Valtakunnansovittelijan paikan täyttö ei ole enää kaukana farssista. Tähän mennessä näyttämölle nousseet päähenkilöt ovat kukin hetken aikaa esillä oltuaan kumartaneet syvään, kiittäneet yleisöä ja vetäytyneet sitten verhojen taakse. Katsojat ovat jääneet ihmettelemään, mistä kumman teatterielkeistä oikein oli kysymys.
Ensiksi näin teki SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen, sitten Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtaja Heikki Pohja ja viimeksi näiden jälkeen parrasvaloihin nostettu SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö Janne Metsämäki. Ihalainen vetosi muun muassa siihen, että ehtisi istua paikalla vain yhden nelivuotiskauden, Pohja henkilökohtaisiin syihin ja Metsämäki siihen, että hänen vaimonsa tehtävät Helsingin apulaiskaupunginjohtajana voisivat aiheuttaa hänelle jääviysongelmia.
Niinpä maanantaina oltiin jo tilanteessa, jossa suurin palkansaajakeskusjärjestö väläytti viran panemista auki uudelleen. Akavan paikalle tarjoama johtaja Markku Lemmetty ei SAK:lle selvästikään kelpaa. Tuoreen puheenjohtajan Lauri Lylyn vetämällä keskusjärjestöllä olisi ollut mahdollisuus osoittaa uutta työmarkkinakulttuuria ja vilauttaa Lemmetylle vihreää valoa, mutta omien asemien ja arvovallan varjelu nousi tärkeämmäksi.
Valtakunnansovittelijan tehtävän hoito ei onnistu, jos viran haltijan puolueettomuuteen ei luoteta. Siksi hänen sidoksensa ja riippuvuussuhteensa on tarpeen katsoa tarkasti läpi.
Tästä huolimatta Metsämäen ratkaisu oli hätävarjelun liioittelua. Aika teoreettinen on ajatus, että hänen mahdollisuutensa hoitaa virkaa olisivat vaarantuneet, koska hänen vaimonsa Tuula Haataisen vastuulla Helsingin kaupungissa ovat palkka- ja henkilöstöasiat. Valtakunnansovittelijan pöydän ympärillä Helsingin Bulevardilla tapaavat istua liittojen ja keskusjärjestöjen edustajat, harvemmin yksittäisen kunnan väki.
Kaiken lisäksi jokainen valtakunnansovittelija on tiennyt takuuvarmasti, että systemaattinen kallistuminen neuvottelupöydässä jomman kumman osapuolen taakse merkitsee saman tien uskottavuuden menestystä.
Paljon suurempia periaatteellisia jääviysongelmia voisi nähdä siinä käytännössä, että sovittelijat ylipäätään ovat tavanneet tulla joko työnantaja- tai työntekijäleiristä eli suoraan toisen osapuolen riveistä. Sekään seikka ei kuitenkaan ole ollut käytännössä ongelma. Sovittelijat ovat tähän asti kirkkaasti ymmärtäneet tehtävänsä ehdottoman puolueettomuusvaatimuksen.
paakirjoitus@kaleva.fi