Alustavan tutkinnan mukaan Porvoosta Pellingin saaristosta tiistaina löytynyt drooni on venäläinen, kertoi Yle torstaina nojaten kahdesta virkamieslähteestä saamiinsa tietoihin.
Tutkintaa Suomenlahden merivartiostossa johtavan yliluutnantti Antti Leskelä kertoi torstai-iltana STT:lle, ettei pysty vahvistamaan Ylen lähteiltään saamia tietoja.
– Johdan asian tutkintaa ja puhun tiedosta sitten, kun se on varmistettu enkä lähde asioiden edelle, Leskelä kertoi STT:lle.
Leskelän mukaan selvityksen alla on muun muassa, mistä drooni on tullut ja mikä laitteen alkuperä, tarkoitus ja tehtävä on ollut.
Leskelä kertoi keskiviikkona STT:lle, että kyseessä on usean metrin mittainen kiinteäsiipinen drooni, jollaisia ei ole kaupallisessa käytössä.
Kyseessä on miehittämätön drooni, jossa ei ollut räjähteitä. Alustavien tietojen mukaan lennokki oli tarkoitettu kartoituskäyttöön.
Puolustusministeriö ja Rajavartiolaitos kertoivat keskiviikkona, että asiaa tutkitaan alueloukkauksena.
Uutista päivitetty kello 20.04: lisätty Leskelän kommentit.