"Kymmenen vuotta sitten termillä ihmiskauppa ei ollut mitään tekemistä siirtolaispolitiikan kanssa. Nyt asia kuuluu tärkeimpiin kysymyksiin", sanoi Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n Pohjoismaiden ja Baltian toimiston johtaja Thomas Lothar Weiss Helsingissä tiistaina jatkuneessa lapsikauppaa käsittelevässä seminaarissa.
IOM on hallitusten välinen järjestö, joka mm. avustaa siirtolaisuuteen liittyvissä teknisissä operaatioissa.
Ihmiskauppa luetaan orjuuden nykyaikaisiin muotoihin, vaikka ilmiö itsessään onkin vanha. Ihmiskaupan kielto sisältyy jo 1926 Kansainliitossa hyväksyttyyn orjuutta koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen.
YK:n vuonna 2000 hyväksymässä asiakirjassa ihmiskaupan estämiseksi kaupan piiriä on laajennettu käsittämään myös moninaiset kaupan vaiheet, kuten kaupattavien värväys ja heidän kuljetustensa järjestäminen. Unicefin arvion mukaan pelkästään 1,2 miljoonaa lasta kaupataan vuosittain. Mutta sekin on vain arvio.
Pienten lasten kauppaa ei Suomeen
EU:n tasolla uskotaan 120 000 naisen ja lapsen päätyvän vuosittain ihmiskaupan uhreina EU-maihin. Seminaarissa todettiin yksimielisesti, että pienten lasten ihmiskauppa ei kohdistu Suomeen. Ongelma liittyy kuitenkin meihin siten, että suomalaiset hyväksikäyttävät ihmiskaupan uhreiksi joutuneita lapsia erityisesti lähialueillamme ja Aasian maissa.
Weissin mukaan lapsikauppa on huomattava ongelma tietyille maille ja alueille. Niitä ovat mm. Albania, Moldova, Nepal, Intia ja Länsi-Afrikka. Kyse on lähinnä nuorten tyttöjen kauppaamisesta prostituoiduiksi.
Pikkupoikien erillisistä markkinoista ei ole tutkimuksissa havaittu suuremmin näyttöä. IOM arvioi, että naiskaupan uhreista 10-30 prosenttia olisi alaikäisiä.
Järjestön tietojen mukaan Nepalista kaupataan vuosittain 5 000-7 000 tyttöä Intiaan. Noin 2 000 lasta myydään eri maista seksiorjiksi Kambodzhaan. Tuhansia lapsia kaupataan myös vuosittain orjatyön luonteiseen raskaaseen ruumiilliseen työhön Länsi- ja Keski-Afrikassa.