Levyarvio: Harmaja: Harmaja. Playground 2009.
Heti alkuun on tehtävä eräs asia selväksi. Harmaja ei ole lyhyen ja kiihkeän elämän runoilijana eläneen Saima Harmajan (1913-1937) nimikkoyhtye. Harmaja seisoo omillaan, vaikka levyllä on kaksi kaima Saiman runoa, Sydäntalvella ja Kevät.
Sanoitukset ovat heavybändi Charonista tunnetun laulajan Juha-Pekka Leppäluodon. Sävellykset ovat Leppäluodon ja Simo Vuorelan kynästä.
Harmajan ympärillä leijuu paljon suuria ennakko-odotuksia, eikä ensimmäinen levy petä. Musiikki vaatii nykyajalle harvinaista keskittymistä ja kuuntelua. Levyllinen Harmajaa voi tuntua aluksi tasapaksulta ja melankoliassaan jopa kliseiseltä, mutta näin ei ole. Turha on karsittu pois ja koukut on laskettu syvempään veteen.
Akustisesti hienosti soiva yhtye vie kevyen tuntuisesti näitä mutkattomasti sävellettyjä lauluja eteenpäin.
Leppäluodon laulu on pakotonta, vaikka joitakin epätarkkuuksia löytyy. Esimerkiksi Kevät-runon aloittava säe "Tulen kuoleman varjon maasta" kuulostaa "Tuulen kuoleman varjon maasta". Sana "omassa" ääntyy niin, että o-vokaali venyy ooomaksi.
Kumma kyllä tuo koskee vain Saima Harmajan tekstejä. Runoilijalegenda lienee nostanut jännityksen kitalakeen. Leppäluodon omissa sanoituksissa esitys tuntuu rennommalta. Sanoja on tohdittu sovittaa musiikin tarpeisiin eikä päinvastoin.
Saima Harmaja oli runotyttö, joka poti maailmantuskaa ja siinä ohessa keuhkotautia. Leppäluodon sanoituksissa on havaittavissa saimamaista lyyristä helkäntää, kuten unten satamaa, huulilta henkäistyjä sanoja ja virtensä kuiskaavia kuolleita sointuja.
Yleensä ylevä tyyli latistuu herkästi ja muuttuu tahattoman koomiseksi - mikäli esiintyjä antaa siihen pienenkään aiheen. Tällä levyllä klassisen runolliset allegoriat yksinkertaisesti toimivat.