Yliopistot tuottavat yhteiskunnalle tutkimukseen perustuvaa uutta tietoa, asiantuntemusta ja sivistystä sekä korkeasti koulutettuja ammattilaisia.
Vastineeksi ne saavat resursseja, autonomisen aseman sekä sosiaalisen luvan toimia. Yliopisto on instituutio, jonka kehitys ja tekemiset ovat sidoksissa yhteiskunnan tilaan ja tarpeisiin. Yliopistot elävät ta-
loudellisessa, poliittisessa ja henkisessä riippuvuussuhteessa ympäristöönsä.
Edellä kuvattu yliopistojen ”yhteiskuntasopimus” on luonteeltaan jatkuva ja konkretisoituu eri tahojen toiminnassa ja päätöksissä.
Jo viime vuosikymmenellä tunnistettiin yliopistojen kehitystrendit (Helena Aittola & Liisa Marttila (toim.) Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos. RAKE-yhteishankkeen (2008–2009) loppuraportti. Opetusministeriön julkaisuja 2010:5), jotka ovat tulleet viime aikoina tutuiksi kaikille: isompien kokonaisuuksien muodostaminen, strategisen suunnittelun ja profiloitumisen korostuminen sekä huoli hallinnon paisumisesta.
Monitieteisyys ja tiivistyvä yhteistyö yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa ovat olleet vahvoja trendejä tutkimuksessa ja koulutuksessa jo pitkään.
Rahoituksen niukkuus ja ulkopuolisen rahoituksen muuttuminen entistä kilpaillummaksi on ohjannut yliopistoja ja ammattikorkeakouluja resurssitehokkuuteen ja tiiviimpään vuorovaikutukseen keskenään. Yliopistojen yhdistymisellä isommiksi kokonaisuuksiksi tavoitellaan resurssien tehokkaampaa käyttöä, kriittistä massaa ja suurempaa näkyvyyttä.
Yhdistymisiä on nähty viime vuosina useita. Itä-Suomen yliopisto muodostui Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhdistyessä 2010. Aalto-yliopisto syntyi samana vuonna Taideteollisen korkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun yhdistyessä. 2013 toimintansa aloitti Taideyliopisto, joka muodostui Sibelius-akatemiasta, Kuvataideakatemiasta ja Teatterikorkeakoulusta.
Tällä hetkellä on meneillään useita merkittäviä yhdistymisselvityksiä, joissa mukana ovat myös ammattikorkeakoulut. Tampereella tähdätään Yliopiston ja Teknillisen yliopiston fuusioon niin, että kokonaisuuteen liittyisi myös Tampereen ammattikorkeakoulu. Lappeenrannan teknillinen yliopisto tutkii mahdollisuutta yhdistyä Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa ja Lapin yliopisto on ostamassa Lapin ammattikorkeakoulua.
Aina yhdistyminen yhdeksi organisaatioksi ei ole toimiva ratkaisu. Liian suuri monimutkainen kokonaisuus on vaikeasti johdettava tai kaukana toisistaan sijaitsevilla kampuksilla ei saavuteta etuja tilojen ja palveluiden käyttöä tehostamalla. Tilanteissa, joissa yhdistyminen ei ole ratkaisu, tutkimuksen ja koulutuksen laatua voidaan maksimoida strategisilla kumppanuuksilla, ja hallintoa voidaan keventää muun muassa yhteisesti omistettavilla palveluyrityksillä.
Merkittävin strateginen kumppanuus on joulukuussa 2015 muodostettu U5, jossa Oulun, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistot muodostavat suuren palvelukokonaisuuden, jossa työskentelee noin 14 000 työntekijää ja yli 80 000 opiskelijaa.
Tieto- ja viestintätekniikka on otettu laajalti työkaluksi, jolla tehokkuutta ja yhteistyötä tehostetaan niin koulutuksessa, tutkimuksessa kuin hallinnossakin.
Hallituksen säästötoimilla on ollut rakenteellisia päätöksiä nopeuttava vaikutus, ja uskoisin, että valtaosa pitkään kyteneistä muutoksista on nyt ajettu liikkeelle.
Yliopistot elävät ja uusiutuvat aktiivisesti ajassa ja ovat sopeutumisen mestareita.
Tulossa olevat lukuvuosimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille ovat ajaneet korkeakoulut pohtimaan vetovoimaisuuttaan kansainvälisessä opiskelijarekrytoinnissa.
Suomen talouden heikko tila on puolestaan ohjannut yliopistot
priorisoimaan toimia, joilla edistetään nopeaa uuden työn, yritysten ja lisäarvon syntymistä. Ajassa elämisen lisäksi on pysyvä tehtävä edistää sivistystä ja huolehtia uuden tiedon tuottamisesta.
Kaikkien säästöjenkin keskellä sitoutunut henkilökunta ja opiskelijat tekevät parhaansa, vaikka epävarmuus tulevaisuudesta huolettaa. Hetkeksikään ei ole varaa pysähtyä, koska opettajia, lääkäreitä, insinöörejä, ja muita yliopiston kouluttamia ammattilaisia tarvitaan pyörittämään yhteiskuntaa ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta.
Tutkimus on uusiutumisen polttoaine ja sen tuottama ymmärrys ruokkii valmistautunutta mieltä niin, että tuloksena on uusia ratkaisuja juuri siihen ympäristöön, yhteiskuntaan ja tilanteeseen, jossa elämme nyt. Sekä koulutuksesta että tutkimuksesta on pidettävä kiinni, jotta toivo Suomen uudesta menestyksestä säilyisi.
Menestystä ei voi tuoda ulkomailta. Meidän on luotava se itse ja yliopistoilla on siinä tärkeä rooli.
Kirjoittaja Jouko Niinimäki on Oulun yliopiston rehtori.
Kolumni