Asuntoministeri Jan Vapaavuori on oikealla asialla kyseenalaistaessaan Suomeen levinneen kauppakeskusvillityksen. Suunnitelmien mittakaavat ovat jo karanneet käsistä.
Kymmenen vuotta sitten suurimmat vireillä olleet kauppakeskushankkeet olivat kooltaan 10 000-15 000 neliömetriä. Nyt ne ovat yli 300 000 neliömetriä. Suomen ennätystä viritellään Jyväskylään, jossa Eteläportin koko olisi 350 000 neliötä. Se on suuruudeltaan yli kaksinkertainen Helsingin Itäkeskukseen verrattuna, joka nyt on Suomen suurin kauppakeskus.
Kempeleen kunnan ajama, voimassa olevan seutukaavan vastainen Zatelliitti sijoittuu vajaalla sadalla tuhannella neliöllään vasta kahdeksanneksi valtakunnan suursuunnitelmien listalla. Kymmenessä vuodessa on siis Suomeen rakennettavien kauppakeskusten mittakaava yleisesti ottaen kymmenkertaistunut.
Luvut pohjaavat selvitykseen, jonka asuntoministeri Jan Vapaavuori teetti ympäristökeskuksissa. Ilman Vapaavuoren aktiivisuutta viranomaisilla ei edes olisi kokonaiskäsitystä siitä, millä tavalla vähittäiskaupan elämä muuttuu Suomessa - tai aiotaan muuttaa. Kuten ministeri aivan oikein muistutti, paljon puhutut Ideaparkit ovat tässä vain jäävuoren huippu.
Kiinteistösijoitusyhtiöt ja kauppaketjut ovat kunnanisien suosiollisella avustuksella sysäämässä käyntiin kehitystä, joka koko suomalaista yhteiskuntaa ajatellen aiheuttaa todennäköisesti enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Suomessakin vannotaan periaatetasolla kestävän kehityksen nimiin. Jättimäiset, vain autoilun varassa toimivat kauppakeskukset eivät parhaalla tahdollakaan sellaista ole. Ne johtavat varsinaisten kaupunki- ja kuntakeskusten näivettymiseen ja vääristävät yhdyskuntarakennetta.
Tämä tapahtuu lisäksi hetkellä, jolloin talouden odotukset ovat nopeasti heikentymässä ja autoilun polttoainekustannukset ovat nopeasti kasvamassa. Todennäköistä onkin, että moni nyt esillä olevista suunnitelmista jää paperille ehtimättä koskaan toteutukseen asti, sillä asiakkaiden ostovoima tuskin kasvaa siihen tapaan kun vielä hetki sitten kuviteltiin.
On selvää, että keskusten ulosmenoteiden varsille sijoittuville kaupan suuryksiköille on oma tarpeensa. Oulunkin seudulle niitä on rakennettu ja varmasti lisää vielä rakennetaan, mutta nyt puhutaan aivan uudenlaisesta kokoluokasta.
Yhdyskuntarakenteen "amerikkalaistuminen" eli hajoaminen on kustannustekijä, jota kauppakeskusten suunnittelijat eivät laskelmissaan ota huomioon. Mutta jossain sekin on noteerattava, ja Vapaavuori näyttää oivaltaneen vastuunsa. Asuntoministerit ovat olleet monesti hallitusten jakojäännöksiä, huomaamattomia ja hiljaisia. Vapaavuoren ote on toisenlainen.
Vapaavuori asettaa vastakkain kei-nomaailmat - kuten hän ilmaisee - ja eurooppalaisen perinteen mukaiset kaupunkikeskustat. Mutta helsinkiläisministerin huolta voisi laajentaa vielä koskemaan suomalaisia kuntakeskuksia ja pikkukaupunkeja, joiden yleisilme jo entuudestaan on usein aneeminen ja joita viimeistenkin erikoiskauppojen lähtö kirpaisee pahoin. Kaupunkialueella uusiin ostoskeskuksiin pääsy joukkoliikenteellä on vaikeaa, haja-asutusalueella se on jo mahdotonta.
Lisäksi yhdyskuntasuunnittelussa on jo pakko ottaa ilmastonmuutos huomioon ja pyrkiä ratkaisuihin, jotka eivät ainakaan lisäisi autoilun tarvetta. Helpoin tapa siinä on pyrkiä vireyttämään jo olemassa olevia kaupunki- ja kuntakeskustoja, ja juuri sitä pitää tehdä Oulunkin seudulla.