Laatua pitää olla, mutta ei ylilaatua. Jos tulee toimeen kahden tähden hotellissa, miksi mennä viiden tähden hotelliin ja maksaa sellaisesta, mitä ei tarvitse. Ilman uima-allasta ja yökerhoakin pärjää.
Selvää tähän asti. Periaatehan tuntuu ihan järkevältä ja on helppo ymmärtää, miksi se on tuotu tilaaja-tuottajamallin myötä myös kunnallisiin palveluihin.
Oulussa tilaaja-tuottajamalli ei toistaiseksi ole aiheuttanut ongelmia palvelujen laadulle. Mikä tärkeintä, myös kuntalaiset ovat olleet tyytyväisiä, suurempaa huomauttamista ei ole ollut. Tähän saakka mallia on kuitenkin viety läpi aloilla, jossa palvelut ovat enemmän tai vähemmän kollektiivisia. Jatkossa haaste on kokonaan toinen.
Sosiaali- ja terveystoimessa, johon tilaaja-tuottajamalli seuraavaksi sisään ajetaan, palvelut ovat huomattavasti yksilöllisempiä. Miten siellä määritellään haitallinen, kustannuksia nostava "ylilaatu"?
Kun Oulussa pari vuotta sitten vedettiin yhteen kokemuksia tilaaja-tuottajamallista, esimerkkinä ylilaadusta käytettiin tilannetta, jossa huoltomies ensisijaisen vian ohella korjaa myös jonkin toisen samalla havaitsemansa vian ilman sitä koskevaa erillistä tilausta. Ihailtavaa omatoimisuutta? Väärin, väärin: pitää tehdä vain se, mistä on sovittu ja mistä maksetaan.
Vaikka hommien hoitelu samoilla tulilla olisi kokonaistaloudellisesti järkevää ja pienessä mittakaavassa myös toivottavaa, se ei kuitenkaan ole sopimusohjauksen ja markkinoiden pelisääntöjen mukaista.
Miten samaa periaatetta sovelletaan jatkossa esimerkiksi kotipalvelussa ja vanhustenhoidossa? Jos vanhukselle on tilattu esimerkiksi tunnin verran kotikäyntiä päivässä, paneeko hoitaja pillit pussiin, kun aika on täysi, olipa tilanne mikä hyvänsä? Tekeekö kodinhoitaja ylilaatua, jos pyyhkäisee pölyt samalla, kun valmistaa aterian, jos tilauksessa puhutaan vain ruuanlaitosta?
Hyvinvointipalveluissa tilaajan ammattitaito korostuu. Jos tilaaja osaa asiansa, hän tietää, mitä oikeasti tarvitaan ja osaa myös tilata oikeita asioita. Päinvastaisessa tapauksessa palvelujen paloittelu "tuotteisiin" voi mennä liian pitkälle ja toimitaan liian kaavamaisesti. Kenttä on laaja ja palvelutarpeet yksilöllisiä, joten siinäpä asiantuntemus punnitaan.
Tavalla tai toisella tietty joustovara pitää säilyä. Toisaalta järjen käyttöä ei varmasti mikään malli jatkossakaan estä.
Organisaatiouudistuksen rytinässä sosiaali- ja terveystoimeen tuli auki liuta uusia johtajatason virkoja. Määrää voi tietenkin kauhistella ja kysyä, eikö pikemminkin tarvittaisi lisää väkeä käytännön hoitotyöhön. Ihan varmasti heitäkin tarvittaisiin, mutta tässä tapauksessa riittää varmasti töitä myös (hyville) johtajille.