Yliopistolain uudistuksessa on riskinsä. Aalto-yliopiston myötä Suomeen syntyy ajan mittaan kahden kerroksen yliopistolaitos, "aaltolaiset" ja ne muut. Samoin kiinnostus perustutkimukseen luultavasti vähenee.
Vuodenvaihde todisti suomalaisissa yliopistoissa perinpohjaista muutosta. Valtion tilivirastoiksi luokitellut yliopistot muuttuivat erillisiksi oikeushenkilöiksi ja niissä olleet virkasuhteet muuttuivat työsuhteiksi. Yliopistot saavat pitkälti päättää omasta taloudestaan.
Hallituksen esityksessä aikoinaan kirjoitettiin, että "yliopistojen taloudellista ja hallinnollista autonomiaa lisäämällä vahvistetaan yliopistojen strategista tavoitteenasettelua, jota tuetaan johtamisjärjestelmien uudistamisella ja yliopistojen joustavammalla toimintatavalla. Vahvemmilla ja itsenäisemmillä yliopistoilla on edellytykset menestyä myös kansainvälisessä toiminnassa".
Kapulakieltä, joskin järkeenkäypää. Kun yliopistolaitos ei enää ole osa valtionhallintoa, esiin voidaan entistä terhakammin nostaa opetuksen ja tutkimuksen näkökulma sekä verkottuminen kansallisesti ja kansainvälisesti. Yliopistot pääsevät keskittymään siihen, mitä varten ne alunperin luotiin. Ainakin paperilla.
Uudistuksessa on kaksi riskiä: raha ja Aalto-yliopisto.
Voimaan tulleen lain mukaan valtio huolehtii edelleen yliopistojen perusrahoituksesta, mutta ne voivat hankkia omaa rahoitusta lisäksi. Lisärahoituksen metsästys ohjaa väistämättä toimintaa. Tarpeellinen perustutkimus joutunee antamaan tilaa tutkimukselle, jonka tuloksista saa nopeasti rahaa. Tämä tie näivettää yliopistolaitosta tiedontuottajana varmasti, ei välittömästi mutta pikku hiljaa vuosien saatossa.
Toiseksi markkinavoimat pääsevät aika pian määrittelemään, mitkä Suomen yliopistoista ovat elinkelpoisia ja mitkä eivät. Kun ikäluokat väistämättä pienenevät, oppilaspaikkoja ei tarvita niin paljon kuin nyt. Ja kun yliopiston lakkauttaminen on poliittinen itsemurha, kylmää poliittista päätöstä yhdestä tai useammasta lakkauttamisesta Suomessa ei tehdä.
Yksityisten varojen keruu on mittarille sille, kuinka vankasti kukin yhteisö haluaa yliopistonsa pitää. Heikosti rahaa saavat vain kuihtuvat pois. Markkinavoimat karsivat elinkelvottomat. Se aika, jolloin yliopistot olivat osa aluepolitiikkaa, päättyi 31. joulukuuta 2009. Oulussakin olisi hyvä pohtia, mitä kaupunki olisi ilman yliopistoa.
Aalto-yliopisto on oma lukunsa. Teknillisen korkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun sulautumasta on synnytetty Suomen eliittikorkeakoulu. Kolmen korkeakoulun edustamat tieteenalat kertovat, mitä markkinoihin uskova Suomi pitää huippuna: kauppatieteitä, tekniikkaa, muotoilua ja audiovisuaalista viestintää.
Ei niissä mitään vikaa olekaan, mutta missä ovat esimerkiksi lääketiede ja luonnontieteet? Aalto-yliopisto mainostaa kotisivuillaan jo nyt, miten mainittuihin korkeakouluihin on päässyt opiskelemaan ja tutkimaan Suomen parhaat opiskelijat.
Yksi yliopisto on nostettu jo lähtöviivalla muiden yläpuolelle. Kohta Suomessakin puhutaan brittien tapaan "Oxbridge-eliitistä" tai ranskalaisittain "enarkeista", eliitistä joka jakaa vallan taloudessa, tieteessä, politiikassa ja kulttuurissa. On olemassa "aaltolaiset" ja ne muut.
Oulussa varojenkeruu ei ole edennyt odotetusti. Tahdin on parannuttava. Oulun yliopisto on alueensa tärkein instituutio. Se on pidettävä vahvana Pohjois-Suomen hyvinvoinnin vuoksi.