Ulkoministeriön tilaama selvitys Suomen YK:n turvallisuusneuvostokampanjasta vahvistaa kotimaassa tehtyä analyysia. Pohjoismainen itsetyytyväisyys tympäisee maailmalla. Suomi mielletään pohjoismaiseksi besserwisseriksi, joka tarjoaa omaa erinomaisuuttaan muille malliksi.
Suomen kirvelevää mahalaskua lievittää se, että myös Ruotsi jäi nuolemaan näppejään, kun siltä meni äskettäin sivu suun paikka YK:n ihmisoikeusneuvostossa.
Suomi oli ennakkosuosikki YK:n turvaneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi, mutta sitten tuuli kääntyi. Periaatteessa Suomi teki oikeita asioita, mutta painotuksissa ja kuntohuipun ajoituksessa mentiin metsään.
Suomi pani kampanjassaan liikaa painoa YK:n toiminnan korostamiseen. Suomen YK:lle ohjaama kehitysyhteistyörahoitus on merkittävää, mutta hajautuu monikansallisiin ohjelmiin. Tämä ja ohentunut rauhanturvatoiminta eivät tuo näkyvyyttä, jota maakohtainen ulkopolitiikka tarjoaa.
Suomelta puuttuu oma profiili. Siksi kysyjälle on vaikea vastata, mitä Suomi itse asiassa on saanut aikaan YK:ssa ja mihin Suomi pyrkii. Laveat kampanjateemat kuten rauhanvälitys, ihmisoikeuskysymykset ja naisten oikeudet ovat tärkeitä teemoja. Niiden korostaminen vie kuitenkin tilaa kahdenvälisiltä suhteilta ja muilta yhteisiltä mielenkiinnon kohteilta.
On sopeuduttava siihen, että YK:n sisäinen dynamiikka ja globaalit valta-asetelmat ovat murroksessa. Länsimaiset arvot pohjoismaisella erikoiskorostuksella eivät ole ainoita tarjolla olevia elämisen malleja, niin erinomaisia kuin ne ovatkin.
Vaaliasetelma Suomen kannalta oli hankala, kun vastaehdokkaana oleva Australia edusti kokonaista mannerta ja toisaalla oli Luxemburgin kaltainen pieni, mutta diplomaattisesti suuri EU-maa.
Loppupeleissä Suomi sai tukea muilta Pohjoismailta, Baltiasta ja Karibian alueelta, mutta ei riittävästi Afrikasta, kehittyvistä maista eikä edes Euroopasta.
Suomella on peiliin katsomisen paikka, kun ulkoministeriön vuosikymmenen ykköshanke meni mönkään. Kansainvälisen rauhaninstituutin IPI:n selvityksestä kannattaa kuitenkin ottaa oppia.
Tappio YK:ssa ei tarkoita, että olisi syytä vetäytyä YK-yhteistyöstä tai romuttaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Ei ole mitään syytä luopua politiikasta ja ihanteista, jotka ovat nostaneet Suomen sadassa vuodessa köyhyydestä maailman vauraimpien maiden joukkoon.
Sen sijaan omaa politiikkaa ja profiilia on terävöitettävä niin, että Suomi pystyy tehokkaasti perustelemaan arvoja ja valintoja, joita se kannattaa. Kehitysyhteistyön painopistettä kannattaa siirtää ulkopolitiikkaa palvelevaan kahdenväliseen ja valikoituun yhteistyöhön.
Vuoropuhelun kehittäminen ja ymmärrys muita kulttuureja kohtaan kaipaavat kohennusta. Ulkoministeriön viestintästrategia ja diplomaattikoulutus on samoin päivitettävä ajan tasalle tuota pikaa.