Vakuutusyhtiö Vahinko-Pohjolan uusi toimitusjohtaja on lokakuun alusta alkaen Tomi Yli-Kyyny, 43. Hän toimii tällä hetkellä Pohjolan yritysasiakastoiminnosta vastaavana johtajana.
Valinnasta on päättänyt Vahinko-Pohjolan hallitus. Samalla hallitus hyväksyi yhtiön toimitusjohtajan Eero Heliövaaran eron tämän kuun lopusta lukien.
Heliövaara jatkaa edelleen Vahinko-Pohjolan emoyhtiön Pohjola-Yhtymän toimitusjohtajana, jolle Yli-Kyyny raportoi.
Osuuspankit ja Pohjola ilmoittivat viime viikon maanantaina, että ne yhdistävät voimansa yhdellä Suomen suurimmalla yrityskaupalla. Uudessa ryhmässä Pohjolan ydintä on juuri vahinkovakuuttaminen ja Pohjola sulautetaan osaksi uutta OP-ryhmää.
Tässä yhteydessä toimitusjohtaja Heliövaara ohitettiin uuden finanssileirin järjestelyissä ja hän ilmoitti jättäytyvänsä jonkin ajan kuluessa Pohjolan palveluksesta.