On liioittelua väittää, että suomalaiset yliopistot ja korkeakoulut olisivat kriisissä. Niiden on kuitenkin pakko uudistua, jotta pärjäisimme.
Suomen yliopistolaitos on näihin asti hoitanut mallikkaasti tehtävänsä. Yliopistot ja muut korkeakoulut ovat tuottaneet hyvin koulutettuja työntekijöitä elinkeinoelämään ja julkisen hallinnon tehtäviin. Yliopistojen tutkimus taas on antanut tärkeän panoksen vauraan hyvinvointiyhteiskunnan syntymiseen muun muassa luomalla pohjaa suomalaisyritysten menestykselle.
Tätä taustaa vasten yliopistoja ja koko Suomen koulutusjärjestelmää kohtaan viime viikkoina esitetyt kovat muutosvaatimukset kuulostavat rajuilta. Syvällekäyviä muutoksia ovat peränneet muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunta, Sitra, ylijohtaja Anne Brunilan globalisaatiotyöryhmä sekä selvitysmies Jorma Rantanen.
Ensimmäinen kysymys on, että jos nykyinen järjestelmä toimii, miksi kelvollista koneistoa pitäisi lähteä uudistamaan saati perusteellisesti remontoimaan?
Muutosvaatimuksille on kuitenkin helppo löytää perusteita. Globalisaatio eli maapalloistuminen uhkineen ja mahdollisuuksineen ei iske korkeakouluihin yhtä suoraan kuin yritysmaailmaan, mutta ravistelee niitäkin. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pitää toimia niin, että niiden antama opetus ja tutkimus ovat vastaisuudessakin sitä, mitä Suomi tarvitsee selviytyäkseen.
Juuri vahvempaa kansainvälistymistä ja kilpailukykyä perää yliopistolaitokselta jokainen mainituista raporteista. Suomen huippuyksiköihin pitäisi saada nykyistä paljon enemmän ulkomaisia opiskelijoita ja tutkijoita. Samoin suomalaisia pitäisi lähettää maailman yliopistoihin paljon nykyistä runsaammin, eikä vain elämää ja kulttuuria oppimaan vaan myös tekemään tiedettä.
Viime viikkojen vaatimuksissa on silti myös ristiriitaisuutta. Samalla kun perätään keinoja saada Suomeen lisää ulkomaisia opiskelijoita, ehdotetaan EU:n ulkopuolelta tulevien yliopisto-opintojen muuttamista maksulliseksi. Se ei tietenkään lisäisi Suomen yliopistojen kansainvälistä houkuttelevuutta - paitsi jos tarjonta täällä on sellaista, että siitä halutaan maksaa. Sellaista sen pitäisi olla.
Raporttien vaatimusten perusteella syntyy herkästi kuva, että yliopistoissa eletään umpioissa huomaamatta ajan vaatimuksia. Se ei pidä paikkaansa. Korkeakoulut ovat panneet itsekin merkille monet nykyiset epäkohdat.
Kun esimerkiksi yliopistoja moititaan määrän tuottamisesta laadun sijaan, kritiikki pitäisi suunnata enemmänkin opetusministeriöön. Yliopistojen nykyinen rahoitusmalli suorastaan ajaa yliopistot suoltamaan mahdollisimman paljon maisteri- ja tohtoritutkintoja, jotta ne saisivat enemmän toimintamäärärahoja.
Muutosehdotukset pitää muutenkin asettaa tarkkaan puntariin. Esimerkiksi elinkeinoelämästä yliopistolaitokseen sinkoilevissa toiveissa ja terveisissä heijastuvat usein hetken taloussyklin vaatimukset, eivät pitemmän jakson perustellut arviot.
Joka tapauksessa suomalaista korkeakoululaitosta on aika arvioida perusteellisesti. Tulevaisuudessa on tarpeen antaa vielä parempaa opetusta ja tehdä vielä korkeatasoisempaa tutkimusta kuin nyt.
Mallia uudistuksiin on syytä hakea myös ulkomailta, vailla ideologisia rasitteita. Kannattaa kiinnittää huomiota vaikkapa shanghailaisen Jiaotong-yliopiston tuoreeseen listaan maailman 500 laadukkaimmasta yliopistosta. Sen alku on paljon puhuva. Kymmenen kovimman yliopiston joukossa peräti kahdeksan on Yhdysvalloista.