Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.
Taideteollisen korkeakoulun rehtorin Yrjö Sotamaan syksyllä 2006 yliopistojen rakenteellisen kehittämisen keskusteluun tuoma ajatus innovaatioyliopistosta oli minusta mielenkiintoinen. Se kiteytti ajan hengen. Innovaatioyliopistolla Sotamaa tarkoitti Taideteollisen korkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun yhdistämistä. Taideteollinen korkeakoulu etsi 1970-luvulla voimaa taistolaisittain ymmärretystä edistyksellisyydestä ja taiteen näkemisestä osana maailmankommunismin rakennustyötä ja sen keskeinen yhteistyöalue oli DDR.
2000-luvulla tilanne on toinen: Taideteollinen korkeakoulu käsitteellistää itsensä osana globaalia teknotaloutta ja markkinavoimia.
Innovaatioyliopiston kova ydin on ajatus perinteisten tiedekunta- ja tieteenalarajojen ylittämisestä. Jatkossa tarvitaan osaamista, mikä ei sijoitu minkään perinteisen opillisen disipliinin sisään vaan niiden reuna-alueille ja leikkauksiin. Yritysmaailmassa ei enää tuoteta tuotteita vain olemassaoleville markkinoille näitä analysoiden, vaan luodaan uusia tarpeita ja uusia markkinoita. Kuka ymmärsi tarvitsevansa puhelimen tekstiviestejä ennen kuin ne keksittiin. Elinkeinoelämän menestys tulevaisuudessa perustuu teknologisen osaamisen sekä palvelu- ja elämysosaamisen yhdistämiseen.
Innovaatioyliopisto muutti muotoaan Raimo Sailaksen työryhmän käsissä. Työryhmän raportissa ei puhuta mitään oppialojen yhdistämisestä innovaatioiden saavuttamiseksi vaan alkuperäinen ajatus on muuttunut kunnianhimoksi synnyttää Suomeen maailmanluokan tutkimusyliopisto. Työryhmä sekoitti tuotekehityksen ja perustutkimuksen tarpeet. Ajateltiin, että tutkimusta pystytään tuottamaan tuotekehityksen reseptillä.
Innovaatioyliopiston sijaan Teknillisen korkeakoulun ympärille rakentuvaa uutta oppilaitosta olisi perustellumpaa kutsua bisnesyliopistoksi. Suomessa tarvitaan myös yhtä bisnesyliopistoa, joka perustutkimuksen sijaan keskittyy elinkeinoelämää lyhyellä aikavälillä tukevaan soveltavaan tutkimukseen. Tähän tehtävään liittyy luontevasti ammatillinen koulutus elinkeinoelämän tehtäviin. Ammatillinen koulutus bisnesyliopistossa on luonteva järjestää yhteistyössä yritysten kanssa amerikkalaisen mallin mukaan. Saksassa polyteknikumit eli teknilliset oppilaitokset syntyivät 1800-luvun lopulla juuri oman aikansa bisnesyliopistoiksi tällä konseptilla.
Yliopistouudistuksen perusajatuksissa ja toimeenpanossa on epäilemättä paljon kritisoivaa, mutta kaikilta osin kritiikki ei ole ollut kovin painavaa. On puhuttu Humboldtin sivistysyliopiston tuhosta ja yliopistojen tuhatvuotisen perinteen murtumisesta. Akateemiset kriitikot tuntuvat kuitenkin olevan tietämättömiä sivistysyliopiston itsensä historiasta.
Wilhelm von Humboldt oli laaja-alaisesti oppinut saksalainen diplomaatti, jonka Preussin kuningas kutsui opetusministeriksi tehtävänään rakentaa Berliiniin tulevaisuuden yliopisto.
Uusi yliopisto herätti vastustusta ja sen varhaisia vuosia leimasi haparointi ja epävarmuus. Sivistysyliopistossa oli myös sisään rakennuttu ristiriita: yliopiston tehtävä oli kouluttaa kuuliaisia virkamiehiä tukemaan Preussin vahvistuvaa armeijavaltiota. Koulutuksessa ammatillinen aines oli kuitenkin sivuosassa ja tieteellinen yleissivistys opiskelijan itsensä vapaasti valitsemana kokonaisuutena korostui. Sivistysyliopistoa leimasi vahva filosofinen peruskoulutus ja monitieteisyys. Sivistysyliopiston alasajo tapahtui kahdessa vaiheessa: 1800-luvun lopulla ja toisen maailmansodan jälkeen korkeakoulutuksen erikoistumisen ja massoittumisen kautta.
Tieteen, erityisesti lääketieteen kehitys oli nopeaa 1800-luvun lopun Saksassa. 1870-luvulta alkaen teollistuminen, väestönkasvu ja kaupungistuminen olivat Saksassa Euroopan nopeimpia. Kemianteollisuus ja sähkötekniikka olivat vahvoja tiedeperustaisia teollisuudenaloja. Samaan aikaan maatalouselinkeino oli vaikeuksissa.
Muutos johti sosiaalisten erojen kasvuun eri paikkakuntien ja sosiaaliluokkien välillä. Sairasvakuutusjärjestelmän kehittyminen Saksassa 1800-luvun jälkipuoliskolla tuki laitostunutta lääketiedettä. 1800-luvun puolivälissä koko Saksan alueella on arvioitu toimineen 10 000 lääkäriä, mutta vuonna 1900 lääkäreitä oli jo lähes 30 000. Ammattikunnan vahvistuminen vaikutti osaltaan myös maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan biologisoitumiseen ja medikalisoitumiseen keisarillisessa Saksassa.
Vuonna 1900 saksalainen elinkeinoelämä vaati yliopistotutkimukselta yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Asialla oli yritysjohtaja Friedrich Alfred Krupp. Kruppin yritys valmisti vetureita, aseita ja rautateitä. Krupp rahoitti anteliaasti tieteellisen kilpailun, jonka tarkoituksena oli pohtia, oliko luonnontieteellinen perusta yhteiskuntapolitiikalle mahdollista löytää. Kruppin kirjoitelmakilpailun aiheena oli evoluution lakien soveltuvuus yhteiskuntasuunnitteluun. Krupp oli huolissaan nuorison kunnosta nykypäivän yritysjohtajien tapaan ja halusi ratkaista tieteen avulla alkoholismin ja suvullisen rappeutumisen ongelmat. Kruppin kilpailun voittanut Wilhelm Schallmayer rakensi kollegoineen myöhemmin Saksaan vahvan tieteellisen tutkimusohjelman eugenetiikan ja rotyhygienian alalle.
Yhteiskunnalliset muutokset Saksassa johtivat sivistysyliopiston muuttumiseen kohti Friedrich von Althoffin yliopistollista ammattikoulutusta, mistä myös suomalainen korkeakoulutus otti vaikutteita 1900-luvulla. Yliopisto muuttuu ajan mukana, mutta jokainen uudistus jättää oman jälkensä traditioon.