Yli­luon­nol­li­nen pe­lot­taa aina

Oletteko kuulleet tarinaa itsepäisestä rengistä, joka jää varoitteluista huolimatta saunanlauteille yli keskiyön? Hän saa pirun saunakumppanikseen, ja aamulla talonväkeä odottaa kaamea näky.

-
Kuva: Tapio Maikkola

Oletteko kuulleet tarinaa itsepäisestä rengistä, joka jää varoitteluista huolimatta saunanlauteille yli keskiyön? Hän saa pirun saunakumppanikseen, ja aamulla talonväkeä odottaa kaamea näky.

Entäpä kuinka käy sulhoaan Amerikasta odottavalle neidolle? Kun häntä viimein tullaan hevosreellä noutamaan, kalpeahko ajuri lausuu: "Kuu paistaa kelmeää, reki kulkee vikkelään, etkös tyttö pelkää?"

Kauhutarinoiden perinne on pitkä, mutta kertomisen kaava on pysynyt jokseenkin samana. Oululainen sarjakuvataiteilija Patrick Wester ja helsinkiläinen opettaja-kääntäjä Pekka Pakkala ahmivat varhaisteineinä lähinnä kauhun viihteellisempää osastoa, kauhulukemistoja.



Taustalla
vanhat tarinat


1970-luvun alussa lehtihyllyille putkahtivat Shokki, Yöjuttu, Frankenstein ja Vampirella. Myöhemmin kuvioihin tulivat John Carpenterin elokuvat ja Stephen King -filmatisoinnit. Aikuisiällä Wester ja Pakkala päättivät palata nuoruutensa tunnelmiin työstämällä kirjan, Karmivia tarinoita.

"Halusimme liittyä kertojien jatkumoon. Tutkimme vanhoja kummitusjuttuja kansanrunousarkistossa ja aloimme miettiä, voisiko niitä sijoittaa nykyaikaan", kertoo Patrick Wester.

Pohjanmaalta lähtöisin olevat kaverukset suunnittelivat tekevänsä alueen tarinoista sarjakuvia tai novelleja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa he saivat eteensä kokoelman 1900-luvun alun kauhutarinoita, joiden pohjalta kirjan tarinat muokkautuivat.

"Meidän sepittämämme nykytarinat ja vanhat tarinat kulkevat kirjassa lomittain. Olisi hienoa, jos kirja houkuttelisi myös nuoria tarttumaan kirjaan. Tarinat ovat vähän kalmanhajuisempia kuin Harry Potter", virnistää Wester.

Tekijöiden lähtökohtana on ollut kauhuaiheisten sarjakuvien, elokuvien ja kirjallisuuden aineksien yhdistäminen suomalaiseen perinteeseen. Kirja on suunnattu yli kymmenvuotiaille kummitustarinoiden ystäville. Testattukin kuulemma on, koekaniinina on ollut Westerin 11-vuotias poika.



Jatko-osa
tulossa


Kirjan työstäminen ei ole ollut vaikeaa, vaikka työtoveri Pekka Pakkala asuukin Helsingissä. Sähköpostit ovat "laulaneet" ahkerasti, kun Wester on lähettänyt kuvitusluonnoksiaan ja Pakkala on suoltanut tekstiä. Asiaa on toki helpottanut se, että aivan ensimmäistä kertaa he eivät ole yhteistyötä tekemässä.

Vuonna 2003 ilmestyi heidän ensimmäinen sarjakuva-albuminsa Isä Bastardus, joka kertoo rikollispapista.Kyseinen sarjakuvahahmo on seikkaillut myös Ilta-Sanomissa. Kuvitus on Westerin ja tekstistä vastaa Pakkala.

"Yhteistyö on helppoa, sillä meillä on samanlainen huumorintaju ja ymmärrämme vähästä, mitä toinen ajaa takaa."

Wester paljastaa, että Karmiville tarinoille on tulossa vuoden sisään jatko-osa. Tällä hetkellä kaverukset työstävät parisuhdeaiheisia sarjakuvanovelleja.



Turvallinen
pelko hyvää


Kauhussa ihmisiä kiehtoo ääritunteiden kokeminen: tunneskaala liikkuu yltiöonnellisuudesta hyytävään pelkoon.

"On helpottavaa tietää elokuvissa tai kirjaa lukiessaan, että tarvitse mennä jonnekin taistelutantereelle kokeakseen kauhua. Pelko tuntuu hyvältä, kun sen voi kokea turvassa."

Nykykauhu on Westerin mukaan liiaksi MTV-estetiikan läpitunkemaa ja lyhytjännitteistä: "Joku on tapettava heti ensi minuuteilla. Psykologinen kauhu on paljon tehokkaampaa kuin veri ja suolenpätkät."

Yliluonnollinen pelottaa aina ihmistä. "Yliluonnollisiin asioihin haetaan pakonomaisesti selitystä uskonnolla tai jollakin muulla keinolla."

Ilmoita asiavirheestä