Tytti Isohookana-Asunmaa,
Yhteinen hyvä - paras hyvä.
Kerttu Saalastin elämäkerta. Kerttu Saalasti säätiö 2008.
Oulun yliopiston perustaminen oli Kerttu Saalastin ansiota paljon suuremmassa määrin kuin yleisesti uskotaan. Noin tiedetään kansanedustaja Artturi Jämsénin sanoneen 1970. Samaa mieltä on Matti Salo Oulun yliopiston historiassaan 1998.
Dosentti Tytti Isohookana-Asunmaan elämäkerta Kerttu Saalastista hahmottaa meille poliitikon ja naisen, jolla oli voimakas tahto- ja tunne-elämä. Saalastin yhteiskunnallisen toiminnan keskiössä olivat koulutus-, pohjoisuus- ja naiskysymykset.
Myös taide kiinnosti: Saalasti kirjoitti runoja, maalasi ja soitti. Elämäkerrassa on hänen runojaan ja piirroksiaan.
Elämäkerran julkaissut Kerttu Saalastin säätiö perustettiin vuonna 2000 tukemaan ja edistämään Oulun yliopiston tutkimus- ja koulutustoimintaa.
Oulun yliopiston synnytysvaiheissa näkyvät Saalastin toimijaominaisuudet: sinnikkyys, pitkäjänteisyys ja pitkänäköisyys. Hän ei muuallakaan taipunut asioita nopeuttaviin kompromisseihin.
Professori Kalle Määttä luonnehtikin häntä naarastiikeriksi, ja Johannes Virolaisen tiedetään huokailleen ristiään.
On arveltu, sanoo Isohookana-Asunmaa, että presidentti Urho Kekkonen järjesti Saalastin hallitukseen taatakseen sen, että Oulu saa yliopiston. Saalastin ja professori Pentti Kaiteran yhteistyö sujui mallikkaasti. Akateemikko Pekka Jauho sen sijaan katsoi, ettei Saalasti ymmärrä teknisiä tieteitä ja on sitä paitsi idealisti ja nainen. Yliopiston paikaksi Saalasti ajoi Linnanmaata ehdotetun Virpiniemen sijaan.
Saalasti ymmärsi - mistä kiitos - opettajankoulutuksen kuuluvan yliopistoon ja yliopiston tarvitsevan kunnollisen humanistisen tiedekunnan. Tiedekunta kuitenkin sekä viivästyi että jäi torsoksi, mikä on ollut virhe.
Alueellisuus oli Saalastille tärkeä näkökohta. Hän ajoi muun muassa Rautaruukin tehdasta Raaheen ja Hituran kaivosta Nivalaan. Suurimpana tappionaan hän piti sitä, ettei Ylivieskaan saatu maatalousopistoa.
Saalasti oli keskustapuolueessa koulutuksen asiantuntija. Oulun yliopiston ohessa hän huolehti Turun, Tampereen ja Itä-Suomen korkeakoulujen kehityksestä, mutta hän ymmärsi myös jo huolestua siitä, tuleeko Suomeen korkeakouluja liikaa.
Hän halusi kehittää koululaitosta käytännönläheisempään suuntaan ja nostaa ammattikoulutuksen arvostusta. Hän puhui muun muassa työkouluista ja koulutusketjuista. Nuorista oli kasvatettava elämänkelpoisia, kuuluu yksi hänen periaatteistaan.
Tasa-arvosta tarkka Saalasti kannatti naispappeutta, äidinpalkkaa ja naisopettajien palkan korottamista. Koti oli hänen mielestään yhteiskunnan ja naisen elämän perus. Niinpä hän ei esimerkiksi kannattanut päivähoitojärjestelmää.
Kodin, raittiuden ja uskonnon korostamisen yhdistelmä ja vissi annos idealismia aiheuttivat sen, että nopeasti radikalisoituvassa julkisuudessa Saalastiin iskostui konservatiivin leima. Sitä ei vähentänyt se, että hän torppasi mies ja ääni -periaatteen yliopistossa.
Puolueensa valtataisteluissa Saalasti oli Kekkosen ja myöhemmin Virolaisen takana.
Isohookana-Asunmaa oikoo aiempien tutkimusten käsitystä Kekkosen ja Saalastin huonoista väleistä: Saalasti oli aina lojaali Kekkoselle, vaikkei kaikkia tämän vinkeitä hyväksynytkään. SMP:n Veikko Vennamo ja kommunistit olivat Saalastista puolueen pahin uhka.
Elämäkerta seuraa tiukasti Saalastin julkista uraa puolue- ja kansalaisjärjestöaktiivina. Niitä kiinnostavampi on itse asiassa se yksityinen Saalasti, jota valaistaan kirjein, muistiinpanoin, runoin ja piirroksin.
Näemme ensin, kuinka tarkasti isä, presidentti Kyösti Kallio, Helsingistä käsin seurasi Heikkilän talon elämää Nivalassa, aina vaimon syystakin hankintaa myöten. Kertun sairastelu huolestutti erityisesti. Saalasti olikin isäntyttö. Hän oli läsnä, kun isä 1940 kuoli Helsingin asemalaiturille.
Kouluvuodet Oulussa olivat Saalastille ahdistavia. Kielet aiheuttivat ehdot, luokallejäännin ja reput. Hänestä tulikin myöhemmin tiukka pakkoruotsin vastustaja.
Vasta yliopistossa opinnot sujuivat, jopa niin että agronomin tutkinnon jälkeen Saalastia houkuteltiin tutkijaksi.
Näemme myös, miten viiden lapsen yksinhuoltajaäiti ja ison talon emäntä kärsi huonosta omastatunnosta julkisen uransa ja aktiivisuutensa vuoksi - hän toimi päivät ja itki yöt. Nuorin lapsista oli syntynyt vuorokausi isänsä hautajaisista. Kallioiden perhehenki auttoi kuitenkin selviytymään.
Yksityis-Saalastin kuvaus osoittaa elävyydessään, että Tytti Isohookana-Asunmaa on ollut paitsi luonteva myös erittäin onnistunut valinta elämäkerran kirjoittajaksi.
