin­ni­otos­ta huo­li­mat­ta - uusin murto viime yönä

Oulun poliisi on selvittänyt osan Oulun yliopiston alueella tapahtuneista varkauksista, kun tammikuun lopussa kiinni otettu mies tunnusti tekonsa.

Arkistokuva Oulun yliopistosta.
Arkistokuva Oulun yliopistosta.
Kuva: Maiju Torvinen

Oulun yliopiston murtoaalto ei ota laantuakseen. Oulun poliisista kerrotaan, että yliopistolle on jälleen murtauduttu torstain ja perjantain välisenä yönä.

Murtoilmoitus tehtiin perjantaina aamupäivällä. 

Poliisin mukaan murto tehtiin kiltahuoneeseen, josta vietiin pelikonsoli, pelejä, ohjaimia ja muuta elektroniikkaa. Lisäksi kiltahuoneen tavaroita oli pakattu kassiin, joka kuitenkin oli jäänyt tai jätetty kiltahuoneeseen.

Kalevan saamien tietojen mukaan murto olisi tehty jälleen samaan kiltatilaan Pentti Kaiteran kadun päässä yliopistoa kuin edellinen, varhain torstaiaamuna tehty murto, josta epäillään valvontakamerakuvien perusteella kahta tummiin pukeutunutta miestä.

Poliisin vanha tuttu tunnusti osan varkauksista

Oulun poliisi kertoi perjantaina aamupäivällä, että se on selvittänyt osan tammikuun loppupuolella Oulun yliopiston alueella tapahtuneista rikoksista.

Poliisi otti tammikuun lopussa kiinni oululaisen, vuonna 1979 syntyneen miehen, joka oli muun muassa murtautunut yliopistolla työhuoneeseen, anastanut avoimesta tilasta kassalippaan jossa oli ollut rahaa sekä murtanut auki lukittuja postilaatikoita.

Poliisille entuudestaan tuttu mies on esitutkinnassa tunnustanut teot, yhteensä neljä erillistä varkautta. Hän on kertonut poliisille olleensa liikkeellä yksin.

Miehellä on aiempaa rikostaustaa eikä hän ole Oulun yliopiston opiskelija tai työntekijä.

Puolet varkauksista yhä selvittämättä

Oulun poliisin vanhempi konstaapeli Tero Väyrysen mukaan yliopistolle on talven aikana tehty kaikkiaan reilut kymmenen murtoa, joista vajaa puolet on nyt selvitetty.

Hänen mukaansa on selvää, että murtoja on tehnyt useampi henkilö.

- Yliopistolla liikkuu useampia varkaita. Se on iso alue, jossa liikkuu paljon ihmisiä ja joka houkuttaa siksi myös rikollisia.

Osa varkauksista on tehty murtautumalla lukittuihin tiloihin, mutta osassa tapauksia varkaat ovat vieneet omaisuutta avoimista tiloista.

- On viety lippaita, reppuja ja laukkuja, joissa on ollut lompakoita ja puhelimia, Väyrynen luettelee.

Poliisi toivoo, että yliopiston opiskelijat ja työntekijät eivät jättäisi arvokasta omaisuutta avoimiin tiloihin.

- Jos esimerkiksi lompakko varastetaan, on iso vaiva, kun kaikki paperit joutuu hakemaan uusiksi. Myös henkilöllisyystiedot voivat joutua vääriin käsiin, Väyrynen sanoo.