Emeritusprofessori Heikki Ylikangas tyrmää uudessa tutkimuksessaan selkeästi tiedot Lappeenrannan salaisesta kenttäoikeudesta ja 500-600 teloitetusta sotilaskarkurista. Hän pitää tietoja antaneen "Syväkurkun" toimintaa yksinkertaisesti huijauksena.
Ylikangas kylläkin myöntää, että kesällä 1944 Lappeenrannassa ilmeisesti teloitettiin karkureita annetun käskyn mukaisesti. Teloitettuja oli kuitenkin hänen mukaansa korkeintaan muutama kymmenen.
Ylikangas esittää näkemyksensä tiistaina julkistetussa kirjassaan Romahtaako rintama? (Otava). Ylikangas on saanut "Syväkurkun" kiinni tekaistuista tiedoista. Esimerkiksi "Syväkurkku" oli jo vuonna 1990 julkaissut Lappeenrantalainen-lehdessä tietoja Kalle Sipponen -nimisen karkurin tuomiosta. Nimi paljastui Ylikankaan tutkimuksessa tekaistuksi.
"Syväkurkku" oli luovuttanut vuonna 1996 Lappeenrannan kaupunginarkistolle väitetyn kenttäoikeuden puheenjohtajan Toivo Tapanaisen muistiinpanoja. Ylikankaan mukaan ne ovat "Syväkurkun" itsensä laatimia.
Ylikangas suhtautuu myös hyvin kriittisesti tietoihin Lappeenrannan Huhtiniemessä paikasta toiseen siirretyistä yli sadasta teloitetusta. Hän pitää todennäköisenä, että "autosotamies Eero Käärmeniemen" nimiin annettu lausunto asiasta olikin "Syväkurkun" lausunto.
Tuomio on tyly: "Lyhyesti sanoen harvoin on nähty häikäilemättömämpää huijausta kuin tämä."
Ylikangas sai viime kesäkuussa tietää "Syväkurkun" nimen, mutta nimeä hän ei kirjassaan paljasta. Kyseinen tietolähde on syntynyt vuonna 1946, ja hän oli ilmeisesti auttamassa Tapanaista kun tämä järjesteli papereitaan vuonna 1971.
Teloituskäsky Heinrichsiltä
Ylikankaan tutkimus ei keskity mitenkään Huhtiniemen tapaukseen. Hän on tutkimustaan varten selvittänyt mittavan määrän arkisto- ja haastatteluaineistoa. Hän käy läpi sotatapahtumat Karjalan kannaksella kesällä 1944. Hän käsittelee yksityiskohtaisesti sotakarkuruutta ja karkurien taustoja. Tiedot tosin paljastavat, että arkistoissa on paljon puutteita ja ristiriitaisuuksia.
Virallisten tietojen mukaan jatkosodan aikana teloitettiin 57 karkuria. Ylikangas pystyy nimeltä mainitsemaan 91 teloitettua. Hän arvelee, että sodan aikana ammuttiin rankaisutoimin kaikkiaan noin 250 karkuria.
Karkeasti arvioituna 8 000 miestä etsiytyi joukoista erilleen ja halusikin pysyä niistä erillään. Heidän motiivinaan oli säilyttää henki ylivoimaisen vastustajan hyökätessä. Sodanjohdolle ongelmallisimpia tapauksia olivat joukkopaot.
Mutta ammuttiinko Lappeenrannassa sotilaskarkureita kesällä 1944? Ylikangas pitää tätä aivan mahdollisena ja kaiketi todennäköisenäkin. Taustalla tälle näkemykselle on jalkaväenkenraali Erik Heinrichsin nimissä 20. kesäkuuta 1944 annettu käsky, jonka mukaan kaikki karkurit oli toimitettava omien yksiköidensä henkilötäydennyskeskuksiin. Karkureille oli annettava käskyn mukaan mahdollisuus palata yksikköönsä. Kahdesti kieltäytyneet oli ammuttava.
Käsky oli Ylikankaan mukaan laiton. Se korvattiin pikaisesti lainmuutoksilla, joka mahdollisti karkureiden teloitustuomiot kenttäoikeuksissa. Käskyä noudatettiin vaihtelevasti.
Ne karkurit, joille ei löytynyt omaa henkilötäydennyskeskusta (HTK) oli toimitettava HTK 1:n vastaanottoelimeen, joka perustettiin Lappeenrantaan. Tämän elimen perustaminen on Ylikankaan mukaan tosiasia. Sitä ei voi liioin kiistää, että teloituskäsky oli annettu.
Ammuttujen määrä auki
Ylikankaan mukaan Lappeenrannassa ei voinut olla mitään salaista kenttäoikeutta, koska sellainen olisi ollut kaupungin läpi kulkeneiden lähes 6 000 miehen hallitsemiseen liian kankea ja hidastempoinen.
Ylikankaan tutkimuksessakin jää auki, kuinka monta kieltäytyjää ammuttiin Lappeenrannassa annetuin käskyin. Joka tapauksessa sadoista vainajista ei voi hänen näkemyksensä mukaan olla kyse.
"Löytyipä tulevissa kaivauksissa Huhtiniemestä tai jostain sen lähiympäristöstä vuoteen 1944 liittyviä sotavainajia tai ei, Lappeenranta ei muodostaisi mitään jättimäistä ja kaiken toiseksi muuttavaa karkureitten Golgataa", hän päättelee.