Yli puolet ke­hys­kau­den lii­ken­ne­hank­keis­ta on yhä käyn­nis­tä­mät­tä

Yli puolet hallituksen tälle kehyskaudelle suunnitelluista liikennehankkeista on vielä käynnistämättä.

Yli puolet hallituksen tälle kehyskaudelle suunnitelluista liikennehankkeista on vielä käynnistämättä. Kahdestakymmenestä liikennehankkeesta kahdeksan on saanut lopullisen rahoituspäätöksen. Kehyskausi päättyy vuonna 2016.

Valtion taloustilanne on oleellisesti heikentynyt siitä, kun päätökset kehyskauden aluksi tehtiin. Liikenne- ja viestintäministeriöstä arvellaan, että hallitus joutuu entistä tarkemmin pohtimaan, mitkä uusista hankkeista voidaan enää toteuttaa. Myös perusväylänpidosta uupuu nimittäin rahaa.

Liikenteen kahteenkymmeneen investointihankkeeseen on budjetoitu noin 350-400 miljoonaa euroa vuodessa. Käynnistystä odottavista töistä kalleimmat ovat Imatra-Luumäki-välin kaksoisraide ja Helsinki-Riihimäki-rataosan kapasiteetin lisääminen.

Liikenneväylien korjauksiin ja ylläpitoon käytetään suunnilleen yksi miljardi vuodessa. Perusväylänpidon rahoituksesta karsittiin tosin juuri 100 miljoonaa euroa.

Hallitus joutuu tekemään tiukkoja valintoja toteutusjärjestyksestä budjettiriihessä elokuussa.

- - -

Korjattu aiempaa uutista kello 17:03: LVM korjaa, että kyse on kehyskaudesta, ei hallituskaudesta.

Korjattu aiempaa uutista kello 15:46: Käynnistystä odottavista töistä kalleimpiin kuuluu Imatra-Luumäki-välin kaksoisraide, ei Kehä 3:n kehittäminen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä