Talouden, kulttuurin ja teknologian globalisoituminen on tehnyt tieteestä yhä merkittävämmän tekijän kansakuntien kilpailussa. Suomalainen yliopistolaitos kehittyi 1900-luvun lopulla paljon suljetumman yhteiskunnan tarpeisiin.
Suomalainen yliopistojärjestelmä on yksi maailman parhaista, mutta opiskelijoiden opiskeluajat ovat pitkiä ja yhden tieteenalan rinnakkaisten tiedekuntien määrää maan kokoon nähden on pidetty korkeana.
Koulutuspolitiikka on ollut tärkeässä roolissa hyvinvointivaltion rakentamisessa. Yliopistouudistus sisältyy Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan. Yliopistolain kokonaisuudistus sisältyy myös vuoden 2007 lopulla valmistuneeseen hallituksen ensimmäiseen lainsäädäntösuunnitelmaan. Lähtökohtana on se, että yliopistolaitosta halutaan kehittää niin, että sillä on monipuolinen rahoituspohja, selkeät ohjausjärjestelmät ja valmius reagoida yhteiskunnallisiin muutoksiin. Uuden yliopistolain tarkoituksena on lisätä yliopistojen autonomiaa ja muuttaa ne valtion tilivirastoista itsenäisiksi oikeushenkilöiksi.
Uusi yliopistolaki lähtee siitä, että valtio turvaa kaikkien yliopistojen riittävän perusrahoituksen. Tulevaisuudessa tämä lupaus joutuu koetukselle. Ulkopuolisen rahoituksen hankinnan suhteen eri tieteenalat ja yliopistot ovat eriarvoisessa asemassa.
Uudessa yliopistolaissa yliopistoilla säilyy itsehallinto. Yliopiston ylimmän päättävän elimen, hallituksen, jäsenistä vähintään puolet on kuitenkin yliopistoyhteisön ulkopuolisia. Hallitus valitsee rehtorin. Rehtorin asema vahvistuu sikäli, että hän palkkaa henkilökunnan palvelusuhteisiin. Yliopistolain perusteluissa todetaan, että rehtorin uusi valintatapa, jossa yliopistoyhteisön ulkopuolisilla jäsenillä on merkittävä rooli, vahvistaisi rehtorin asemaa, koska rehtori ei olisi jatkossa yliopistoyhteisön itsensä valitsema. Tosiasiassa vaikutus voi olla päinvastainen ja johtaa hallinnon irtaantumiseen opetuksesta ja tutkimuksesta.
Yliopiston hallintomalli, jossa rehtori on toimitusjohtaja, joka esittelee asioita hallitukselle, on kopioitu yritysmaailmasta. Kopio on kuitenkin puolivillainen. Useimmissa yliopistoissa puolet hallituksen jäsenistä tulee olemaan yliopiston henkilökuntaa ja opiskelijoita.
Näin syntyy tilanne, jossa toimitusjohtaja-rehtorin esimiehenä ovat henkilökunnan edustajat, joiden esimies hän toisaalta on.
Ne yritysjohtajat, joiden kanssa olen yliopistolaista keskustellut, ovat arvelleet, ettei hallintomalli tulekaan toimimaan.
Lausuntokierroksella tultaneenkin esittelemään vaihtoehtoista mallia, jossa rehtori olisi hallituksen puheenjohtaja esittelijän sijaan.
Uudessa yliopistolaissa henkilökunnan palvelusuhteet muuttuvat virkasuhteista työsopimussuhteiksi ja henkilökunnan työnantajaksi tulee yliopisto valtion sijaan. Muutos antaa yliopistoille ainakin teoriassa mahdollisuuden joustavaan henkilöstöpolitiikkaan. Yliopistojen henkilökunnalle muutos aiheuttaa kuitenkin väistämättä epävarmuutta. On keskusteltu, missä määrin esimerkiksi irtisanomissuoja tulee heikentymään.
Yliopistojen tehdessä päätöksiä muun muassa tutkintojen antamisesta, on kyse julkisen vallan käyttämisestä. Voidaan kysyä, voivatko julkista valtaa käyttää muut kuin viranomaiset virkamiehineen ja luottamushenkilöineen. Kuitenkin jo nyt olemassa olevat käytännöt ammattikorkeakouluissa, joista monet ovat osakeyhtiöitä, poikkeavat tästä periaatteesta samoin kuin uusi yliopistolakiluonnos.
Lapin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että kun uusi yliopistolaki tulee eduskuntaan vuoden 2009 alusta, lainsäätäjän näkökulmasta merkittävä ongelma on se, että eduskunta joutuu hyväksymään puitelakityyppisen lainsäädännön voimatta arvioida uudistuksen kokonaissääntelyä.
Merkittävä osa uudesta lainsäädännöstä rakentuu yliopistojen itsensä laatimiin ja hyväksymiin johtosääntöihin, joita ei ole vielä olemassa. Normaali käytäntö olisi, että kun eduskunta hyväksyy lain, sillä olisi käytössään myös alemman asteiset säädökset.
Yliopistouudistuksessa jätetään joitain vaikeita asioita kesken. Yksi näistä koskee Kansalliskirjaston asemaa. Nykyisin Kansalliskirjasto toimii osana Helsingin yliopistoa. Tarkoituksenmukaisempaa olisi uudistuksen yhteydessä erottaa Kansalliskirjasto omaksi tilivirastokseen ja säilyttää se osana valtionhallintoa.
Käynnissä on lukuisia hankkeita, kuten kansallinen digitaalinen kirjasto, jotka tekevät Kansalliskirjastosta suomalaisen innovaatiojärjestelmän ydintoimijan. Kansalliskirjaston yhdistämistä Kansallisarkistoon ja Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon olisi syytä tarkastella valtionhallinnon sisällä.
Yliopistolain uudistamisen yhteydessä tulisi huolehtia myös siitä, että Suomen Akatemian, Taiteen keskustoimikunnan ja Tekesin organisaatioita kehitettäisiin suuntaan, jotka mahdollistaa perinteisten oppialojen raja-aitojen ylittämisen.
Suomen väestörakenteen, työelämän ja toimintaympäristön muutokset vaikuttavat väistämättä yliopistoon. Yliopistouudistus onkin perusteltu projekti. Se, miten uudistus onnistuu, on yhtälailla kiinni valtion lainvalmistelusta, yliopistojen johtosääntöjen muotoiluista kuin siitä, millaiseksi uuden yliopiston toimintakulttuuri muovautuu.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.