Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.
Kansainvälisistä yliopistoluetteloista arvostetuimpia on International Association of Universities -järjestön julkaisema Maailman yliopistojen lista, jonka vuoden 2006 laitoksessa on yli 17 000 yliopistoa yli 186 maassa. Tämä lista ei ota kantaa yliopistojen keskinäiseen paremmuuteen.
Sen sijaan Times Higher Education Supplement julkistaa muutaman vuoden välein listauksia, jonka tarkoituksena on asettaa maailman parhaat yliopistot niissä tehtävän tutkimuksen perusteella paremmuusjärjestykseen. Listauksen kohteena on vain 200 yliopistoa, kun yliopistoja globaalisti on laskentatavasta riippuen lähes 20 000.
Yliopistojen listaukset ovat aina enemmän tai vähemmän mielivaltaisia. Tieteenhistoriassa tunnetuin esimerkki tästä on 1600-luku, jolloin yliopistojen luova tutkimus taantui ja innovaatiot siirtyivät tiedeakatemioihin. 1600-luvulla yliopistoissa itsessään ei kuitenkaan nähty normaalitutkimuksen taantumaa, vaan hyvänä pidetyssä huonommuudessa kilpailtiin.
Myöhemmin tiedeakatemioiden luovat voimavarat valuivat takaisin yliopistoihin. 1800-luvun lopulla yliopistot saivat uuden kilpailijan, kun sovellettu luonnontieteellinen tutkimus alkoi vahvistua taitotietoon keskittyvissä ammattikorkeakouluissa. Suomen lähialueella näistä tunnetuin oli esimerkiksi kemian tutkimuksen alalla ohittamaton Riikan polyteknikum. Polyteknikumit muuttuivat yliopistoiksi 1900-luvun aikana, kunnes joissain maissa päätettiin keksiä ammattikorkeakoulu uudestaan 1900-luvun lopulla.
Harvardin yliopisto valitaan listoilla tavallisesti maailman parhaaksi tutkimusyliopistoksi. Harvardin yliopiston käytössä on ollut vuosittain enemmän taloudellisia voimavaroja kuin mitä Suomen valtio osoittaa tutkimukseen. Timesin listalla menestyvät erityisesti englanninkielisissä maissa sijaitsevat yliopistot. Sadasta parhaasta näissä maissa sijaitsee noin 70 yliopistoa. Tämän selittää se, että listan laadinnassa mukana olevat maailman parhaat tutkijat, jotka vertaisarvioivat yliopistoja, eivät välttämättä osaa muita yleiskieliä kuin englantia.
Latinan taito oli pitkään tieteenteon edellytys, nyt englanti on saamassa saman aseman. Timesin listalla vuonna 2007 Hongkong on vahvempi tiedemaa kuin Ranska: Hongkongissa on kolme maailman sadasta parhaasta yliopistosta, Ranskassa vain kaksi. Suomesta Helsingin yliopisto pääsee sadan parhaan joukkoon. Venäjältä ei yksikään yliopisto pääse edes kahdensadan parhaan joukkoon.
Suomen yliopistolakiuudistus merkitsee yhden aikakauden yliopistopolitiikan päättymistä Suomessa. 1970-luvun yliopistojen massoittumisen ja demokratisoitumisen kaudella yliopistoja kehitettiin valtion virastoina. Vuoden 2010 alusta lähtien yksikään yliopisto ei ole enää valtion virasto. Suomalaisista yliopistoista tulee joko julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä tai yksityisoikeudellisia säätiöitä.
Suomalaisen yliopistouudistuksen taustalla oli yhtäällä taloudellinen nousukausi ja toisaalta Elinkeinoelämän keskusliiton onnistunut yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Suomalaista yliopistojärjestelmää onkin kiinnostavaa verrata elinkeinoelämäperustaisen valtion esikuvana pidettyyn Yhdysvaltoihin. Valtiona Suomen voi rinnastaa esimerkiksi Ohion osavaltioon.
Ohiossa on asukkaita enemmän kuin Suomessa, noin 11 miljoonaa, mutta sen pinta-ala on vain vähän yli 100 000 neliökilometriä. Yliopistotasoisia oppilaitoksia Ohiossa on pienestä pinta-alasta ja lyhyistä etäisyyksistä huolimatta Braintrack-listan mukaan 179. Osa yliopistoista on suurehkoja, kuten yli 20 000 opiskelijan Ohio State University, osa pieniä, kuten Kansainvälinen radioyliopisto 112 opiskelijallaan.
Uuden yliopistolain myötä Suomen yliopistot jakaantuvat neljään ryhmään. Ensimmäisessä klassisten eurooppalaisten yliopistojen ryhmässä on Suomesta vain yksi yliopisto, Helsingin yliopisto. Klassisen eurooppalaisen yliopiston kriteeri on viimeistään 1800-luvulle sijoittuva perustamisajankohta ja Pariisin yliopistosta mallin saanut tiedekuntajako, jossa teologia, oikeustieteet, lääketieteet ja filosofia ovat edustettuina.
Toiseksi Suomessa on monialaisia tiedeyliopistoja, joissa on myös vahva luonnontieteellinen painotus, kuten Oulun ja Turun yliopisto. Kolmanneksi Suomessa on selkeästi profiloituneita yliopistoja, kuten innovaatiotutkimukseen keskittyvä Aalto-yliopisto ja arktisesta tutkimuksesta sekä taiteesta tunnettu Lapin yliopisto. Neljäntenä ryhmänä ovat sovellettujen tieteiden yliopistot, kuten Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja työelämäyhteyttä korostava Vaasan yliopisto.
Yliopistolain soveltamisalaan on kirjattu ne yliopistot, joita laki koskee. Tämä säätelee yliopistojärjestelmää eri tavalla kuin amerikkalainen kapitalismi. Toisaalta esimerkiksi Ohiossa myös valtiollisten yliopistojen määrä on korkea, lähes 50. Suomalainen uusi yliopistomalli on kompromissi valtionvirastomaailman ja vapaan kapitalismin välillä. Samalla yliopistouudistus on esimerkki tilaaja-tuottaja-mallista. Mallissa valtio ostaa julkisilta ja yksityisiltä yliopistoilta koulutus- ja tutkimuspalveluita tiettyjen periaatteiden nojalla. Tukipalvelujen osalta tuottavuusohjelmaa on toteutettu yhdistämällä yliopistojen taloushallinnon tietyt palvelut Vaasan Certiaan.
Seuraavaksi tarvitaan ammattikorkeakoulujen uudistamista. Ammattikorkeakoulujen asema on välttämätöntä arvioida uudestaan seuraavassa hallitusohjelmassa.