Yleisradiota ravistelevat uudistukset jatkuvat. Yhtiölle on hyväksytty uudet strategiset linjaukset, joiden avulla se yrittää palvella katsojia ja kuuntelijoita paremmin. Haaste on kova, kun Ylen pitää samaan aikaan karsia kulujaan.
Mikael Jungnerin vajaan vuoden mittainen kausi Ylen toimitusjohtajana on ollut rankkaa aikaa. Jungner luuli menevänsä hyvin hoidettuun taloon, jota tervehdytetään vakaasti sovitun aikataulun mukaan vuoteen 2008 mennessä, mutta hän joutuikin toteamaan nopeasti, että hänellä on edessään todella suuri urakka yhtiön toimintojen tehostamisessa ja sen nostamisessa ylös tappioiden suosta.
Ylessä on tehty Jungnerin aikana kovia ratkaisuja. On päätetty vähentää väkeä, on organisoitu toimintoja uudelleen, on uudistettu yhtiön hallitus, on sanottu irti sopimus Ruotsin koostekanavan SVT Europan jakelusta ja on päätetty luopua STT:n palveluista vuoden lopulla. Kaikki tämä on ollut pakko tehdä siitä huolimatta, että televisiomaksu on noussut vuosittain ja Ylen tappioputki lyhenee tavoitteiden mukaisesti. Ylen tulos jäi "enää" 28,8 miljoonaa euroa miinukselle viime vuonna.
Tuorein suuri uudistus sisältyy tiistaina hyväksyttyyn, vuoteen 2010 ulottuvaan strategiaan. Yle siirtyy konstikkaan kielenkäyttönsä mukaan välinelähtöisestä perusorganisaatiosta sisältö- ja asiakaslähtöiseen organisaatioon. Ylen hallituksen puheenjohtaja Hannu Olkinuora on luonnehtinut muutosta Ylen johtamiskulttuurin terästämiseksi.
Ylen ohjelmatuotanto jaetaan neljään vastuualueeseen. Yksi toimiala vastaa asiaohjelmista ja kulttuurista, toinen uutisista, kolmas viihteestä ja populaarikulttuurista sekä neljäs ruotsinkielisestä ohjelmistosta. Käytännössä yhtiön korkeat poliittistaustaiset johtajat ja ohjelmien tekijät jatkavat uudessa organisaatiossa aiempaa pienemmin resurssein, joten kyseessä on aito toimintojen tehostusyritys sisäisin järjestelyin ja ilman tuntuvia uusia panostuksia.
Onnistuuko se ja syntyykö tavoitteeksi asetettu uusi Yle? Vastaus riippuu siitä, miten ja kuinka nopeasti Ylen henkilöstö oppii työskentelemään uudessa organisaatiossa. Pelkkä organisaatiokaavioiden piirtely ei johda kovin pitkälle, vaan saattaa jopa sotkea asioita ainakin aluksi. Ylen henkilöstö on työskennellyt vuosikymmeniä vanhassa organisaatiossa. Kun sen pitää oppia nyt tulemaan toimeen myös pienemmällä porukalla -- vähennystarve on noin 400 ihmistä -- sekä parantaa tuotantonsa laatua ja lisätä määrää, haaste on monumentaalinen.
Yle on huono priorisoimaan ja karsimaan toimintojaan. Se haluaa ahnehtia asemansa säilyttääkseen itselleen tehtäviä enemmän kuin mihin sen rahkeet riittävät. Analogiset tv-lähetykset loppuvat ensi vuonna, ja se helpottaa Ylen talouspaineita, mutta yhtiö ei tyydy asemaansa digitaalisilla tv-markkinoilla.
Mammuttitauti pilkistää myös Ylen uudesta strategiasta: yhtiö aikoo panostaa voimakkaasti laajakaistaverkkoa käyttäviin palveluihin ja niiden kehittämiseen. Se voi olla tärkeää yhtiön tulevaisuuden kannalta. Ylellä on keskeinen merkitys myös kansallisen kulttuurin ja identiteetin rakentajana. Mutta niin hyvä kuin Yle onkin monessa, on syytä epäillä, että se kaivaa omaa hautaansa rönsyilyllään.
Yhtiön rahoituspohja voi nimittäin rapautua nopeasti tarjonnan kasvaessa. Yläpään terästäminen ei silloin riitä mihinkään. Ylen kannattaisi keskittyä suosiolla palveluihin, joista suomalaiset maksavat mukisematta. Niitä kyllä riittää.